VIIKOLLA KOLME...

... aloitin maanantaina "aamukävelyt töihin". Matkaan meni molempina aamuina noin 15 minuuttia, mikä pienestä määrästä huolimatta tuntui tosi hyvältä. Keskiviikkoaamuna maassa oli 5 cm lunta, mistä v***ntuneena lopetin kävelemisen. Aprillipäivän pilan piti tänä vuonna olla se, että YK kertoo tämän koronapaskan olleen vaan harjoitus ja että kaikki palautuu keskiviikosta lähtien normaaliksi. No ei ollut. Pitäkää tunkkinne, lumenne, viruksenne ja aamukävelynne! (oikeasti: lupaan jatkaa aamukävelyjä ensi viikolla)

... istuin tietokoneella keskimäärin 9,8 tuntia päivässä. Tämä on siis keskiarvo; keskiviikon läppäriaika oli hurjat 13 tuntia, perjantaina vähän vähemmän. Ero siihen, että koikkelehdin luokassa koko päivän, on ihan mieletön. Tähän ei ole laskettu mukaan sitä aikaa, minkä vietän illalla töiden jälkeen tabletista uutisia selaten. Tuntuu, että tulen hulluksi ihan kohta.

... harjoittelin kollegoiden kanssa livetuntien pitämistä netissä. Jeesus sentään, mitä sähläystä tiedossa ensi viikolla! Poikkeustilan alettua vedin viimeiset oppitunnit etänä ihan vaan kirjallisesti samalla, kun viestittelin kuumeisesti opiskelijoiden kanssa siitä, mitä toivovat ensi jaksolle (joka siis alkaa nyt maanantaina). Osa toivoo pelkkiä livetunteja, osa toivoo pelkkää kirjallista ohjeistusta. Olen nyt viikon rakentanut mallia, jossa otan huomioon kaikkien toiveet edes jollain tasolla. Tällä hetkellä en ole niinkään huolissani oppimisesta, kuin siitä, että kaikilla olisi hyviä koulupäiviä. Kaikki kolhut kyllä paikataan sitten ensi syksynä, mutta nyt pitäisi huolehtia siitä, että kaikilla pysyy mielekäs tekemisen meininki päällä. Kaikille teille vanhemmille, joilla on kotona opiskelevia lapsia: laittakaa opettajille ystävällisiä viestejä, jos tuntuu siltä, että homma ei etene oikealla tavalla. Moni opettaja tekee tällä hetkellä liikaa, liian täydellisesti ja itsekin ihan äärirajoilla. Jos ja kun saamme palautetta, pystymme myös mukauttamaan toimintaamme oikeaan suuntaan. Vastasin itse juuri äidille, joka oli laittanut viestin toiveineen minulle: viesti oli positiivinen ja siitä tuli hyvä fiilis, mutta se myös antoi minulle uuden idean siitä, miten voin tehdä tämän homman paremmin. Someen huutaminen, että "ei ne opettajat osaa tätäkään" ei auta yhtään mitään, mutta henkilökohtainen kontaktin ottaminen nätillä asenteella auttaa todella paljon. Meistä suurin osa on aika äärirajoilla tällä hetkellä ja moni painii juuri tämän kanssa: miten teen tämän parhaalla mahdollisella tavalla?

... tein nacho-pellin perjantaina. Voi miksi en ole koskaan aikaisemmin tehnyt tätä? Koko perheen voimin totesimme, että näin hyvää mättöruokaa ei olekaan. Hämmennyin lapseni viisaudesta: kun ehdotin, että tätä ruvetaan tekemään joka perjantai, hänen mukaansa silloin se menettäisi ihanuutensa. Että riittää, että kerran kuukaudessa. 

Miten nuo lapset ovat noin fiksuja välillä?

...uhkailin samaa fiksua lasta käpylehmillä yhtenä päivänä. Molemmilla oli huono päivä ja lapsi kiukutteli kouluhommien kanssa. Meillä saa aina kiukutella, jos siltä tuntuu, mutta silloin kun räyhääminen on tarpeetonta, tyhmää tai turhaa, sille on jonkinlainen aikaraja olemassa (sama sääntö koskee meillä myös aikuisia). Kun kiukku vaan ruokki itseään, mulla kilahti yli ja uhkasin, että jos tuo ei lopu, loppuu ruutuaika ja alamme leikkimään käpylehmillä vapaa-aikana. Lapsi tietää kokemuksesta, että minä kilahdan tosi harvoin ja kun se tapahtuu, se kannattaa ottaa tosissaan. Loppuviikko kouluhommia tehtiin hymyillen ja hyräillen - haha!

--- mietin tuota ruutuaikaa muutenkin ja totesin, että ihan sama. Ihanko oikeasti alettaisi niillä käpylehmillä leikkimään tai pelaamaan jotain lautapeliä joka ilta? Olen itse täysin uupunut työpäivän päätteeksi ja relaan selaamalla ruutua tai lukemalla kirjaa. Kuuntelen melkein kyynel silmässä sitä hillitöntä kikatusta, joka lapsen huoneesta kuuluu, kun hän pelaa jotain etäpeliä jollain etätavalla parhaan kaverinsa kanssa. Pelatkoon, kunhan kouluhommat on tehty ja päivän aikana on tullut ulkoiltua riittävästi. Ei se pilalle mene, jos on kaksi kuukautta hunningolla tämän asian suhteen! Joillain on asiat paljon huonomminkin. 

Pizzaa arki-iltana - ihan parasta!

...mietin huomisia synttäreitäni. Viime vuonna täytin 50 ja samana iltana lapselta murtui käsi kahdesta kohtaa. Tänä vuonna täytän 51 ja maailma painii pandemian kourissa. Joskus sitä miettii, että mun elämä on aika tylsää ja joskus taas, että ei sittenkään. 

Toivon 52-vuotissynttärilahjaksi tihkusadetta ja makaronilaatikkoa, kiitos!