KESÄKESKEYTYS

On taas opettajien kesälomien aika ja samalla alkaa monella se sama kateuden ja katkeruuden virittämä valitus siitä, kuinka opettajien kelpaa, kun työpäivät ovat niin lyhyitä ja kesälomaakin yli kaksi kuukautta. Samat ihmiset ovat yleensä niitä, jotka toisessa yhteydessä myös muistavat todeta, että mä en kyllä ikinä alkaisi opettajaksi, hyi hitto mimmoista paskahommaa. Ja että ei ne osaa edes hommiaan hoitaa, kun ei meidän poika vieläkään osaa kuoria perunoita/solmia kengännauhoja/tehdä läksyjä, vaikka on jo monta vuotta ollut koulussa. Niinpä. On varmaan ihan hyvä, että noi ihmiset eivät ole opettajia!

Mulle henkilökohtaisesti on ihan se ja sama, mitä nämä urputtajat ajattelevat, mutta välillä huomaan, että ei niillä tolkun ihmisilläkään ole oikeaa käsitystä opettajien lomasta. Siksipä ajattelinkin nyt vähän valistaa teitä 😀 Mutta ihan lyhyesti vaan, koska mulla alkoi just toi loma...

Opettajat eivät ole saman työaikamallin piirissä, kuin "tavalliset" palkansaajat, eikä meillä virallisesti itse asiassa edes ole kesälomaa! Kesästä on suurin osa ns. koulutyön kesäkeskeytystä eli aikaa, mistä ei makseta palkkaa. Me saamme palkan - aivan kuten kaikki muutkin työntekijät - tehdystä työstä ja koska kesällä ei tehdä töitä, ei silloin myöskään makseta palkkaa. Lukuvuoden aikana tienattu palkka kuitenkin jaetaan tasan kaikkien kuukausien kesken, koska niin hulluja eivät ole opettajatkaan, että olisivat kesällä ilman mitään tuloja. (Paitsi ne sadat (tai jopa tuhannet?) yleensä nuoret tuntiopettajat, joiden työsopimus lakkaa kesäksi ja he joutuvat kortistoon, mutta se on sitten toinen tarina se.) Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että opettajan palkka ei ole kauhean kilpailukykyinen muiden yhtä pitkään opiskelleiden ammatti-ihmisten kanssa.

Ihan tarkkoja lainkiemuroita en edes tiedä, koska en ole koskaan jaksanut perehtyä niihin. Mulle asia on vähän semmoinen ihan sama -tyyppinen; saan palkkaa työstä, jota rakastan, enkä koskaan mieti, että tulisipa sitä enemmän, koska se edellyttäisi alan vaihtoa. Yhtä lailla meillähän ei ole samanlaisia työaikoja, kuin muilla, eikä näin ollen esim. ylitöiden käsitettä tunneta. Opetusvelvollisuuteen kuuluu joku lakisääteinen suunnitteluaika viikossa, mutta väitän, että kaksi opettajaa sadasta pystyy pitämään kotona tehtävän työn tämän ajan puitteissa. Suurin osa tekee enemmän ja suuri osa varmasti silkasta rakkaudesta lajiin.

Nykyopettajat ovat kuitenkin koko ajan enemmän ja enemmän kuormittuneita kaiken ylimääräisen ja lisääntyvän työtaakan alla (ja näin kyllä ikävä kyllä on monen muunkin alan ammattilainen - aikamme kirous). Minä olen tässä suhteessa ihan superonnellisessa asemassa, koska saan opettaa laadukkaassa ja kovatasoisessa lukiossa, missä ongelmahommia ei juurikaan ole. Ja ongelmahommilla tarkoitan nyt hankalia ja rikkinäisiä lapsia, joiden kaitsemiseen menee suurin osa päivästä tai ylivaativia ja hankalia vanhempia, jotka kuormittavat opettajaa hänelle kuulumattomilla tehtävillä. Toinen syy onneeni on se, että olen näin vanhemmiten oppinut olemaan terveellä tavalla itsekäs, enkä koskaan enää priorisoi työtäni oman jaksamisen tai hyvinvointini yli. Nuorena opettajana tein niin paljon suunnittelutyötä iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla, että näin jälkikäteen en tajua, miten jaksoin sen. Toisaalta en kyllä silloinkaan uupunut, koska yksinkertaisesti vaan tykkäsin siitä hommasta niin paljon (eikä minulla silloin ollut nykyistä elämääni eli perhettä, joka on ykkönen yli kaiken muun). Välillä toki tietenkin paahdan hulluna yötä myöten kokeita korjaten tai herään kolmelta yöllä jonkin kuningasajatuksen herättämänä ja nousen naputtamaan sitä muistiin tietokoneelle. Olen myös (ainakin jollain tasolla) oppinut lopettamaan valittamisen siitä kaikesta ylimääräisestä byrokratiasta, lisääntyneistä sihteerin hommista jne.jne.jne. Tosiasiahan meinaan on se, että valittamalla mikään ei parane ja teen itselleni karhunpalveluksen myrkyttämällä mieleni jatkuvalla urputtamisella (okei, urputan kyllä välillä, mutta noin niin kuin periaatteessa). Juuri tänään ihan tyynen zeninä naputtelin tietokoneella semmoisia hommia, mitkä eivät kuulu minulle. Opettaja ei koskaan - ei koskaan! - sano "ei kuulu toimenkuvaan", vaan tekee sen, mikä eteen annetaan. En halunnut pilata päivääni tappelemalla tuulimyllyjä vastaan. Taistelkoot muut, minä en viitsi käyttää energiaani siihen.

Kaikille urputtajille totean aina tyynesti, että se on kuule ammatinvalintakysymys. Suomessa on jokaisella mahdollisuus kouluttautua just siihen ammattiin, mihin haluaa ja jos sitten jälkikäteen huomaa tehneensä virheen, niin siitä on kyllä ihan turha syytellä muita. Yhden kerran olen räjähtänyt tämän teeman tiimoilta oikein kunnolla, kun yksi tällainen urputtaja jatkoi valitusvirttään toteamalla, että ei mulla kuule ollut lukupäätä opiskella opettajaksi. Silloin sain ihan totaalihepulin; että ai sekö on sitten muiden syy tai katkeruuden aihe??

Lukuvuodesta on aina vähän vaikea päästää irti. Kaikki loppuu kuin seinään; vielä eilen korjasin kokeita, vastailin wilma-viesteihin ja luin hienoja kurssitöitä. Tänään lauloin Suvivirren kertaalleen ja huomenna itken uusien ylioppilaiden painaessa lakin päähänsä. Tänä vuonna olen todistanut poikkeuksellisen paljon upeita onnistumisia, mutta myös katkeria epäonnistumisia. Olen itkenyt ahdistuneen ja stressaantuneen opiskelijan murheiden musertamana. Olen saanut ohjattavakseni poikkeuksellisen ryhmän upeita ykkösluokkalaisia, jotka parin kuukauden kuluttua ovat jo kakkosia. Heidän positiivinen ja suorastaan riehakkaan innostunut asenteensa opiskelua kohtaan innoitti myös minua olemaan vielä vähän parempi, vielä vähän innostuneempi ja vielä vähän kannustavampi.

Opettajan vuosi loppuu huomenna. 

Uusi vuosi alkaa taas elokuussa. 

Siinä välissä on kesäkeskeytys.

💗 

p.s. unohtui noi kuvien lähteet merkata muistiin. Otin oppia viimeisen jakson kurssitöistä, ei sielläkään kaikilla ollut lähdeluetteloa. Ei se kuulkaa tähän aikaan vuodesta ole niin nokonuukaa...