JO JOUTUI ARMAS AIKA

"Ylioppilastutkintolautakunnan minulle suomin valtuuksin julistan teidän ylioppilaiksi. Merkiksi siitä, painakaa valkolakki päähänne." Ne kaksi päivää vuodesta, ylioppilasjuhlat, kun harmittelen sitä, etten ryhtynyt rehtoriksi ja pääse lausumaan noita maagisia sanoja. Tosin en kyllä usko, että pystyisin siihen, koska purskahdan itkuun joka kerta tuossa kohtaa juhlaa. Se ilon, ylpeyden, riemun ja haikeuden tunne, joka joka kerta läikähtää yli, on yksi tämän ammatin parhaista puolista. Kuinka ylpeä olenkaan joka kerta siitä, että ne pienet ykköset, jotka kolme tai neljä vuotta sitten istuivat pelokkaina ja jännittyneinä lukion ensimmäisillä tunneilla, ovat tänään nuoria aikuisia, joiden kanssa olen saanut taivaltaa matkaa muutaman vuoden ajan! Ja samalla se joka kertainen haikeus siitä, että nyt ne lähtevät pois, enkä enää pääse olemaan osa heidän elämäänsä. Vuosi toisensa jälkeen samat tunteet syksyllä ja keväällä - kunnes sitten taas jatkamme matkaa nuorempien kanssa kohti tätä upeaa päivää. Onnea kaikille, niin ylioppilaille, kuin myös ammattiin valmistuneille!

Kirjoitin tänään Faceen ja Instaan "se päivä vuodesta, kun itken vähintään kaksi kertaa". Joskus toki jo koulussa Gaudeamus Igitur tai Suvivirsi saavat nyyhkimään, mutta viimeistään kotiin tullessa, pääsen tirauttamaan uudestaan oman rakkaan teinimme takia. Ensinnäkin vuosi vuodelta parempi todistus - ihan käsittämätöntä varsinkin siihen nähden, että me emme puutu hänen koulunkäyntiinsä muuta kuin silloin, jos pyytää apua esim. koealueen kuulustelussa ja sitäkin tekee aika harvoin. Monella on se käsitys, että opettajien lapset ovat kaikki hyviä koulussa, koska opettajavanhempi piiskaa ja vahtii läksyjen tekemistä ja kokeeseen lukemista. Pyh, ei todellakaan - tai ei meillä ainakaan. Olen tietoisesti vahtinut itseäni, etten lähde tuohon ja näköjään se on kannattanut! Vuosi vielä ja sen jälkeen tuolla todistuksella hän pääsee meidän lukioomme. Haha, eri asia on sitten se, kuinka hyvin mahdumme saman katon alle, mutta se on sitten sen ajan murhe (se ollaan jo yhdessä päätetty, että ei tule minun kursseille 😂). Todistusta tärkeämpi asia on kuitenkin se, että hän saa vuosi toisensa perään myös tunnustusta muista, kuin akateemisista kyvyistään. Hymypoikapatsas (juu, en lähde mukaan siihen keskusteluun, onko sen jakaminen oikein) ja erinäisiä stipendejä, joita kaikkia on yhdistänyt se, että hän on reilu, muut huomioiva ja yhteishenkeä luova nuori mies. Yksityisyyden suojan takia en lähde kertomaan, mitä joutui kokemaan ala-asteella, mutta sitäkin suuremmalla syyllä - hän ei antanut vaikeiden vuosien lannistaa itseään, vaan nousi niiden yli ja jakaa suurta ja reilua sydäntään kaikille. Ihailen, kunnioitan ja rakastan tuota meidän "pientä" (minua jo 4 cm pidempää...) ihmettä enemmän, kuin ketään muuta tässä maailmassa!! 💙💚💛💜

Jos tänään joutui armas aika, niin on kyllä joutunut aika tässä toukokuussakin, kuten jo edellisessä postauksessa vähän ennustelinkin. En ole ehtinyt käydä lukemassa ajatuksen kanssa edes oman blogini kommenttiboksia (kiitos kaikille arkiruokavinkeistä, kokoan sen listan kyllä lähiaikoina), saatikka sitten muiden blogeja. Täydestä kalenterista ja pitkistä päivistä huolimatta olen kokenut eläväni ihan täysillä. Uupumuksesta toipuminen jätti niin ison kiitollisuuden tunteen ja toi takaisin elämän ilon ja positiivisen työpöhinän, että en ole valittanut hetkeäkään. Olen itse asiassa ottanut ensi vuodelle töitä enemmän, kuin moneen vuoteen - opettamisen lisäksi aloitan uuden ohjausryhmän kanssa, olen mukana muutaman tiimin toiminnassa, yhdessä ulkomaan projektissa (ihan mahtavaa, että ne saadaan taas käyntiin!) ja osallistun muutamaan isompaan koulutuskokonaisuuteen. Ja ei, ei tarvitse olla huolissaan, kuten isäni heti reagoi kuulleessaan tästä kaikesta - olen tosi innoissani näistä kaikista jutuista ja tiedän, että jaksan. 

Yksi iso syy, miksi nyt heittäydyn mukaan näin moneen juttuun monen vuoden tauon jälkeen, on se, että alan olemaan "tarpeeton" täällä kotona. Kaikkien teinien vanhemmat tietävät mistä puhun; töistä ei olekaan ihan hengenhätäkiire kotiin, koska teini vastaa tulen vähän myöhemmin -viesteihin "jee, hyvä" 😂 Itse asiassa olen tänäänkin tarpeeton, koska teini lähti yökylään kaverin luo. Kaiken kruunaa se, että mies on yön yli töissä, eli olen ihan itsekseni seuraavan vuorokauden! Mikä sopii mulle tosi hyvin - saan ihan rauhassa ravistella lukuvuoden harteiltani, kuunnella musiikkia, kirjoittaa blogia ja juoda viiniä. Pulahtaisin myös altaaseen uimaan, mutta en ehkä kuitenkaan - se on kyllä pesty ja täytetty uudestaan, mutta lämmityslaitetta ei ole vielä viritetty, joten veden lämpötila on jossain kymmenen asteen tienoilla, mikä on mulle vielä ihan liian alhainen.

Yksin oleminen tulee olemaan muutenkin tämän kesän teema. Mies pitää lomaa vain muutaman viikon ja nekin silloin, kun olemme koko perhe kasassa. Teini lähtee viikon kuluttua kristinoppileirille, minkä jälkeen lähdemme Italiaan Ischian saarelle, ellei Vesuvius purkaudu sitä ennen (todennäköistä, koska 20-luku...). Sen jälkeen teini aloittaa kesätyöt ja mopolla suhaamisen kylillä ja minä "yksinäiset viikkoni" - mikä ei haittaa yhtään. Nautin jo etukäteen siitä, että saan olla itsekseni paljon ja halutessani lähteä Helsinkiin humpsuttelemaan ystävien kanssa. Meinaan myös aloittaa kamalan korkeaksi kasaksi muodostuneen kirjapinon lukemisen, en ole lukenut koko keväänä kuin pari kirjaa kaiken kiireen takia. Tietenkin kesälle on listattu myös pari to do -projektia täällä kotona, mutta niistä en viitsi ihan kauheasti huudella täällä, koska todennäköisesti jäävät vain suunnittelun asteelle, kuten aina 😁

Kuva täältä

 

Nyt siis joutuu suvi suloinen täällä suunnalla, mikä toivottavasti tarkoittaa myös sitä, että palaan myös tänne blogimaailmaan vähän ahkerammin! 

Toivottavasti täällä vielä on lukijoita jäljellä, vaikka olenkin ollut niin passiivinen lähiaikoina. 

Ihanaa alkanutta kesäkuuta kaikille!! 💛💛💛