perjantai 16. joulukuuta 2022

PIKAPÖLINÄT

Jestas, miten nopeasti aika joskus menee! Tekisi mieli haastaa Einsteinin aikateoria, mutta koska en ole fyysikko, jätän sen tekemättä – kunhan vaan totean, että sanoi kuka tahansa ihan mitä tahansa, aika kuluu eri tavalla eri aikoina. 

 

Ihan just äsken oli kesä… 

 

ja sitten olinkin jo Pariisin metrossa matkalla keskustaan…

 

ja nyt leivotaan pipareita ja jouluaatto on viikon kuluttua, vaikka minä elän edelleen marraskuuta. Eikä mulla ole yhtäkään lahjaa hankittuna (mikä ei ole niin kauheaa, koska emme enää hanki kellekään mitään megamäärää lahjoja), mutta olisi ehkä ihan kiva tietää, mitä jouluna tapahtuu… 

 

Yleensä, jos sanon, että ”on ollut aika kiire”, muhun iskee huijarisyndrooma välittömästi. Tiedättehän sen äänen, joka puhuu pään sisällä, että ”sulla mikään kiire ole ollut, haluat vaan kuulostaa jotenkin tärkeältä, kun korostat, että minulla on ollut niin kauhea kiire”. No, nyt tänä syksynä on ihan oikeasti ollut kiirettä, paljonkin! Tietenkin ihan eri tavalla, kuin esim. vaikka isossa firmassa töitä tekevällä tai vaikka omaa bisnestä pyörittävällä. Opettajalla on lukujärjestys, joka luo päivälle aikataulun, mihin ei pysty itse vaikuttamaan. Tänä vuonna olen kuitenkin mukana tosi monessa projektissa, tiimiissä jne. jne. ja näistä on tullut sitä kiirettä – kaikki hyppytunnit tai lukujärjestyksen lyhyemmät päivät ovat olleet täynnä ohjelmaa. Lisäksi meillä perheenä, jotka harvemmin teemme mitään kauhean erityistä viikonloppuisin, on ollut myös paljon ohjelmaa melkein jokaisena viikonloppuna. Eli kyllä -  kehtaan sanoa, että on ollut kiirettä.

Kivalla tavalla kuitenkin, syksy ja alkutalvi ovat olleet tosi kivaa aikaa 💗 En siis valita, mutta se, mikä on harmittanut on, että en ole ehtinyt viettää aikaa blogimaailmassa kauhean paljon. Enkä vietä tänäänkään, halusin vaan tulla moikkaamaan ja kertomaan, että täällä ollaan edelleen – en ole hävinnyt mihinkään!

Illat ovat menneet joko kouluhommia tehden (koska päivän aikana ei ole ehtinyt), tai sitten telkkaria katsoen, koska palautumisaikaa on oltava. En katso telkkaria juurikaan kesällä, mutta syksyllä aina aloitamme miehen kanssa jonkun sarjan seuraamisen. Ollaan ihan koukussa tällä hetkellä kahteen sairaalasarjaan: The Good Doctor ja New Amsterdam. Huom! molemmat linkit vievät Viaplayn sivulle, mutta ainakin The Good Doctor löytyy myös Netflixistä. Molemmat ihan loistavia sarjoja – ihmissuhteita, vähän hömppää (mutta ei liikaa) ja molemmissa ihan älyttömän paljon myös lääketiedettä, joten biologi rakastaa. Suosittelen molempia niin paljon, että jos sulla ei ole kyseisiä suoratoistopalveluja sun telkkarissa, hanki ne!

Nyt kuitenkin ruuanlaittohommiin. Perheen vegein tyyppi eli rakas aviomieheni ilmoitti tänään, että nyt voisi olla pitkästä aikaa pihviperjantai! Pihvit on olleet kohta kaksi tuntia Sous Vide -laitteessa kypsymässä ja kaipaavat enää pikaisen kärtsäyksen pannulla, minkä jälkeen ne syödään valkosipulikermaperunoiden ja salaatin kanssa.

Ihanaa viikonloppua kaikille ja varmaan voisi varmuuden vuoksi myös toivottaa HYVÄÄ JOULUA jo nyt tässä vaiheessa – tuskin ehdin tänne ennen sitä.



3 kommenttia:

  1. Kiitos sarjavinkeistä! Sarjavinkit kelpaavat aina. Harmillista vaan, kun ei ole tuota Viaplaytä, enkä taida sitä hankkiakaan, kun meillä on ennemminkin suoratoisto- ym. palvelujen karsiminen menossa.

    Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi, Emma! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin juuri päivittämässä tuonne postauksen puolelle, että ainakin The Good Doctor löytyy myös Netflixistä. Mutta harmillisesti vain neljä ensimmäistä kautta ja ihan pakko kyllä varoittaa, että meidät ainakin koukutti niin pahasti, että ellei meillä olisi ollut Viaplayta jo valmiina, oltaisi varmaan ihan tuon takia se hankittu. Eli siellä on sarjan viides ja nyt meneillään oleva kuudes kausi.

      Ihanaa joulua sinulle ja ukkelille myös, vaikka kirjoititkin jokin aika sitten, että joulufiilis on vähän hakusessa. Jos yhtään lohduttaa, niin ihan sama täällä; tekisi mieli karata johonkin kauas pois, mutta se olisi varmaan pitänyt suunnitella "hieman" aikaisemmin, kuin tässä vaiheessa, kun jouluun on aikaa alle viikko... Koitetaan sinnitellä 💗💗💗

      Poista
  2. Hei tervetuloa tänne taas vilahtamaan. Menin sanattomaksi kun luin sous vide-laitteesta. Teillähän on ravintolamaailman meininki kotona.
    Ihanaa joulunalusaikaa Emma

    VastaaPoista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!