perjantai 16. syyskuuta 2022

PERJANTAIPÖLINÄT PITKÄSTÄ AIKAA

No juu, pitkästä aikaa tosiaan... mielestäni kirjoitin edellisen postauksen ihan vähän aikaa sitten, mutta se onkin näköjään kirjoitettu heinäkuussa. Niin se aika kuluu, kun on kivaa! Eli lukuvuoden aloitus, taas kerran, on ollut täyttä härdelliä ja haipakkaa. En nyt aloita sitä samaa, joka vuosi toistuvaa kuvausta siitä, kuinka kesän jälkeen koulun alun hektisyys yllättää, koska saman jutun voi käydä lukemassa blogista uudestaan ja uudestaan aina elo- tai syyskuun kieppeillä. Sen verran kuitenkin tähän aiheeseen kommentoin, että tämän vuoden aloitus on ollut kiireisempi ja hektisempi, kuin naismuistiin (ehkä ikinä!); paljon kursseja (perus), abikurssi (perus), yo-kokeiden korjaaminen samaan aikaan, kuin ekan jakson kurssien kokeiden korjaaminen (perus), mutta tänä vuonna lisätohinaa on tuottanut se, että olen pitkästä aikaa mukana ja/tai vastuussa ihan älyttömän monessa projektissa, tiimissä ja koulutuksessa. Kaikkiin siis vapaaehtoisesti ilmoittautuneena (koska korona-ajan jälkeen ihanaa, että on kaikenlaista), mutta kun kaikkien kivojen juttujen aloitus sattuu tietenkin myös tähän ensimmäiseen jaksoon kaikkien noiden perustöiden lisäksi, niin täytyy myöntää, että kalenterimerkintöjä on ollut enemmän, kuin ikinä. Kivaa on kuitenkin ollut, eli vaikka stressitaso korkealla, niin kuitenkin siellä positiivisen puolella!

Blogi on pyörinyt mielessä melkein päivittäin, kuten myös kaikkien muiden blogit, joihin haluaisin käydä kommentoimassa, mutta kun aikaa ei vaan yksinkertaisesti ole ollut (enkä vieläkään ole keksinyt, miten kommentoinnin voisi tehdä kännykän kautta), olen ollut hiljaa niin täällä, kuin muissakin blogeissa. Jos joku teistä on närkästynyt - joo tiedän, että ei kukaan niin ajattele 💚 - niin ehkäpä nämä alla olevat kertovat kuvat kertovat siitä tilasta, missä oma arki tällä hetkellä seilaa. Työt hoituu (ja yllättävää kyllä, koko ajan paremmalla innostuksella myös ruuan laittaminen), mutta koti, piha ja terassi ovat ihan retuperällä. Sisältä en edes kehtaa ottaa kuvaa, sen verran räjähtänyt meidän koti on tällä hetkellä, mutta pystytte ehkä näkemään mielessänne kokonaistilanteen, kun katsotte seuraavia kuvia 😂😂😂


Myös Pariisin matkan suunnittelu on täysin vaiheessa ja pakko myöntää, että nyt alkaa jo iskeä pieni paniikki. Päätin jo vuosia sitten, että ennen, kuin lapsi lähtee omilleen, vien (tai viemme) hänet Euroopan suurkaupunkeihin, koska pidän niihin tutustumista todella tärkeänä asiana koko länsimaisen kulttuurihistorian omaksumisen ja ymmärtämisen näkökulmasta. Rooma on jo plakkarissa ja nyt teini sai minulta Kriparilahjaksi Pariisin matkan (sai valita, mennäänkö Lontooseen vai Pariisiin - itse olisin kyllä halunnut Lontooseen, mutta teinin lahja, teinin päätös eli Pariisi) ja sinne on tarkoitus mennä syyslomalla eli aika tasan tarkkaan kuukauden kuluttua. Ihana juttu, mutta pieni paniikki tosiaan; en ole vielä tehnyt lentovarauksia (luulin, että kaikenlaisten Finnairin "nyt halvat lennot Eurooppaan"  -kampanjoiden kautta saan meille lennot halvalla... no ei todellakaan), en ole varannut hotellia (koska Pariisissa on noin miljoona hotellia, enkä a) jaksa kahlata niitä kaikkia läpi ja b) päättää, minkä valitsen). Lisäksi rahaa kassassa on tällä hetkellä vielä vähän liian vähän, mutta onneksi mies (joka ei lähde mukaan) lupasi osallistua kustannuksiin. Nyt on pakko ruveta tekemään päätöksiä: lennot ja hotelli omatoimisesti vai matkatoimiston kautta kaupunkilomapaketti? Ennen, kuin teen lopullisia päätöksiä, kysynkin teiltä blogin lukijoilta, onko kellään vinkkiä kivasta, hyvätasoisesta ja järkevän hintaisesta (juu tiedän, aika mahdoton yhtälö...) hotellista Eiffel-tornin läheltä (kävelymatkan/piipahduksen päässä). Tiedän kyllä kokemuksesta, että kyseinen kaupunginosa on suht tylsä, mutta koska teini on ilmoittanut, että hän haluaa hengata tornin ympäristössä päivittäin, menemme hänen toiveidensa mukaan. Eli kommenttikenttään saa laittaa suosituksia kivoista hotelleista tuolta alueelta! Kiitos jo etukäteen, jos sellaisia löytyy 💛

Jooga- ja uintihommelit on lähteneet hyvin käyntiin eli hissukseen, kuten oli tarkoituskin. Niistä on tarkoitus kirjoittaa ihan oma postauksensa (toivottavasti) lähiaikoina eli ei niistä tässä vaiheessa enempää. Muuta kuin se, että olen kokenut joogan puolella "valaistumisen", mikä sanana kuulostaa joltain hörhöily-hommalta, mutta kyse on ihan vaan siitä, että olen tajunnut sen, että joogaa voi tehdä just niin kuin itse huvittaa. Mutta näistä tosiaan sitten myöhemmin.

Meillä, kuten varmaan aika monella muullakin, on arjen päällimmäisenä ajatuksena päällä sähkökriisipaniikki ja säästäminen mm. ruokakuluissa. Olemme onnekkaassa tilanteessa sähkön suhteen eli tämänhetkinen sopimuksemme päättyy vasta ensi kesänä. Sen lisäksi meillä sähkön kulutusta vähentää kaasuliesi ja se, että olemme tosi nopeita suihkussa kävijöitä. Itse asiassa mies käy suihkussa kotona vain kerran viikossa perjantaisaunan yhteydessä, muina päivinä aina työpaikalla työpäivän päätteeksi. Minua pihimpänä tyypinä hän kuitenkin miettii energia-asioita tällä hetkellä tosi tarkkaan ja on alkanut suunnittelemaan puusaunan rakentamista (itse rakennus on jo olemassa tuolla pihan perällä). Meillä on varaava takka, jota olemme lämmittäneet talvisin päivittäin koko sen ajan, kun olemme asuneet täällä, mutta takan yhteydessä oleva puuliesi (ja siinä oleva leivinuuni) on ollut tähän syksyyn mennessä käytössä vain kerran (silloin, kun sen toimivuus testattiin muurauksen jälkeen), koska - kröhöm - eräs nimeltä mainitsematon naishenkilö on käyttänyt sitä laskutasona erinäisille purkeille, purnukoille ja sun muulle sälälle. Nyt hella on raivattu paljaaksi ja mies polttaa siinä pienen pesällisen joka aamu. On kyllä tosi kiva se lämpö aamuisin ja on ollut kiva huomata, että se on vaikuttanut myös siihen, että ilmalämpöpumpun asteita ei vielä ole tarvinnut nostaa kesän jälkeen ylemmäs.

Hauskaa on ollut seurata miehen Y-kromosomin aktivoitumista tämän sähköpaniikin myötä: hän on kaiken muun lisäksi hankkinut puhelimeensa myös lämpökameran ja mittailee nyt nurkkia, ulko-ovien karmeja ja kaikkea muutakin sen kanssa. Alla olevista kuvista ensimmäinen on kaikista mielenkiintoisin, ns. haamukuva: kuvassa ei ole kaksi ihmistä, vaan heidän jättämät lämpöjäljet sänkyyn. Sen verran fyysikko minäkin olen (vaikka en fysiikasta muuten tajua mitään), että tuo kuva oli mun mielestä ihan sairaan hauska!


Minä osallistun säästötalkoisiin huolehtimalla siitä, että ruokakulut pysyvät minimissään ja mikäs sen parempi keino saada niitä alenemaan, kuin tehdä kasvisruokaa mahdollisimman usein. Ja kuten olen moneen kertaan maininnut jo aikaisemminkin, en kauheasti välitä erilaisista lihankorvikkeista - varsinkaan nyt näinä aikoina, kun ruuan hinta nousee koko ajan. Teen siis edelleen pääsääntöisesti kaiken kasvisruuan linsseistä ja pavuista. Tähän väliin pakko kertoa myös (lyhyesti ja tiivistettynä) muutaman tieteellisen artikkelin tuoma tieto: vähitellen alkaa kertymään faktaa siitä, että niiden lihankorvikkeiden (koska kuitenkin kaikki ovat prosessoituja tuotteita) sisältämät stabilointi- ja emulgointiaineet häiritsevät ihmisen suolistomikrobien toimintaa. Niillä mikrobeilla on todella iso merkitys ihmisen hyvinvoinnille - niin fyysiselle, kuin myös henkisellekin (mikä on ihan mind blowing -juttua), joten itse vältän niiden käyttöä. Voisin jatkaa suolistomikrobeista vaikka miten pitkään, mutta ehkä ei nyt tällä kertaa, koska tämä perjantaipölinä olisi hyvä saada loppuun vielä tämän perjantain puolella 😂



Eli tämä jäi nyt ihan kesken, pölistävää olisi ollut vaikka kuinka paljon. Olin mm. ajatellut kirjoittavani tähän postaukseen noiden kahden uuden aivan ihanan kasvisreseptin ohjeen, mutta nyt kyllä on niin, että ne jäävät odottamaan seuraavaa postausta, koska tänäänkin piti syödä ja nukkumaan on mentävä ajoissa, koska huomenna tiedossa bilsan abien kokeiden korjaamista ja muutaman mantsan yo-vastauksen korjaaminen. 

Olen ollut niin pitkään täältä taas pois, että en ole edes varma, lukeeko kukaan edes näitä pölinöitä... 

Jos lukee - mitä teille kuuluu? Ja löytyykö teiltä niitä Pariisin hotellivinkkejä?

Ihanaa viikonloppua kaikille! 💛💜💚💛💙 

Edit: Pariisin reissu on nyt buukattu, joten hotellivinkkejä en enää tarvitse, mutta mielelläni otan vastaan muita Pariisiin liittyviä vinkkejä (kivoja ravintoloita, kauppoja tms.)

12 kommenttia:

  1. Kyllähän täällä luetaan, vaikka itsekin olen ollut tosi vähäsanainen viime kuukausina. Mulla taas työ stressasi niin paljon ja siitä seuranneet asiat ovat olleet sen verran henkilökohtaisia, etten ole avannut niitä blogissa. Mutta asioihin tulee muutos ja vihdoin alan nähdä valoa tunnelin päässä :)

    Pariisin matkasta tulee varmasti kiva. Ihan Eiffelin vieressä en ole majoittunut, toivottavasti saat sinne hyviä vinkkejä.

    Tuo lämpökameran kuva makoilijoiden jälkilämmöstä on todella hauska :) Jään myös odottamaan reseptejä, jos jaksat niistä jossain vaiheessa kirjoitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ikävää, että työstressi on aiheuttanut ikäviä seurauksia. Onneksi kuitenkin olet saanut muutoksen aikaiseksi, se tunnelin päässä näkyvä valo tuntuu aina niin mahtavalta, jos sitä ei vähään aikaan ole nähnyt 💚

      Kirjoitan kyllä reseptit tänne, varmaankin jo heti seuraavaan postaukseen eli heti, kun olen saanut tämänhetkisen valtavan koemäärän arvioitua. Aika hyvän vauhdin olen saanut päälle eli toivon mukaan ensi viikon lopulla pääsisin taas perjantaipölisemään.

      Tsemppiä muutoksen tuuliin, mistä suunnalta ne sitten puhaltavatkin! 💚

      Poista
  2. Nää sun pulppuavat pölinät on kyllä mainioita. Ihana tuo ajatus käyttää lapsi kaikissa noissa kaupungeissa. Itse en ole käynyt niissä kaikissa ja myönnän ettei mun ymmärrys länsimaisesta kulttuurista ole kyllä lisääntynyt vaikka osassa olen käynytkin. Olen sivistymätön moukka. :) Ihailua tuosta kasvisruoan lisäämisestä. Etenkin jos perheen miehetkin niitä syövät. Mun lapset on kyllä niin lihansyöjiä että papuruoat ei ehkä ilahduttais. Paitsi jos kokeilis jotain papuburritoa??? Suurta ihailua myös aktiivisesta osallistumisesta koulun kaikkii juttuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en usko, että edes osaisin kirjoittaa muulla tavalla, kuin pölisten ja rönsyillen aiheesta toiseen.

      Kuulosti ehkä vähän turhan "juhlavalta" toi mun kirjoittama "niihin tutustumista todella tärkeänä asiana koko länsimaisen kulttuurihistorian omaksumisen ja ymmärtämisen näkökulmasta"... ööh, en mäkään kaikkea osaa ja/tai ymmärrä, vaikka olen kaikissa käynytkin ja jopa pariin otteeseen. Tarkoitan oikeastaan vaan ihan simppelisti sitä, että pääsee näkemään ja kokemaan historian havinaa, tutustumaan Euroopan eri maiden kulttuureihin ja ... hitto, taas mä kuulostan liian juhlavalta. Ihan vaan sen takia menään, että sinne on kiva matkustaa 😂😂😂

      Papuburritosta on aika hyvä aloittaa lihansyöjien käännyttäminen! Mä olen tehnyt niin, että puolet on jauhelihaa, puolet papuja (tai Härkistä). En kerralla tulee yksi semmoinen kasvisresepti, jonka uskon uppoavan ihan kaikille. (p.s. ja meillä miehet syö, mitä mä laitan, silleen niistä on pikkuhiljaa tullut kasvisruuista tykkääjiä)

      Poista
  3. Minä olin viimeksi hotellissa Montmartren alueella. Siellä on hinnat esim. Eiffelin ympäristöön verrattuna hieman huokeammat. Kahviloita ja pieniä ruokapaikkoja löytyi helposti ja rauhallista. Olimme todennäköisesti jossain ketjuhotellissa, ehkäpä Mercuressa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin loppujen lopuksi kivalta vaikuttavan hotellin, ei kyllä ole ihan Eiffelin vieressä, mutta mielestäni kuitenkin kävelymatkan päässä (vaikken enää oikein tarkkaan muistakaan Pariisin etäisyyksiä). Ja jos on liian pitkä matka, niin mennään bussilla; tykkään aina käyttää enemmän busseja ja ratikoita, kuin metroa, sillä tavalla näkee kaupunkia ihan eri tavalla.

      Poista
  4. Perjantaipölinät on yksi viikon kohokohdista!

    Olen aika ajoin yrittänyt lisätä kasvisruokien osuutta edes omassa ruokavaliossani, mutta tällä hetkellä energia ei taivu mihinkään kotihommeleihin, elän ihan rytöpellossa.

    Pariisi on mulle aivan vieras, enkä jostain syystä koe mitään tarvetta tutustua Ranskaan tai ranskan kieleen, mulla on joku hervoton henkinen blokki koko maan ja kulttuurin tiellä. Kotona asuva nuori on lähdössä syyslomalla niille seuduille kiipeilemään, ja toivon, että hän ehtii vierailla myös Pariisissa, niissä muutamassa museossa ja paikassa, joista hän haaveilee.
    Me ollaan annettu jokaiselle nuorelle 18-v lahjaksi itsenäinen matka haluamaansa kohteeseen. Esikoinen lähti täsmälleen 18-v päivänä kaverinsa kanssa Lontooseen, keskimmäinen kesävaihtoon Uuteen Seelantiin ja nuorimmainen on nyt lähdössä kiipeilykavereiden kanssa "Fontsuun" kiipeilemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranska on mullekin aika etäinen paikka, vaikken siellä ole kokenut sitä ranskalaisten kuuluisaa "koppavuutta". Pariisissa tuntee itsensä väkisinkin "juntiksi", vaikka pakkaisi mukaan vain fiineimmät vaatteensa ja ruokakin on usein liian hienostelevaa esim. saapasmaan ruokiin verrattuna. Niinpä ajattelin, että vedetään reissu ihan muina turisteina farkuissa ja tuulitakeissa ja käydään syömässä vain mahdollisimman arkisen oloisissa paikoissa 😂😂😂 Kieli on ihan mahdoton, mutta mulla onkin tolkuttoman huono kielipää.

      Toi teidän 18-v-matka on ihan loistava idea. Mä reissaan nyt vielä teinin kanssa niin kauan, kun suostuu mun kanssa lähtemään...

      Poista
  5. No mutta siellä on pihahommat ihan hyvällä alulla, kun on jo hara ja sakset kuitenkin löytäneet tiensä kukkaruukkuun :D. (Ei juurikaan poikkea omasta piha-aktiivisuudesta, joten voin hyvällä omallatunnolla hymyillä sun kuville :)).

    Kohtuuhintainen hotelli lähellä Eiffel-tornia kuulostaa aika mahdottomalta yhtälöltä, mutta en tosin ole mikään sanomaan, kun omasta Pariisin käynnistä on parikymmentä vuotta aikaa, eikä jäänyt hotellista mieleen muuta kuin se, että rappukäytävä oli niin kapea, että jos sattui joku tulemaan rapuissa vastaan (hissiä ei ollut ja huone luonnollisesti ylimmässä kerroksessa), niin jommankumman on pakko väistää seinää vasten vatsa litteänä. Josta päästäänkin yhteen lempiaiheistani eli suolistoon ja siihen, kuinka sen hyvin- tai pahoinvointi vaikuttaa ihan kaikkeen. Todellakin myös aivoihin. Olishan se aika kummallista, jos ei vaikuttaisi, kun suolisto kuitenkin on levitettynä jalkapallokentän kokoinen (tämä ei mahdu järkeen, mutta kun ei kokeillakaan voi, niin luotan viisaampiin).
    Toinen suuri mielenkiinnoin kohteeni on tällä hetkellä maksa, josta olen aiemmin ajatellut, että no se nyt vaan on maksa, joka porskuttaa maailman tappiin. Paitsi puliukoilla, joilla se saattaa pettää ja se onkin sitten soromnoo.
    No, toki viimeinenkin osio pitää paikkansa, mutta nyt kun omia edelleen mystisesti heittelehtivien maksa-arvojen syitä koitetaan selvittää lukuisilla verikokeilla, olen myös lukenut aiheesta paljon ja hämmästynyt (ja vakuuttunut) siitä, kuinka moneen asiaan myös maksan hyvin- tai pahoinvointi vaikuttaa. Ja että maksa ja suolisto kulkee vähän niinkuin käsi kädessä nekin.
    Jos voisin, haluaisin antaa kaikille lahjaksi tällä hetkellä reiluun puoleen väliin ahmimani Marja Ruutin kirjan Terve maksa - avain hyvinvointiin. Ihana, ymmärrettävästi (ja isolla fontilla :)) kirjoitettua faktaa ilman minkäänlaista saarnausta.

    Mutta siis juu, en nyt ihan tarkkaan muista mitä piti alunperin sanomani, mutta se kai sopii hyvin perjantaipölinöitten luonteeseen :). Toivotan ne erittäin tervetulleiksi takaisin. Kova yritys on itselläkin löytää jostain aika kirjoittamiseen ja olen miettinut, että koska nykyään nukun niin hyvin (kopkop) ja herään virkeänä ennen kellon soittoa, voisin aloittaa Annukan aamupostin toimittamisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi tosiaan saavuttamatta toi (mahdoton) toive kohtuuhintaisesta hotellista lähellä Eiffeliä, mutta meidän hotellin sijainti on aika optimaalinen kaikkiin muihin kohteisiin nähden. Mun eka kokemus Pariisin hotellista on just samanlainen, kuin mitä sullakin on ollut; kaverin kanssa yövyttiin joskus 90-luvun alkupuolella niin pienessä huoneessa, että siellä ei mahtunut seisomaan vierekkäin ja rappuset (ylimmässä kerroksessa) oli samanlaiset kapeat, tosi jyrkät ja niin paljon narisevat, että koko ajan pelättiin niiden romahtavan hetkenä minä hyvänsä!

      Mä oon myös ihan fanaattisen kiinnostunut kaikista suolistoasioista ja nyt sun kirjoitusten innoittamana täytyy kyllä tutustua myös maksaan tarkemmin. Aika paljon siitä toki tiedän jo valmiiksi, mutta veikkaan, että en läheskään riittävästi. Täytyy laittaa toi kirja lainausjonoon!

      Perjantaipölinät toivottavasti palaa pikkuhiljaa ihan vakkariksi, ei kuitenkaan tällä viikolla vielä, mutta toivon mukaan jo ensi viikolla. Ja Annukan aamupostin lukeminen olisi ihan mahtava tapa aloittaa jokainen päivä 💛💛💛

      Poista
  6. Nopea välikommentti: kiitos kaikille kommenteista, vastaan teille kaikille heti, kun saan hetken hengähdystauon! Ja Pariisin matka nyt varattu, joten hotellivinkkejä en enää tarvitse, mutta toki jotain muita kiinnostavia Pariisi-juttuja voi vinkata. Pus kaikille, palaan lähipäivinä 💚💛💙💗

    VastaaPoista
  7. Mitenkäs multa on mennyt tää postaus ihan ohi? No parempi myöhään jne. :-)

    Minä koin joogassa joskus saman valaistumisen, että jooga voi merkitä jokaiselle ihan eri asiaa, eikä mun tartte harjoittaa sitä samalla tavalla kuin joku toinen. Mulle jooga tarkoittaa lähinnä venyttelyä ja hetken rauhoittumista ja yritystä keskittyä hetkeen ja läsnäoloon sen joogasession ajaksi. Ei mulla ole mitään mielenkiintoa pyrkiä kehittymään joogassa (tehdä haastavampia asanoita tms.) tai harjoittaa sitä edes joka päivä.

    Olipa jotenkin helpottavaa kuulla, että lihankorvikkeet eivät välttämättä ole ihmiselle hyväksi. Mä olen ajatellut, että mä olen vain joku friikki, jonka kroppa ei kykene käsittelemään niitä. Olisi kiva lukea asiasta enemmänkin, jos sulla on antaa linkki johonkin artikkeliin.

    Mulla ei ole ehdotuksia Pariisiin, mutta toivottavasti teille tulee ihana ja ikimuistoinen matka!

    Kivaa syksyn jatkoa ja matkan odotusta! <3

    VastaaPoista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!