perjantai 6. toukokuuta 2022

MEIDÄN YHTEINEN "MITÄ TÄNÄÄN SYÖTÄISIIN" -LISTA

Sain Rva Kepposen taannoisesta arkiruokapähkäilypostauksesta (aika päheän pitkä sana, vai mitä?) idean koota listan Harkittujen Herkkujen -lukijoiden parhaista arkiruoka. Ensin pitää kuitenkin vähän perjantaipölistä, palaan postauksen varsinaiseen aiheeseen vasta lopuksi 😊

Huhheijaa, mitä ruuhkaviikkoja täällä vedellään tällä hetkellä! Tuntuu siltä, että kaikki tahot ovat aktivoituneet yhtäkkiä ja kaikki samaan aikaan. Kun ensin vedettiin kaksi vuotta niin, että aamulla lähti töihin (etä- tai lähi), teki päivän duunit, kävi maskin kanssa kaupassa ja sitten kotiin, niin nyt tapahtuu joka rintamalla; kaikki kokoukset ovat lähikokouksia, koulutuksia pukkaa ja lähinä tietenkin, töihin mennään joka päivä paikan päälle (rakastan 💙), järjestetään vierailuja yliopistolle, viikonloppuisin tapahtuu, lapsi matkustaa, kavereita tavataan ja kutsutaan kylään... Kääk - kaikki aivan mahtavan ihanaa, mutta kyllä sen huomaa, että korona-aika passivoi ja sai aikaan sen, että päivän kohokohta oli Netflixin avaaminen ja seurattavan sarjan seuraavan jakson katsominen. Vaikka ihan oikeasti rakastan tätä kaikkea "normaalin elämän" pöhinää, niin kyllähän se veronsa vaatii. Tässä vikassa jaksossa mulla on kaiken tämän lisäksi viisi kurssia, joista yksi labrakurssi (mikä siis aina teettää ihan älyttömän enemmän paljon töitä verrattuna tavallisiin "luentokursseihin") ja muutkin kurssit vaativat lähes päivittäin iltahommia, joten päivät ovat pitkiä ja uuvuttavia.

Kaiken totaaliväsymyksen keskeltä sanon kuitenkin, että tämä on aivan ihanaa!! Vaikka olenkin iltaisin niin finaalissa, että tuskin jaksan meikkejä pois pestä ennen sänkyyn kaatumista, niin tuntuu ihan mahtavalta, että elämä on aika lailla normaalia vihdoinkin. Eikä ole enää montaa viikkoa siihen, että alkaa hyvin ansaittu kesäloma ja sen jatkuminen sitten palkattomana kesäkeskeytyksenä (tämä vaan muistutuksena niille, joita opettajien lakkoilu, "pitkät lomat ja lyhyet työpäivät" ärsyttävät). En muista, milloin viimeksi olisin odottanut kesälomaa näin paljon tai kokenut todellakin ansainneeni sen pitkän loman - sai siitä rahaa tai ei!

Mutta postauksen varsinaiseen aiheeseen, nyt kun pölinät on pölisty. Eli tarkoitus olisi koota lista niistä kaikista helpoimmista, nopeimmista ja just teidän perheessä toimivista arkiruuista. Top kolme pyydän kommenttiboksiin laittamaan ja minä sitten päivitän tämän postauksen listaa sitä mukaa, kuin ehdin. Kerro mitkä ovat teidän helpoimmat, pikaisimmat ja suosituimmat arkiruuat. Ei haittaa, vaikka top3 -listalla olisi "vain" lihapullat, makaronilaatikko ja kalakeitto - kerro ne kuitenkin. Jos sulla kuitenkin on arkiruokaan joku erityisresepti ja linkki sinne, niin laita se kommenttiin mukaan.

Minä koostan näistä sitten listan, minkä voi vaikka tulostaa käsilaukkuun tai ottaa kuvan kännykkään niitä hetkiä varten, kun seisot kaupassa tiistaina klo 16.27 ja mietit, että mitäköhän hittoa tänään syötäisiin. Tuona hetkenä kun ei tule mieleen yleensä yhtään mitään, vaikka olisi kuinka keittokirjoja ja -blogeja lukenut vapaa-ajalla (kuten minä teen).

MITÄ TÄNÄÄN SYÖTÄISIIN?

Pöperö

Linssikeitto ja sen monet muunnokset

Paras linssikastike

Eli nyt vaan kaikki täydentämään tätä listaa (jos siis pääsette kommentoimaan, mikä mulla ainakin edellee tökkii, kuten edellisessä postauksessa totesin).

Mitä teillä syödään arkena? 

p.s. jo toinen postaus peräjälkeen ilman kuvia... mutta en vaan nyt jaksa, joten sallittakoot tämä 💚



4 kommenttia:

  1. Meidän (poikien) top kolme on Chili con carne, butter chicken purkista tai itse tehtynä. Käytän k-ruoka sovelluksen ohjetta jos teen itse. Uusimpana nyhtöpossu. Se toki pitää tehdä viikonloppuna kun aikaa, mutta riittä kyllä parille kolmelle päivälle. Lasagne tehtynä purkkitavarasta (sekä kastike että se maitokastike) on hyvää lähes pikaruokaa. Mä syön eniten HAnna g:n Himonuudeleita itse.

    VastaaPoista
  2. tällä hetkellä:
    "kalajuttu": pilkottuja kasviksia (mulla sipuli, porkkana, paprika, joskus myös kaali/parsakaali) kuullotetaan hetki, heitetään sekaan vähän pienemmäksi suikaloitua kylmäsavulohta ja annetaan hetki vielä paistahtaa. Tarjoillaan joko riisin tai nuudelin kanssa. Päälle voi laittaa paahdettuja pähkinöitä ja jos haluaa niin vaikka vähän hapanimeläkastiketta.

    paistetut nuudelit: pilkottuja kasviksia (ks yllä) kuullotetaan hetki, heitetään sekaan kanasuikalerasiallinen (mä käytän valmiiksi marinoituja), samalla kiehautetaan muutama paketti nuudeleita. Saksilla kypsät nuudelit vähän pienemmäksi, pannulle ja sit pari kananmunaa vatkattuna perään.

    (mulla ei ehkä ole tulevaisuutta keittokirjakirjoittajana, ei tällä tarkkuudella! 😅)

    salaatti: punasipulisilppua, tomaattia pieneksi kuutioituna, paprikaa (mieluiten vihreää, mutta kaikki käy) pilkottuna. Päälle oliiviöljyä, hitu suolaa ja mustapippuria. Sipulin voi alkuun hiukan itkettää hyppysellisellä sokeria. Kuulemma katalonialainen perusruoka. Syödään kylmänä tai lämpimänä, sellaisenaan tai lisukkeena. Ihan minkä tahansa kanssa. Olen kokeillut myös laittaa sekaan rouhetta paahdetuista cashew-pähkinöistä. Se vasta herkkua on!

    Paistetut gnocchit: alkaa samalla tavalla kuin paistetut nuudelit. Voi myös paistaa kanan eka ja vasta sitten laittaa kasvikset sekaan. Nuudeleiden tilalle gnocchit, ei tartte edes keittää. Ilman kananmunaa.

    VastaaPoista
  3. Hirmu gurmeeta Marikalla ja muilla.

    Mun ruuat on tyyliä hetki kiehautettua tai pannulla paahdettua napsakaksi jäävää parsakaalia tai parsaa. Tai fenkolia.

    Kaveriksi köntti savustettua lohta (valmiina Lidlistä esim. ) tai. broilerin rintafilettä merisuolalla, mustapippurilla ja valkosipulilla (kokonaiset lyttyyn lyödyt kynnet pannulle). Tai jos olen älynnyt sulattaa ajoissa, paistan voissa pienehköjä kuhafileitä. Minuutti molemmin puolin piisaa.

    Siinä mun pikaruuat, aikaavievemmät ei ole mun juttu 🧑‍🍳.

    T. Annukka, jos jodtain syystä nimi ei näy (menee hermo tähän puhelimella kommentointiin, joka ei näköjään enää onnistu vanhaan malliin)

    VastaaPoista
  4. Aika haipakkaa tahtia on täälläkin, ja lomaa saa vielä odotella pitkään ja hartaasti. Mun uralla yksi suurimmista ongelmista on loman vähyys. Lomakertymä on eläkeikään saakka 5 viikkoa vuodessa. Se on todella vähän. Ei ole mahdollisuutta vuorotteluvapaaseen eikä oikein mihinkään breikkiin tai edes lyhennettyyn työviikkoon. Se on minusta työnantajalta hieman lyhytnäköistä toimintaa.

    Jossain vaiheessa jo listailin, että mitä voisin laittaa tälle listalle. Yritän muistella.
    1. Lasagne helpolla valkokastikkeella
    https://pikkukepponen.blogspot.com/2019/11/resepteja-jatkoon-lasagne-superhelpolla.html
    2. Parmesaanikana
    https://pikkukepponen.blogspot.com/2020/02/kuukauden-ruoka-parmesaanikana.html
    3. Katkarapucurry
    https://www.k-ruoka.fi/reseptit/katkarapucurry

    VastaaPoista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!