MEIDÄN ELÄMÄÄ - eräiden housujen tarina

Olipa kerran mies, jolla oli kaikkea, mitä mies vain saattaa toivoa: ihana vaimo, upeita lapsia, mahtava kissa, ystäviä, hyvä ja mielekäs työ ja itse rakennettu talo. Mies oli kaiken kaikkiaan aika lailla täydellinen lajinsa edustaja. Hän oli sellainen, joka tekee kaikkensa rakkaidensa eteen ja asettaa heidät aina etusijalle. Ei ollut sellaista asiaa, mitä hän ei läheistensä vuoksi olisi tehnyt tai heille hankkinut. Ihan sama, mikä summa hintalapussa oli, hän osti sen vaimolleen tai lapsilleen silmiään räpäyttämättä. Sama päti joihinkin asioihin, joita hän itselleen hankki, mutta aika harvassa olivat nuo. Esimerkiksi moottorisahoja hän hankki vuosien varrella itselleen peräti 13 erilaista, koska "pitäähän miehellä nyt moottorisahoja olla" eli voidaan ehkä sanoa, että mies harrasti moottorisahoja. Kaikki muutkin miehen työkalut olivat laadukkaita, mutta kaikissa muissa itseensä liittyvissä hankinnoissa hän pihtasi ajaen vaimonsa lähes hulluuden partaalle. Ruokakaupassa saattoi joskus kulua 10 minuuttia siihen, että mies vertaili oluiden litrahintoja ja päätyi aina ostamaan sitä halvinta, vaikka se pahaa olikin. Jos miehen vaimo ei olisi säännöllisesti ostanut miehelle siistejä ja parempilaatuisia vaatteita, olisi hän ehkä ikuisesti taivaltanut vanhoissa, kirpparilta ostetuissa ryysyissä.

Syksyllä 2021 tapahtui niin, että miehen osaksi tuli lapsen kuskaaminen harrastukseen kerran viikossa niin, että vaimo ei ehtinyt mukaan. Matka harrastukseen kesti vajaan tunnin suuntaansa, joten edes takaisin ei kannattanut ajella. Aikaisemmin mies vietti odotusajan vaimon kanssa käyden ruokakaupassa, kahvilla ja muissa kaupoissa (vaimo ehkä saattoi pakottaa miehen välillä kirjakauppaan, missä mies - taas kerran - osti vaimolle kaiken, mitä hän halusi, vaikka vaimo olisi itsekin pystynyt maksamaan omat kirjansa). Syksyllä 2021 mies vietti ensimmäiset pari kertaa odotteluajasta autossaan istuen ja ristikoita tehden, mutta aika pian huomasi tämän aika tylsäksi ajanvietetavaksi. Onnekkaasti kävi niin, että kerran hän parkkeerasi auton paikaan, mistä hän näki kyseisen kaupungin kuntorappuset. Ja siitähän se idea sitten lähti: hän alkaa kohentamaan (jo valmiiksi hyvää) kuntoaan rappusissa. Ekalla kerralla hän käveli rappuset ylösalas kerran, seuraavalla kerralla edelleen vain sen yhden kerran, mutta jo kolmannella kerralla meni kaksi kertaa. Seuraavalla kerralla meni jo kolme ja pian oltiin jo neljässä.

Hieno homma, mutta ongelmaksi alkoi muodostua vaatetus. Aika ikävää oli kuntoilla ihan niissä perusfarkuissa ja (vaimon ostamassa) puuvillaneuleessa! Miehen valiteltuaan tätä pari kertaa ääneen vaimo ehdotti, että mitä jos ostaisit itsellesi semmoiset ihan kunnolliset ja laadukkaat varusteet. Semmoiset, jotka hengittävät, pitävät vettä näin syksyllä ja ovat muutenkin paljon miellyttävämmät päällä, kuin noi perusvaatteet. No ei, ei tietenkään, nehän maksaa varmaan ihan saatanan paljon. No niin maksaa, totesi vaimo, mutta teet tietenkin ihan kuten itse haluat.

Eräänä päivänä mies oli sitten kuitenkin (salaa vaimolta) astellut urheiluvaateliikkeeseen ja ostanut itselleen nuo (vaimon ehdottamat) varusteet. Ja kerrankin - KERRANKIN - mies ei ollut katsonut hintalappua, vaan laittoi itseensä rahaa peräti 300 euron verran. Laadukas takki ja housut. Vaimo oli hyvin tyytyväinen (jätti mainitsemasta, että sehän oli minä, joka tuota ehdotti alunperin) ja kehui miestä, että olipa hieno juttu, että kerrankin satsasit itseesi. Kaikki olivat onnellisia ja tyytyväisiä ja mies jatkoi rappusten kipuamista.

Kunnes sitten kävi niin, että kaksi kertaa housuja käytettyään mies hävitti ne. Jeps, hävitti, housuja ei enää ollut. Ihan varmuudella ne oli riisuttu pois sisällä, kotona, mutta niitä ei kuitenkaan löytynyt mistään. Ei siis mistään. Etsintä tietenkin aloitettiin miehen omasta eteisen kaapista, mutta ei - ei löydy. Etsintää laajennettiin ja laajennettiin - talon jokainen sopukka käytiin läpi (ja varmuuden vuoksi myös autotalli ja varasto, vaikka varmaa oli, että housut eivät ole siellä). Aina välillä palattiin sinne eteisen kaapille, koska siellä niiden pitäisi olla, mutta ei. Housuja etsittiin päivätolkulla ja homma ajoi vaimon jo hulluuden partaalle. Miten voi olla, että hävität housusi talon sisällä?

Mies suhtautui asiaan yllättävän rauhallisesti ja näki jopa tilanteen koomisuuden: sen kerran, kun hän ostaa itselleen jotain vähääkään arvokasta (jos siis niitä moottorisahoja ei oteta huomioon), niin käy näin. Ei voi mitään, käyn ostamassa uudet. Vaimo ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan ja jatkoi etsimistä lähes maanisesti. Kunnes lopulta luovutti. Ei voi mitään, joku musta aukko on ne nielaissut.

Tänään miehen vaimo tuli kotiin ja päätti vielä kerran katsoa sen eteisen kaapin, joka oli käyty läpi tässä vaiheessa jo vaikka kuinka monta kertaa. Ja jeps - sieltähän ne housut sitten kuitenkin löytyivät! Olivat jotenkin omituisesti myttäytyneet yhden takin ja kaapin takaosan väliin.

Kaiken sen ajan, minkä pariskunta (ja lapsi myös) käyttivät näiden housujen etsintään, olisi voinut ehkä käyttää johonkin järkevämpäänkin. Mutta toisaalta tarinassa esiintyvä perhe ei olisi saanut niin hyviä nauruja jostain vähän tylsemmästä touhusta. Puhumattakaan siitä, että miehen vaimo sai taas yhden supervaimo -mitalin kokoelmaansa!

Täältä jännän keskeltä toivottelen kaikille hyvää viikonloppua! 💛

p.s. kyseinen mies voi oikein hyvin (ja sillä on edelleen housut jalassa 😂), vaikka tarina eteneekin imperfektissä!

p.p.s  mutta siis saatana - asennan ehkä jonkun GPS-sirun noihin housuihin, koska samaa rumbaa en suostu käymään läpi enää toista kertaa!!