keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

KESÄ!

Tällä äärimmäisen mielikuvituksellisella otsikolla julistan kesän 2020 alkaneeksi! En oikein ole vielä hahmottanut sitä, että ollaan kesäkuussa ja lomalla - niin omituinen kevät, kevään loppu ja kesään siirtyminen tässä on takana. Lukion opettajan työ rytmittyy niin selkeästi jaksoihin ja niitä seuraaviin koeviikkoihin, että nyt kun koko kevät oli tietyllä tapaa yhtä ja samaa mössöä ja koneella istumista, niin lomalle siirtymistä ei tavallaan edes huomannut. Kun kevätjuhla ja yo-juhla perinteisessä muodossaan jäivät pois, eikä täydellistä pysähtymistä aamurumba-työmatka-työpäivä-työmatka-ilta -elämään tullutkaan, olen edelleen vähän kuutamolla siitä, missä nyt mennään.


 


Lapsen kevätjuhlan puuttuminen harmitti ihan tosi paljon! En ole missään vaiheessa näinä vuosina kauheasti nauttinut niistä ala-asteen juhlista (joo, ihan kauhea olen, tiedetään!), mutta tämän 6.luokan lopetuksen olisin luonnollisesti halunnut kokea. Päivä oli varsinainen ilon ja suurten tunteiden päivä; ala-asteen loppuminen herkisti niin lapsen, kuin meidätkin, mutta toisaalta iloa tuli upeasta todistuksesta ja varsinkin hymypoika -stipendistä, mikä selvästi merkitsi lapselle enemmän kuin mikään muu. Samana päivänä pääsin herkistymään myös oman koulun virtuaalisessa yo-juhlassa, mitä katselin kotona tietokoneelta. "Julistan teidät ylioppilaaksi" -lause saa mulla kyynelpadot virtaamaan nanosekunnissa ja jotenkin tänä vuonna se hetki tuntui ihan erityisen tunteelliselta. Mietin niitä kymmeniä (tai no meillä satoja) nuoria, joita olen opettanut kolme tai jopa neljä vuotta ja joita en nyt päässyt näkemään ja halaamaan. En usko, että kauhean moni tulee paikalle syksyllä, jos se "virallinen" juhla silloin pystytään pitämään, mutta toivottavasti edes osaa pääsen onnittelemaan silloin ihan livenä.


Tämän kesän aloituksesta puuttuu se totaalinen fyysinen uupumus ja univaje, mikä lukuvuoden lopetukseen yleensä liittyy. Jollain tapaa tuo kevään henkinen kuormitus ei näköjään purkaudu samalla tavalla, vaan olen heräillyt aamuisin itselleni omituisen aikaisin jo noin yhdeksän aikoihin ja ollut yllättävän pirteä muutenkin. Joko se vielä on tulossa tai sitten tällä kertaa aikaisemmin keväällä tapahtunut "romahdus" hoiteli sen henkisen paineen ja sen purkautumisen jo hyvissä ajoin ennen lomaa.


Kesän alku on mulle aina vähän ristiriitaista aikaa, kuten blogia pidempään lukeneet tietävätkin. En ole erityisesti kesäihminen, mutta en ala sitä nyt tällä kertaa vatvomaan tai selittelemään - ei se siitä miksikään muutu ja jos jotakuta kiinnostaa, aiheesta löytyy täältä blogin puolelta ihan riittävästi valitusta aikaisempina vuosina. Vaikka meillä yleensäkään ei ole kauheasti suunniteltua ohjelmaa lomalle, niin tämä kesä on kyllä todellinen ennätys tämänkin asian suhteen: meillä ei ole mitään suunnitelmia tälle kesälle. Ei mitään! Varmasti kyllä jotain pientä tehdään pitkin kesää, mutta koska yksi tietty KOO, mitään suuria suunnitelmia ei ole. Vaikka iso osa rajoituksista nyt purettiinkin maanantaina, niin me meinaamme kyllä pitää aika matalaa profiilia kaikista vapauksista huolimatta. Olen ihan iloinen monesta uudesta "vapaudesta", mutta toisaalta seuraan ihmisten riehaantumista vähän sydän syrjällään. En ole asiantuntija, enkä myöskään halua maalailla piruja seinille, mutta on aika vaikea uskoa, että jotain takapakkia ei lähiaikoina otettaisi! Siksi me emme mene huvipuistoon tänä kesänä, emmekä myöskään (ainakaan vielä kesäkuussa) maauimalaan. Ravintolassa kyllä meinaamme käydä (ja kävimmekin jo), mutta valitsemme paikan tarkkaan sen mukaan, kuinka hyvin siellä toteutuu etäisyyden pitäminen muihin. Mitään kotimaan matkaakaan ei ole suunnitteilla, mutta veikkaan meidän tekevän kesän aikana ex tempore -päiväreissuja. Näitä 200 kilometrin säteellä olevia kohteita mulla on jo aikaisemmiltakin kesiltä pitkä lista to to -listalla, joten kohteen miettiminen ei varmasti tule olemaan vaikeaa.

Meidät tuntien, osittaisen eristäytymisen jatkaminen ei tuota meille mitään ongelmia; minä ja mies emme kaipaa "mitään" ja nyt kun lapsi kuitenkin saa tavata ystäviään, veikkaan, että hänkin tulee olemaan ihan tyytyväinen tähän ei tehdä mitään -kesään. Ja varsinkin, kun se monivuotinen haave eli oma uima-allas toteutuu vihdoinkin, niin uskon meidän olevan ihan tyytyväisiä omalla pihalla pulikointiin ja yleiseen lööbailuun. Neitsytpulahdus altaaseen päästään todennäköisesti tekemään ensi viikolla, tuskin maltan odottaa! Olen jo tehnyt soittolistoja ja vesijumppaohjelmia itselleni valmiiksi ja koska hankimme myös ihan saatanallisen kalliin lämmityslaitteen (ei siitä altaasta ainakaan mulle mitään iloa olisi ilman sitä), niin altaassa pystyy jumppaamaan pitkälle syksyyn asti! Ihan parasta ❤

Sen verran vielä jatkan poikkeuselämästä, että myönnän toivovani, että mikäli ihan kunnollinen toinen aalto iskee, toivoisin sen tulevan jo nyt kesän aikana. Anteeksi anteeksi, tiedän, että ajatus on monelle ihan kammottava, mutta jotenkin ajattelen, että koska kesä on kuitenkin tavalla tai toisella "menetetty", niin ei se täydellisiin rajoituksiin palaaminen nyt niin kamalaa olisi. En tietenkään toivo tätä, mutta se, mitä toivon vielä vähemmän on se, että toinen aalto pyyhkäisisi ylitsemme elo-syyskuussa. En kestä, en siis yksinkertaisesti kestä, jos joudun aloittamaan ensi lukuvuoden etäopettamalla 100%. Rajoituksiin olemme koulussa jo valmiiksi varautuneet ja tehneet suunnitelmat valmiiksi, mutta ensi syksynä kirjoittavat opiskelijat tarvitsevat abikurssien lähiopetusta ekassa jaksossa enemmän kuin koskaan. Oma lapsi siirtyy yläkouluun, mikä hänellä tarkoittaa uutta koulurakennusta, uutta pidempää koulumatkaa ja uutta todella mielenkiintoista erikoisluokkaa uusine kavereineen - en todellakaan halua, että kaikki tuo aloitettaisi jonkun hiton Teamsin kautta!! Puhumattakaan siitä, mitä omalle mielialalleni tekisi se, että lukuvuosi 2020-21 aloitettaisi avaamalla läppäri. Haluan elokuussa meikata, pukea päälle jotkut kivat uudet töihinpaluuvaatteet (ja rintsikat, hitto soikoon!!), pakata laukkuun uuden kalenterin ja penaalin ja päästä heilumaan ja höpöttämään luokkaan. Joten omalta osaltani lähetän virukselle sellaiset terveiset, että voisit mielelläsi painua jo hevon kuuseen, mutta jos on ihan pakko vielä rykäistä, niin voisitko tehdä sen nyt kesän aikana! Pilasit meiltä jo kevään, älä pilaa ensi syksyä!

Kesäihmiset siellä ruudun takana ovat nyt ihan kauhuissaan ja kaikki tämän jutun lukijat jo ihan kypsiä aiheeseen, joten siirrytään mukavampiin juttuihin. Uima-altaasta jo mainitsinkin, mutta myös pihalla ja puutarhassa on tapahtunut poikkeuksellisen paljon. Ensi viikolla aletaan rakentamaan terassia, josta sitten tuleekin saman tien ihan sairaan iso. Päätettiin, että kun kerran tehdään, niin tehdään sitten riittävän kokoinen. Sellainen pieni terassi, jossa ei mahdu olemaan kuin pari ihmistä kerrallaan ja koko ajan pelkää tipahtavansa reunan yli on aika surullinen näky. Lisäksi meidän iso piha ja pitkä talo kaipaavat viereensä jotain isoa. Ne lomareissua varten säästetyt rahat ja molempien lomarahat (kröhöm, ehkä myös ensi vuoden lomarahat...) nyt menevät tuohon altaaseen ja terassiin, mutta toisaalta näistä on iloa niin monelle vuodelle, joten en usko, että tämä sijoitus tulee harmittamaan missään vaiheessa.




Minähän en ole mikään puutarhuri, mikä sekin on tullut moneen kertaan kerrottua täällä. Tänä keväänä sain kuitenkin monen vuoden tauon jälkeen kylvettyä vähän syötävää pihalle ja ihan hyvinhän nuo ovat lähteneet kasvamaan. Harvennuksia en vielä ole tehnyt, niiden aika koittaa ihan pian. Mies käänsi uuden perunapellon ja innostui istuttamaan kolmea eri lajiketta - meillä syödään ensi talvena aika paljon perunaa! Mikä ei yhtään haittaa mua silloin, kun peruna on hyvää. Niistä markettien isojen laarien yleensä vähän vetisistä ja lannoitteelta maistuvista perunoista en välitä yhtään, joten käyn yleensä ostamassa perunat lähistöllä sijaitsevalta tuottajatorilta. Nyt, jos ja kun omaa hyvää perunaa tulee olemaan varastossa, meinaan oikein keskittyä hyvien perunaruokien tekemiseen talven mittaan.



Noi orvokit on hyvä esimerkki mun puutarhurintaidoista: kun ja jos yritän jotain, se yleensä ei onnistu. Ja sitten kun en yritä mitään, onnistuu kauhean söpösti! Mulla on talon edustalla kolme korkeaa polyrottinkiruukkua, missä keväisin on joko narsisseja tai sitten orvokkeja. Orvokit ovat monena vuonna saaneet olla siinä, kunnes ovat rönsyilleet (ja näköjään myös siementäneet) ihan yliaikaisiksi. Tänä vuonna ruukkujen edessä olevasta sepelistä alkoi kasvamaan jotain, mitä ensin luulin rikkaruohoiksi (kyllä, meillä rikat kasvavat iloisesti myös siellä, missä on niiden kasvua estävää kangasta maassa) ja meinasin ruveta niitä siitä sepeliltä nyppimään irti. Onneksi en (ajattelin, että se terassi peittää ton kohdan pian kuitenkin), koska osoittautui, että ruukuissa olleet orvokit ovat tosiaan siementäneet ja alkoivat nyt kasvaa siinä sepelillä. Ihan varmasti, jos olisin yrittänyt ihan tarkoituksella kasvattaa orvokkeja, siitä ei olisi tullut mitään :D

Sitten vielä loppuun kylmä lounassalaatti, josta tekisi mieli sanoa jo nyt, että tämä on kesän 2020 The Lounasruoka. Kesällä syöminen on mulle aina vähän ongelmallista; nukun myöhään ja syön tosi pienen aamupalan. Lounasaikaan ei vielä ole nälkä ja iltaruoka on usein vähän turhan tuhti päivän ainoaksi ruuaksi. Olen nyt tehnyt ainakin yhden päätöksen kesän ruokiin liittyen ja se on se, että koitan panostaa päivällä syömiseen. Ihan kuten töissä ollessanikin, mulle sopii parhaiten se, että syön reilun ja täyttävän kylmän lounaan, iltaruoka ei ole sitten niin kauhean tärkeä. Tämä sekoboltsisalaatti on sellainen, mitä pystyy muuntelemaan erilaisilla mausteilla ja kasviksilla vaikka kuinka, se pitää nälkää pitkälle iltaan ja sopii taatusti myös esim. grillivartaiden seuraksi (jos joku vaan saisi aikaiseksi grillata...). Kasviksia voi siis muunnella ihan vapaasti maun ja jääkaapin sisällön mukaan, kuten myös tietenkin mausteita. Itse tykkään eniten tuosta combosta, mikä reseptissä on. Vihreää kannattaa ehdottomasti silputa mukaan (kuten ohjeessa onkin), mulla unohtui yritit tällä kertaa kauppaan, siitä tuo olmi ulkonäkö.



Kesän paras sekoboltsisalaatti

  2dl couscous -ryynejä 
  2dl kiehuvaa vettä
suola, mustapippuri
curry, paprika, kurkuma, chilihiutaleet
oliiviöljy
purkillinen huuhdeltuja kikherneitä
paprikaa
kukkakaalia
persiljaa (ja muita yrttejä) silputtuna
(sitruuna)

Sekoita mausteet (kaikkia melko reilusti, suolaa tietenkin varovasti) couscousin sekaan, kaada kiehuva vesi päälle ja peitä kulho kelmulla tai lautasella. 
(Tarkista toki ensin, mitä oma couscous-pakettisi sanoo kypsentämisestä, 
mutta yleensä tuo 1:1 on se, mikä toimii.)

Ryynien turvotessa pilko kasvikset kulhoon ja sekoita joukkoon kikherneet.

Sekoita couscous irtonaiseksi haarukalla, lisää loraus oliiviöljyä, sekoita kasvisten joukkoon ja tarkista maku. 
Lisää joukkoon puolitetut Boltsit. 

Lisää loraus sitruunaa, mausteita tai öljyä, jos siltä tuntuu. 
Anna makujen tassantua jääkaapissa vähintään tunnin verran. Ellet malta - syö heti!

Olisikohan tämä "rakas päiväkirja" - postaus, josta tuli nälkävuoden pituinen, nyt tässä? Tuntui kivalta kirjoittaa ja jotenkin on semmoinen pöhinä tällä hetkellä, että kaipaan kirjoittamista tällä hetkellä enemmän, kuin pitkään aikaan.
Jotenkin on myös sellainen olo, että nyt on ihan pakko saada kesän ensimmäinen raparperipiirakka! Ne onneksi kasvavat mulla ilman mitään sen kummempia ongelmia. Löysin kivan ja simppelin ohjeen, jota ajattelin testata. Jos se osoittautuu hyväksi, kerron teille sitten ensi kerralla.

Mitä sun kesäsuunnitelmiin kuuluu?


6 kommenttia:

  1. hajahuomioita

    - yo. Kyllä oli outoa kun ei ollut juhlaa eikä edes todistusta. Että juhlittiinko vai ei. Meillä piti olla nuorelle hauska ylimääräinen lahja: kun isänsä on sen koulun ope, josta nuori valmistui ja niillä on ollut sellainen yhteishuudatus-juttu ylioppilaille, niin isänsä oli suunnitellut siihen pienen sisäisen vitsin.

    - katsottiin etälakitus. Ihan kiva. Mut silti.

    - elokuun juhla, siihen piti mennä. Mutta ei. Tällä tiedolla ja toivottavasti nuori on toisella paikkakunnalla. Ja sen kaverit myös, joko opiskelemassa tai intissä.

    - en saanut kyynelehtiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tosiaan vähän semmoinen välitila-olo tuosta juhlimisesta (vaikka sun blogissa kyllä kerroit tänään, että teillä on kuitenkin ollut ihan tosi hyvä päivä). Toi sisäpiiri-vitsi koulun perinteessä olisi taatusti ollut hauska juttu! Kun elämä palautuu normaaliksi ja nähdään, haluan ehdottomasti kuulla, mikä se olisi ollut.

      Elokuun juhlasta veikkaan, että jää aika torsoksi. Tai riippuu tietenkin lukiosta ja porukasta. Odotan kyllä sitäkin ihan jo siinä mielessä, että se tulee olemaan niin historiallinen ja outokin varmaan (pelkään kyllä myös sitä, että siitä tulee liian outo ja semmoinen myötähäpeä-tilaisuus - toivottavasti näin ei kuitenkaan käy).

      Äidin kyllä pitäisi saada kyynelehtiä lapsen yo-juhlassa, siitä myötätuntoinen virtuaalihalaus!

      Poista
  2. Vautsi, oma uima-allas! Kuulostaa ihan mahtavalta! Toivotaan nyt vaan, että kesästä tulee oikein upea ja aurinkoinen, vaikka eihän ilmoilla kai ole periaatteessa väliä, jos altaasta tulee lämmitetty. Boliviassa meidän talon allas ei ollut lämmitetty, ja talviaikaan siellä ei pystynyt uimaan ollenkaan (ja päivälämpötilat oli kuitenkin Suomen kesälämpötilojen luokkaa). Viileämmät päivät vetivät altaan joskus kesälläkin niin kylmäksi, että mulla oli uimisen jälkeen jalat ihan tunnottomat. Mutta pakkohan se oli sinne altaaseen kuitenkin itsensä tunkea. :-D

    Ja niitä kesäsuunnitelmia ehtii tekemään kesän mittaankin; eihän kesän alussa tarvitse olla valmista listaa siitä, mitä kesällä tehdään. Yleensä (näin olen ollut huomaavinani omista kokemuksistani) parhaat elämykset tulevat spontaaneista tai puolispontaaneista päähänpistoista.

    Mä en haluaisi mitään toista aaltoa ollenkaan, mutta jos ja kun sellainen tulee, niin tilaisin sen tuonne marraskuulle. Että kuuleeko se universumi. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan lapsen kanssa ihan vesipetoja ja pystytään olemaan vedessä tuntikausia ilman mitään ongelmaa. Uima-allas onkin ollut mun haaveissa jo monta vuotta, mutta jotenkin olen aina joka kevät onnistunut nillittämään sen haaveen kuoliaaksi tai siis mielestäni muka järkeilemään: "maksaa aika paljon ja kuka sitä sitten jaksaa siivota ja ylläpitää niitä kemikaaleja koko ajan ja ei sitä voi kuitenkaan käyttää kuin hetken aikaa". Nyt keväällä, kun tajusin, että ulkomaan reissusta ei tule mitään, eikä välttämättä päästä edes maauimalaan (järvistä en tykkää ollenkaan, eikä meillä lähellä edes ole kauhean kivaa sellaista) päätin, että nyt loppuu nillittäminen. Siivous ja ylläpito vaan PITÄÄ tehdä (ja onko se nyt muka niin kauheaa, kun vastapainona on se, että pääsee uimaan vaikka monta kertaa päivässä?). Itse altaan (ja kaikkien varusteiden) hinta ei ollut loppujen lopuksi niin paha, kuin mitä olin pelännyt (sisäinen nillittäjäni oli aikaisempina vuosina siis estänyt mut jopa selvittämästä tämän), mutta lämmitystekniikka TUPLASI hinnan, mikä ensin sai aikaan sydämen hetkellisen pysähtymisen ja täydellisen hiljaisuuden. Oltiin siis jo kaupoilla ja lapselle oli siinä vaiheessa valjennut, että tämä on hänen synttärilahjansa. En voinut enää perääntyä, mutta onneksi myös tajusin välittömästi, että loppusumma oli kuitenkin vain yhden lomareissun verran. Että jos miettii sitä, kuinka paljon yhdelle altaaseen pulahtamiselle tulee hintaa yhdellä etelän lomareissulla verrattuna siihen, kuinka monta kertaa tossa tulla uimaan, niin päätös oli loppujen lopuksi helppo. Nyt, kun se on lämmitetty, sitä pystyy käyttämään ainakin touko-lokakuun ajan ja jos miehet haluavat siinä talvella avantouida, niin käyttö voi olla jopa lähes ympärivuotista. Eihän tossa mitään matkaa pysty uimaan (pyöreä 4,5 m halkaisija), mutta pulikointi, lilluminen ja vesijumppa (joka on mun ihan ehdoton suosikkiliikuntamuoto) onnistuvat oikein hyvin.

      Juu, en minäkään toista aaltoa halua, mutta jos tulee, niin mielummin kesällä tai sitten tosiaan toi marraskuukin on ihan ok (silloin v**ttaa kaikki muutenkin), mutta PLIIIIIIS, EI ELO-SYYSKUUSSA!!

      Poista
  3. Juhannussuunnitelma oli ja meni :(. Koko vuosi iloittiin siitä, että JESSS, miehelläkin on 3 päivää peräkkäin vapaata ja varattiin jo vuosi sitten meille ihan täydellinen miniloma (kotimaassa), mutta kuinkas sitten kävikään.... kirjoittelen sitä parhaillaan blogiin. Ja ettei nyt sitten y h t ä ä n päästäisi iloitsemaan myöskään meidän perinteisestä loppukesän parin viikon lomanpätkästä (joka on miehen ainoa), niin kerrottakoon sekin vielä, että tuuraaja, joka jo lupautui tuoksi ajaksi hommiin, ei nyt sitten tulekaan, koska pitääkin mennä muualle töihin. Että kai maar meidät on sitten vaan luotu tekemään töitä kesät-talvet. Prkl. (Ja tämä EI sitten liity mihinkään kesälomakateuteen, vaan ihan siihen, että kyllä pikkasen kiristää, että meillä on niin kertakaikkisen paska tuuri, vaikka oltaisiin erittäin vähään tyytyväisiä).

    Uima-allas on varmasti kesän suosituin kapistus ja muutenkin mitääntekemättömyys, tai ainakin suunnittelemattomuus kuulostaa just hyvältä. Ja omat perunat omasta maasta. Ja voihan se olla, että joku omenakin tulee nyt, kun puut on saaneet rauhassa olla mitä on :D.

    Hyvää lomamieltä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen just seuraavaksi tulossa sun blogin puolelle voivottelemaan teidän mönkään menneitä suunnitelmia, niin en ala toistamiseen niitä nyt täällä kirjoittelemaan. Mutta olen kyllä niin harmissani teidän puolesta, että eilen kun luin tuon sun kommentin ja pian sen jälkeen sun blogikirjoituksen, niin mulla oikeasti tirahti pieni harmi-itku teidän puolesta. Ja se on kuule Annukka paljon se, niinkuin tiedät, niin mä en kauhean helposti itkeskele. Tuli vaan niin älytömän iso paha mieli noista teidän vastoinkäymisistä; tämän kevään jälkeen (ja muulloinkin tietenkin lomalla) sitä niin toivoisi kaikille parasta mahdollista lomaonnistumista.

      Uima-altaasta kirjoitinkin jo pitkät pätkät tuossa yllä vastaukseksi Sadun kommenttiin, niin en ala toistamaan kaikkea uudestaan. Odotan kyllä siinä altaassa lillumista ja VESIJUMPPAA ihan hulluna. Sunnuntaina taitaa olla eka kerta, kun päästään sinne, jos mies vaan saa rakennettua jonkun tilapäisrappussysteemin siihen huomenna; altaan ympäriltä puuttuu vielä terassi ja tällä hetkellä 1,3 metrin altaaseen kiipeäminen "laitaa pitkin" (ja pois sieltä, koska sisäpuolella olevat rappuset eivät ole tällä hetkellä kiinni missään), on aika mahdoton tehtävä :D

      Omenapuu yllätti kieltämättä, mutta eipä tuo panos vielä mikään kauhean ihmeellinen ole :D Pitää ehkä jutustella niille vielä enemmän...

      Hyvää viikonloppua ystäväiseni ❤

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!