HAJAMIELISTÄ HÖPÖTTÄMISTÄ JA SIKAHYVÄ SOPPARESEPTI

Rupesi naurattamaan saman tien toi otsikko, kun tuli mieleen, että joku satunnainen uusi lukija saattaa tuosta ajatella, että "ahaa, toi normaalisti on tosi skarppi, mutta just nyt tällä kertaa vähän hajamielinen höpöttäjä"... Jos joku semmoinen uusi lukija siellä linjoilla on, niin voin kertoa, että ei mitään uutta Auringon alla, tällaista höpinää tämä aina on.

Tiesittekö muuten, että Aurinko kirjoitetaan isolla A:lla sen takia, että sillä tavalla erotetaan se kaikista muista maailmankaikkeuden lukemattomista auringoista? Joita siis on enemmän, kuin kukaan osaa laskea, koska maailmankaikkeus on loputon ja vielä kaiken lisäksi laajenee koko ajan. Ja aurinko on siis sama asia kuin tähti. Se, että maailmankaikkeus on loputon ja laajenee koko ajan, on tietenkin ihan käsittämätön juttu - koska eihän mikään, mikä ei lopu mihinkään, voi laajentua mihinkään, koska laajeneminen vaatii jonkun "rajan", jonka ulkopuolelle se yleensäkään voi laajentua. Onneksi me biologian ja maantieteen opettajat voidaan aina tässä vaiheessa oppituntia sanoa, että "fysiikan opettajat selittää tän teille sitten tarkemmin". Mutta muistakaa siis kirjoittaa Aurinko isolla kirjaimella! Ja Maa myös, jos haluatte erottaa sen maasta, jota pääsee puutarha-aikaan möyrimään. Toki voi sitten myös kirjoittaa myös maapallo pienellä ämmällä, mutta se tuntuu jotenkin epäkunnioittavalta tätä mahtavaa planeettaa kohtaan. Siksi kirjoitan senkin yleensä aina isolla.

No niin. Mun oli tarkoitus kirjoittaa joulusta Maaritin Sopusointuja -blogista bongatun haasteen innoittamana, mutta sitten totesin, että en olekaan yhtään innostunut kirjoittamaan aiheesta. Joulusta kirjoittaminen vaatisi siihen liittyvien ajatusten ja suunnittelemisen jäsentelyä ja vaikka hoohetkeen onkin enää 10 päivää (sori kaikki te, joita tämä tosiasia järkytti...), niin en oikein jaksa. Joulu on tänä vuonna hieman haasteellinen monestakin syystä ja vaikka ilolla sitä odotankin, en jaksaisi a) tehdä asian eteen mitään, enkä b) ajatella mitään siihen liittyvää etukäteen. Ja tässä on semmoinen ristiriita, että ellen lähde ulkomaille jouluksi (kuten teimme viime vuonna), niin en osaa, enkä tahdo ulkoistaa sitä kellekään muulle. Itse asiassa päätin tänään, muutaman päivän hieman hysteerisesti stressattuani, että kaivan vanhat to do -listat esille sunnuntaina 22.12. ja aloitan miettimisen vasta silloin. Joten Maaritin haasteeseen jäi nyt vastaamatta, mutta tarttukaa ihmeessä siihen te kaikki jouluihmiset, se on tosi kiva!

Tiedättekö autoilijat sen tilanteen, kun vastaan tulee auto, jolla on unohtunut laittaa valot päälle ja sitten vilkautat sille kerran pitkiä? Ja sitten kun se ei tee mitään. Tai näyttää keskaria (niin kuin mulle kerran joku teki ja meinasin vetää uparin ja ajaa sen perään haukkumaan sen). En ole koskaan saanut asiasta mitään kilareita (paitsi tietenkin siitä keskarista), mutta tässä yksi päivä kävi niin, että se tyyppi laittoi saman tien valot päälle ja heilautti mulle kättä kiitokseksi. Näin, että kyseessä oli iso miehenrutjake semmoisissa oransseissa duunivaatteissa (tämä ihan vaan tiedoksi, että jos satut lukemaan tätä - tai sun vaimo - niin kiitos). Mulle tuli ihan uskomattoman hyvä fiilis koko päiväksi tosta pienestä käden heilautuksesta ❤ Mikä kuulostaa vähän hassulta, mutta kun tarkemmin miettii: pieni ystävällinen ele harmaana ankeana aamupäivänä, ihan mahtavaa! Ton hetken jälkeen tajusin, mikä on kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisen pointti; nauttia ja fiilistellä jokaista pientä kivaa hetkeä tai asiaa sen kaiken arjan harmaan mössön keskellä. Mössökin on usein ihan ok, mutta on se nyt vaan hirveän paljon kivempaa silloin, kun oranssiin pukeutunut miehenrutjake heilauttaa sulle kättä kiitokseksi!

Miehenrutjakkeista tuli mieleen, että omani toi mulle pari viikkoa sitten ruusuja ihan silleen yllättäen. Oli siis käynyt ostamassa Lidlistä kaljaa ja napannut ruusut mukaan, kun oli huomannut ne jonossa seistessään. (Välihuomautus: meillä ei tarvitse hyvitellä vaimoa kaljan ostamisesta, että kyse ei siis ollut siitä, hehe.) Meinasi lipsahtaa kiitoksen perään, että älä nyt kuitenkaan tuo ruusuja jatkossa, koska en erityisemmin tykkää niistä, mutta luojan kiitos tajusin olla hiljaa. Ja muistutin itseäni vakavasti tapahtuneen jälkeen: muista_että_miehelle_ei_sanota_en_tykkää_ruusuista!!!!! Siinä ne sitten jököttivät maljakossa jonkun aikaa ja pääsivät tietenkin kuivahtamaan (muistaako joku lisätä/vaihtaa leikkokukille vettä maljakkoon?????), jolloin huomasin, että suorastaan rakastan kuivuneita ruusuja ❤ Uusi kiitos rutjakkeelle siis näin jälkikäteen, toisitko jatkossa aina kuivuneita ruusuja...

Olen ihan onnessani sekä tulppaaneista, että hyasinteista. Tosin totesin ensimmäisten, kukkakaupasta ostettujen sikakalliiden tulppaaneiden jälkeen, että aloitan ne vasta sitten tammikuussa, kun voin ostaa niitä halvalla ruokakaupasta. Päätös kumoutui eilen, kun ostin ruokakaupasta vaaleanpunaisia halpiksia jo nyt joulukuussa. Hetken mietin, että pitäisikö tehdä vaaleanpunainen joulu tänä vuonna, kunnes muistin, että en ole koskaan varsinaisesti tehnyt minkään erityisen väristä joulua koskaan, vaan meillä se on joka vuosi sama sekamelska koristeita ja värejä!

 

Illalla meillä leivotaan pipareita. Se ei ole joka jouluinen tapa ja heitinkin lapselle ihan läpällä, että olen ollut vähän huono äiti, kun en ole ylläpitänyt jokavuotista piparinleivonta traditiota. Ups, huono läppä; lapsi suuttui suloisella tavalla ja meuhkasi, että sinä ET ole huono äiti, etkä enää koskaan saa sanoa tolla tavalla itsestäsi. Kiitos kultaseni ❤ No, nyt leivotaan, ihastuin noihin kissamuotteihin niin paljon, että oli ihan pakko hankkia ne meille. Koristelujenkin suhteen ajattelin vetää ihan överit, kun nyt kerran pitkästä aikaa. Saas nähdä mitä tuleman pitää, en todellakaan ole taitava missään pikkunäpertelyssä, mutta älä kerro lapselle, että sanoin näin, saa vielä kilarit tostakin!

Tein tänään ruuaksi minestronekeittoa, mikä ei oikeastaan ole oikeaoppinen minestrone, kuten olen täällä kirjoittanut. Itse asiassa minestroneohjeita taitaa olla yhtä paljon kuin tekijöitäkin, kuten niin monessa muussakin italialaisessa ruuassa. Sana minestra tarkoittaa keittoa ja jonkun muistikuvani mukaan minestrone tarkoittaa isoa keittoa. Sopan ei välttämättä tarvitse olla edes tomaattipohjainen, esimerkiksi Saku Tuominen kertoo kirjassaan Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta tekevänsä aina vihreän minestronen. Tuo Tuomisen kirja on muuten ihan mahtava! Suosittelen antamaan sen ruokaintoilijalle joululahjaksi (tai toivoa sitä pukilta itselleen, jos ruoka kiinnostaa).

Minä teen minestroneni aina alla olevan perusohjeen mukaan. Sekaan voi heittää toki muitakin kasviksia tai juureksia (itse sujautin tänään joukkoon nahistuneen kukkakaalin jämät pilkottuna).

Melkein minestrone

paketti pekonia 

iso sipuli 

1 yhden kynnen valkosipuli

3 porkkanaa

1/2 pienestä mukulaselleristä

litra kiehuvaa vettä

liemikuutio (kana tai liha, miksei myös kasvis)

purkki paseerattua tomaattia (500g)

purkki kidneypapuja

oliiviöljyä

suolaa, pippuria, sokeria

kuivattua timjamia, basilikaa ja oreganoa (määrät maun mukaan, n. 1/2 rkl kutakin on aika sopiva)

kaksi laakerinlehteä

tuoreita yrttejä silputtuna (esim. basilikaa, persiljaa, timjamia)

Kuori ja kuutioi sipulit ja juurekset, raasta valkosipulinkynsi. Kuutioi pekoni (onnistuu parhaiten keittiösaksilla!). Kuumenna pieni loraus öljyä kasarissa ja käristä pekoneita, kunnes ovat melkein kypsiä. Lisää joukkoon sipulit ja kuullota niitä pekonin kanssa pari minuuttia. Lisää juurekset ja kuivatut yrtit, jatka kuullottamista vielä hetki. Kaada joukkoon kiehuva vesi, lisää liemikuutio ja laakerinlehdet ja anna porista n. 10 min.

Lisää paseerattu tomaatti ja n. rkl sokeria taittamaan tomaatin hapokkuutta. Pyöräytä sekaan muutama kierros mustapippuria, anna kiehahtaa ja laske sitten lämpöä niin, että keitto juuri ja juuri poreilee. Anna porista vähintään 30 min, tarkista maku (tarvitaanko suolaa, sokeria, yrttejä...?). Lisää lopuksi joukkoon hyvin huuhdotut kidneypavut ja jatka keittelemistä vielä n. 10 min. 

Raasta keiton päälle parmesaania ja tarjoa tuoreen leivän kanssa.

Tuli mieleen keittoa syödessä, että taidan tehdä tätä uudestaan Tapaninpäivänä. Olen itse aina siinä vaiheessa jo tosi kyllästynyt jouluruokiin ja kaipaan jotain ihan toisenlaista makumaailmaa. Keitto sopii joulun jälkeen myös sitä mahdollista jouluähkyä keventämään!

Osa postauksen kuvista on otettu Fazerin vierailukeskuksessa, jossa vietimme kollegoiden kanssa kivan tyhy-iltapäivän. Huomasin taas kerran, että en pysty syömään suklaata kuin ihan vähän kerrallaan, mikä tällä kertaa vähän harmitti, kun olisi ollut tilaisuus syödä niin paljon kuin haluaa (aikaa tuolla "vapaalla" herkuttelupisteellä oli noin 15 min). Söimme tosi hyvän lounaan ja kävimme sen jälkeen läpi noin tunnin mittaisen opastetun kierroksen, joka oli tosi mielenkiintoinen; Fazer on jotenkin niin vahvasti läsnä jokaisen elämässä, että oli kiva kuulla ja nähdä tarina yhtiöstä. Lopuksi oli mahdollisuus tehdä ostoksia kaupan puolella, mutta hinnat siellä eivät olleet mitenkään normaalia kauppaa halvemmat, joten pelkästään tämän takia Vantaalle ei kannata lähteä. Tulipahan kuitenkin kerrankin ostettua joulu(lahja)suklaat hyvissä ajoin!

Banaanin kukka!

Kypsyviä kaakaopapuja

Mutta nyt niiden pipareiden kimppuun. En muistanut mikä taikina on parasta (juu ei, en todellakaan tee piparitaikinaa itse!) ja päädyin ostamaan kaksi erilaista pakettia. Veikkaan, että näitä pipareita syödään vielä juhannuksenakin...

Ihanaa ja rauhallista joulun odotteluviikkoa! 

Muistathan ottaa rauhallisesti - paras joulu tulee vähän vähemmälläkin ja paras joululahja koko perheelle on äiti, joka ei ole aattona ihan loppuun uupunut ❤