Istuin tänään yksin tyhjässä luokassa ja seurasin tietokoneen kautta striimattua kevätjuhlaa. Talo oli tyhjä lukuun ottamatta muutamia opettajia, jotka olivat vielä printtaamassa kurssipäiväkirjoja, korjaamassa viimeisä kokeita ja siivoamassa työpöytäänsä. En muista, milloin olisin itkenyt niin paljon, kuin tänään itkin etäjuhlaa seuratessani. Itkin sekä ilosta, että surusta. Ilosta sen vuoksi, että minä ja kaikki muut selvisimme tästä vuodesta. Iloa tuottaa aina myös opiskelijoiden uskomattoman upeat esitykset, jotka nyt oli videoitu siellä sun täällä ja koottu sitten upeaksi 50 min etäohjelmaksi. Surusta itkin sen vuoksi, että opiskelijoiden - vaikka suurin osa heistä onkin selvinnyt aika hienosti - kaikista esityksistä puski läpi korona-ajan aikaansaama väsymys, ahdistus ja pettymys nuoruuden parhaiden hetkien menetyksestä. Itku muuttui kuitenkin lopussa taas iloon - Suvivirsi avaa mulla padot joka vuosi.
 |
| Kuva täältä |
En ole kova itkeskelijä yleensä. Patoan surun helposti sisääni ja vaikutan varmaan silloin aika tunteettomalta. En itke hautajaisissa tai järkyttäviä uutisia kohdatessani. Itken paljon herkemmin ilosta ja varsinkin kolmessa tilanteessa: Suvivirren kajahtaessa, Gaudeamus Igituria laulaessa ja häissä. Hitto, olen itkenyt kerran niin vuolaasti minulle tuntemattomien ihmisten häissä, että ihan hävetti. Ai niin, neljäskin varman itkun paikka on silloin, kun Suomi voittaa jääkiekon MM-kultaa ja Maammelaulu kajahtaa; toivonkin siis itkeväni myös ensi sunnuntaina!
Jäljellä on enää huominen yo-juhla, joka onneksi voidaan toteuttaa niin, että ylioppilaat saapuvat koululle ja myös me ryhmänohjaajat saamme olla paikalla. Osa huomenna valkolakin päähänsä painavista ovat oman ryhmäni opiskelijoita ja kyseinen ryhmä on ollut kautta aikain ihanin. Itken huomenna siis myös ihan hitusen verran sen takia, että jään kaipaamaan heitä ihan kauhean paljon. Siinä vaiheessa, kun nousemme seisomaan laulamaan Gaudeamus Igituria, tiedän jo etukäteen parkuvani ääneen niin paljon, että nuorisoa varmaan naurattaa. Heh, se taitaa olla mun opetustavassakin kantava tekijä - se, että mulle ja mun kanssa saa nauraa.
 |
| Kuva täältä |
On vaikea selittää sitä, kuinka läheisiksi opiskelijat tulevat sen 3-4 lukiovuoden aikana ja kuinka vaikea heistä on luopua. Joka kevät (ja nykyjäänhän myös joulukuussa valmistuu tosi moni) tuntuu siltä, että en kestä, älkää lähtekö! Onneksi tosi moni pitää yhteyttä myös jälkikäteen ja tulee välillä jopa koululle moikkaamaan.
Lähden lomalle sikäli ristiriitaisissa tunnelmissa, että virtaa olisi ollut jatkaa vielä vaikka kuinka. Kevään sairasloman takia mulla on koko jakson ajan ollut semmoinen tunne, että olisin juuri aloittanut uuden lukuvuoden ja että olisin ihan hyvin voinut jatkaa vielä. Olen ollut niin onnellinen siitä, että opettamisen ilo ja flow palasivat takaisin - se oli asia, mitä pelkäsin talvella eniten; mitä jos romahdankin uudestaan.
"Suostun" nyt kuitenkin jäämään lomalle, joka tänä vuonna ihan varmasti on erilainen, kuin viime kesänä, jonka elin unettomuudesta ja uupumuksesta johtuvasta sumussa. Tänäkään kesänä ei ole tarkoitus reissailla tai tehdä mitään muuta sen kummempaa, kuin olla kotona, uida, rapsutella puutarhaa ja tehdä päivän - parin kestäviä kotimaan reissuja. Ja muistutuksena kaikille niille, joita opettajan pitkä kesäloma ottaa nuppiin: me emme ole koko kesää lomalla, vaan osa kesästä on ns. kesäkeskeytys-aikaa, jolta emme saa palkkaa. Lukuvuoden aikana tehdyn työn palkka jaetaan niin, että tilille ropsahtaa jotain myös kesäkeskeytyksen aikana.
Nyt alan lakkaamaan kynsiä, ajelemaan säärikarvoja talven jäljiltä (haahhhha), testaamaan sukkahousujen sopivuutta (yök) ja miettimään, minkä mekon laittaisi päälle huomenna. Jokavuotinen perinne on myös jättää tämä asupaniikki viimeiseen iltaan...
Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille ja onnittelut kaikille valmistuville, sekä vanhemmille, joiden lapsi valmistuu joltain asteelta huomenna 💛💛💛
Kuva täältä
Huh, voin vain yrittää kuvitella, miten monenlaisia tunteita lukuvuoden päättyminen herättää. Onnea sinulle, että selvisit tästä vuodesta niin hienosti (ja luultavasti opit itsestäsi myös tosi paljon siinä sivussa), ja tietysti myös kaikille koulunsa päättäville. <3
VastaaPoistaMä olin lapsena ja nuorena oikea simpukka, joka oikein ylpeili sillä, että ei koskaan itkenyt. Mamman hautajaisissakin (olin ehkä jotain 14 tai 15 v.) pystyin olemaan itkemättä sillä tavalla, että laskin päässäni vaikeita matikan laskuja koko ajan. No mitä tällä sitten voitin, ja kenen silmissä saavutin arvostusta?
Koska varsinkin kielteisten tunteiden näyttäminen on ollut mulle aina niin vaikeaa, tunnen nykyään suurta helpotusta, että osaan itkeä, eikä sitä tarvitse hävetä tai yrittää pidätellä millään lailla. Mutta en nyt oikein tiedä, miksi rupesin avautumaan aiheesta sinulle. :-D Asia nyt vain kai kosketti läheltä, ja varmasti parilla valkkarilasillakin on osuutta asiaan. ;-D
Ihanaa juhlapäivää sinulle (ja kaikille muille), ja erityisesti rentouttavaa ja aurinkoista lomaa. <3
P.S. Joko olet korkannut uima-altaan?
Se on hassua, miten itkeminen meillä koetaan nin negatiivisena asiana! Suomi hävisi just äsken MM-kullan (tai pitäisi varmaan sanoa, että voitti hopean) ja meidän poika itkee edelleen ihan valtoimenaan. Ja olen siitä ylpeä - että hän osaa ja uskaltaa näyttä tunteensa noin hienosti 💜 Mulla ei ole koskaan mitään "kieltoja" itkemiseen lapsuudessa tai nuoruudessa, syystä tai toisesta musta vaan tuli tämmöinen.
PoistaLukuvuoden lopetus (ja koulumaailma ylipäätään) on mulle se tunteellisin paikka, silloin tunteet ainaa purkautuu.
Kuule, uima-allas on tällä hetkellä edelleen ihan järkyttävä liejuallas 😂😂😂 Nyt kun loma alkaa (paitsi, että sovittiin pojan kanssa, että huomenna nukutaan puoliin päiviin, käydään myöhäisellä lounaalla jossain ravintolassa, eikä tehdä mitään muuta), niin alkaa sen tyhjentäminen, peseminen ja täyttö. Veikkaan, että 1-2 viikon kuluttua päästään uimaan.
Nyt kuitenkin pitää lähteä lohduttamaan lasta kiekkotappiosta (ja myönnän, että ottaa kyllä nuppiin itsekin). Kivaa alkavaa viikkoa sulle Satu 💛💛💛
Suvivirsi! (onneksi en ole opettaja)
VastaaPoistaSitä kylläkään en ihmettele, että gaudeamus itkettää, sehän ei todellakaan ole mikään hilpeä laulu, noin sanoituksiltaan. (vaikka eka sana onkin iloitkaamme!)
Sehän on mallia hetken kestää elämä ja sekin synkkää ja ikävää.
Näin Lehtorin rouvana totean, että tämä lukuvuoden viimeinen päivä on aivan valtavan ärsyttävä päivä. Ihan valtavan ärsyttävä.
Saanko avautua?
1. mulla on töissä kaikkein kiireisin aika ja kaikki muut (ml Lehtori) jäävät lomalle ja ovat aloittaneet lomahehkutuksensa jo pari viikkoa etuajassa. Minä painan parhaimmillaan töitä ilman vapaapäiviä pari viikkoa yhtä kyytiä. (kitkerää)
2. tämä lukuvuoden viimeinen työpäivä, eli lauantai, on mulla vapaapäivä ennen tuota parin viikon hullua rutistusta. Paitsi että ei ole. Pitää herätä aikaisin koska kaikki muut menevät päättäjäisiin ja sitten etsitään yhtä ja toista kadonnutta ja silitetään ja viikataan ja ties mitä kaikkea. (kitkerää)
3. silloin kun kakrut olivat pieniä, heillä alkoi loma ja kaikkea kivaa, mutta Lehtori ei useinkaan ollut heidän kanssaan juhlimassa vaan joidenkin omien opiskelijoidensa lakkiaisissa. Tavallaan toki ymmärrän sen, mutta olen ollut monena vuonna aika pahoillani siitä, että vieraiden nuorten kohteliaisuusjuhlat menevät omien lasten kekkereiden ohi (toki Lehtori on ollut läsnä omissa lakkiaisissa ja lasten yläkoulun päättäjäisissä, sitä ei pidä epäillä, mutta tavallisina vuosina). Tästä en vaan meinaa oppia ohi, vaikka alakouluvuosista on jo ikuisuus, eikä kotona ole ketään joka erityisesti kaipaisi vanhempia juhlistamaan kouluvuoden päättäjäisiä. (kitkerää silti)
Yritän yleensä lohduttaa itseäni vanhalla viisaudella: onni yksillä, kesä kaikilla. Joskus se toimii loistavasti.
Iloa ja valoa alkavaan kesäkeskeytykseen!
Mulla on aina tän päivän jäljiltä sellainen olo kuin olisin itsekin tehnyt pitkän työpäivän, vaikka enimmäkseen aiempina vuosina olen taputellut suloisten pikku pulluraposkieni silkkikutreja ja ruokkinut niitä ylenpalttisesti jäätelöllä.
niin ja tää vuodatus pitää sitten lukea sarkastis-humorististen lasien läpi. En ole oikeasti ihan noin kitkerä.😇
PoistaOlen kyllä mielestäni oppinut lukemaan sun sarkastis-humoristista tekstiä jo aika hyvin! Mikä on yksi syy siihen, että tykkään niin sun tavasta kirjoittaa 💙💙💙 Harva pystyy noin hyvään ja taitavaan sarkasmiin!
PoistaSymppaan sua, Lehtorin vaimoa, koska itse olen meidän perheessä se Lehtori, joka aina vetää pisimmän korren päättäjäispäivänä. Täytyy kyllä tunnustaa, että pari kertaa olen häpeämättömästi lintsannut yo-juhlasta ja mennyt oman lapsen juhlaan sen sijaan. Meillä on niin iso talo, että siitä ei voi jäädä kiinni 😂 ("joo, olin kyllä siellä kolmannessa kerroksessa seuraamassa juhlaa"...). Mutta tätä nyt ei pidä tietenkään kertoa kellekään julkisesti!
Tsemppiä ja jaksamista sun kiireisiin aikoihin 💛💛💛