SAIRASTUVAN SUPERMÄTTÖSALAATTI

Heippa kaikille!

Ja ihanaa perjantaita, pitkästä aikaa. Blogi rimpuilee muutoksen kourissa, mikä ei kyllä teille vielä näy, koska kaikki myllerrys on tapahtunut so far mun pään sisällä. Isoista jutuista ei ole kyse, mutta ulkoasu ja vähän sisältökin ovat muuttumassa, eikä mulla yksinkertaisesti ole ollut aikaa pyöritellä Bloggerin asetuksia ja päättää, mikä näyttää parhaiten silmää miellyttävältä. Ja mitä sisällön muuttumiseen tulee, se tulee tapahtumaan enemmänkin pikkuhiljaa kuin kertarysäyksellä.

Kun palasin melkein kuukausi sitten (apua, kuinka nopeaan toi aika nykyjään oikein juoksee!) tarkoitus oli kyllä ruveta kirjoittamaan vähän useammin kuin kerran kuussa, mutta tänne iski tietenkin se niin monelle tuttu ja niin kutsumaton vieras eli iso paha syysflunssa. Olen nyt ollut sen kourissa enemmän tai vähemmän täysvaltaisesti viimeiset viikot, enkä kyllä voi vieläkään sanoa olevani täysin tervehtynyt. Nyt kuitenkin vähitellen alkaa tuntumaan siltä, että elämä varmaan jossain vaiheessa taas voittaa ja musta ehkä tulee taas ihan normaali.

Sairaana syöminen on aina vaikeaa. Yleensä ruokahalua ei kauheasti ole, mutta toimiakseen ja parantuakseen ihminen kuitenkin tarvitsee energiaa. Puolustusjärjestelmämme joutuu tekemään hommia ihan tosissaan taudin jyllätessä ja kyllähän sen kaikki ymmärtävät, että työn tekeminen on vaikeaa, jos ei saa polttoainetta. Ongelma on kuitenkin (useimmilla) se, että mitään ei oikein tee mieli tai jos tekee, niin ei ainakaan mitään terveellistä ja optimaalista ruokaa. Vaikka sosiaalinen media pursuaakin näin syksyllä flunssaisten ihmisten postaamia kuvia inkivääri-sitruuna-chlorella -shoteista ja kvinoa-lehtikaali -salaateista, niin rohkenen väittää, että aika moni tekee kuin minä: kömpii peiton alle syömään levyn suklaata, simahtaa sen aikaansaaman sokerihumalan takia ja herää kolmen tunnin kuluttua vain todetakseen, että olo on edelleen ihan kamala - ja vieläpä pahempi, koska nyt on päällä sokerikrapula. Ei fiksua, ei tietenkään. Mutta voi, niin inhimillistä!

Tässä yksi mun synkistä, tarkasti varjelluista salaisuuksista: mun tekee aina sairaana mieli niitä roiskeläppäpitsoja. Jep, just näitä! En tajua mistä tämä himo tulee, koska en oikeasti tykkää niistä, enkä normaalisti syö niitä koskaan. Meiltä on onneksi lähimpään kauppaan sen verran pitkä matka, että en alkuviikon sairaslomalla jaksanut lähteä ajamaan roiskeläppiä hakemaan, mutta jotain mättöruokaa teki kuitenkin mieli. Aloin penkomaan kaappeja ja pakastinta ja ilokseni huomasin, että meiltä löytyi ainekset Taco-salaattiin. Jihuuuuu!!!!! Ei tuo nyt mikään terveysruoka todellakaan ollut, mutta olihan siinä sentään mukana se salaatti -osuus... :) Ja jestas, että oli hyvää. Voimakkaat maut tunkivat läpi niin, että flunssasta turtunut makuaisti sai töitä, maha tuli täyteen, mättö-halut tulivat tyydytettyä ja - salaatin ansiota tai ei - niin tuon jälkeen olo alkoi pikkuhiljaa paranemaan. "Pakollisen" suklaahumalankin sain aikaiseksi, koska syysloman Tukholman reissulta (ihana Östermalm - suosittelen, jos et ole vielä Tukholmassa eksynyt tuolle alueelle) oli vielä jäljellä vähän karkkia.

Olen kirjoittanut aikaisemminkin Taco-salaatista, ohje löytyy TÄÄLTÄ. Tällä kertaa kaapeista ei löytynyt kanaa, mutta löysin pakkasesta itse tehtyjä lihapullia. Sulatin ne, pilkoin palasiksi ja sekoitin joukkoon reilusti Taco-kastiketta. Joukkoon vielä vähän lisää chiliä, koska makuaisti oli lomalla. Ohje siis on yksinkertaisuudessaan tämä: tee lautasen pohjalle salaattipohja (mulla tällä kertaa cosmopolitan-salaatti, paprika, punasipuli, aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna). Murustele päälle fetaa, lisää lihapulla-tacokastike -seos ja reilusti murusteltuja nachoja. Oheen (tai salaatin sekaan) avocadoa. Pienestä sitä ihminen tulee onnelliseksi :)

Tässä vielä raikas ja terveellinen supersalaatti...

... ja tässä salaatti muuntuneena supermätöksi :)

Lokakuu vetelee viimeisiään ja kohta siirrytään marraskuuhun. Väkisinkin mieleen hiipii synkkiä ajatuksia kolmen kuukauden pimeydestä ja loputtomasta räntäsateesta. Hei, koitetaan tsempata ja pitää ajatukset siellä positiivisen puolella! Olin jo sairastaessani (sokerihumalahuuruissani) ehtinyt päättää, että marraskuu tulee olemaan sokeriton ja kuinka ollakaan törmäsin samaan aiheeseen tosi kivassa blogissa, jonka löysin tuntitolkulla tablettia sängynpohjalla selaillessani. Anna Saivosalmen ihanassa blogissa ryhdytään viettämään "marraskuuta ilman makeaa" ja samassa haasteessa olen tällä ilmoituksella mukana myös minä. Miten on - kuinka moni teistä lähtee mukaan? Ihan varmasti tekee hyvää mielelle ja keholle! Mulla ainakin tulee olemaan todella vaikeaa, tämä syksy on ollut pahin naismuistiin nimenomaan herkkurintamalla. Mutta olen päättänyt voittaa sokerimörön ja toivotan tervetulleeksi kaiken vertaistuen ja hyvät vinkit sen taltuttamiseen!

Ihanaa viikonloppua teille kaikille. Kurkkasin juuri Bloggerin lukijatilastoja ja mieltä lämmitti se, että sivulla on tästä pitkästä hiljaisuudesta huolimatta kuitenkin vierailtu aika usein. Ihanat te <3 Lupaan ruveta taas aktiivisemmin kirjoittamaan. Pus!

Emma

PALUU UUTEEN

Hei vaan, täällä ollaan taas <3

Olen jo pidempään kaipaillut blogin pariin takaisin, mutta kuitenkin samalla kaivannut siihen jotain uutta. Siksi otsikko ei ole "paluu vanhaan"; haluan palata, mutta uudistuneena. En kuitenkaan halunnut aloittaa uutta blogia, koska täältä löytyy paljon itselleni mieluisia juttuja ja reseptejä ja blogin nimikin sopii ajatuksiini edelleen ihan täydellisesti. Ulkoasua pitää vähän päivittää, mutta nimi siis pysyy.

Ruokajuttuja tulee varmasti edelleen. Haluan kuitenkin kirjoittaa enemmän myös muista asioista: hyvinvoinnista, ihan tavallisesta arjesta ja elämän pienistä hetkistä. En rohkene käyttää (vielä?) sanaa lifestyle-blogi, koska miellän tuohon kategoriaan kuuluvat blogit niin mielettömän upeiksi, etten uskalla yhdistää itseäni samaan sarjaan kuuluviksi. Ehkä joku päivä... :)

Viime keväänä koin myös jonkinlaista stressiä postaustahdista ja se taisi olla yksi syy blogin hiljenemiseen. Ajattelin, että jos en kirjoita tarpeeksi usein, kukaan ei jaksa olla kiinnostunut. Nyt kuitenkin päätin lopettaa tuollaiset ajatukset - kirjoitan niin usein, kuin minulla riittää aikaa ja inspiraatiota! Samoin koitan lopettaa stressaamisen kuvien laadusta ja "ihanuudesta".

Näillä sanoilla ja ajatuksilla siis polkaistaan Harkittuja herkkuja vol.2 käyntiin! Käy ihmeessä kommentoimassa, jos sinulla on aiheita, joista haluaisit lukea. Ja hei, käy tykkäämässä myös blogin Facebook-sivuista, niin näet uusimmat postaukset heti ensimmäisten joukossa!

Ihanaa syyskuista loppuviikkoa kaikille! Kiva olla takaisin :)

BLOGI HILJENEE (ainakin hetkeksi...)

No, ei tarvitse olla ydinfyysikko huomatakseen, että näin on jo käynyt :) Halusin kuitenkin tulla kirjoittamaan vielä yhden tekstin ja selittää, mistä hiljaisuus johtuu.

Huomasin, että en halua kirjoittaa ruokablogia! Hassua - niin pitkään sitä mietin ja pyörittelin päässäni ja olin ihan varma, että tämä on minun juttuni. Aluksi tämä olikin kivaa, mutta tuossa keväällä rupesi tökkimään. Asia rupesi stressaamaan, mikä on vihoviimeinen asia, mitä kivasta harrastuksesta saa seurata. Joka kerta kun tein ruokaa, pyörittelin mielessäni mahdollista tekstiä aiheesta ja hyvin usein hylkäsin jutun. Valkokuvaaminen - missä en koskaan edes ehtinyt kehittyä - alkoi myös ärsyttämään; en nauttinut ruuan kuvaamisesta, enkä todellakaan ollut tyytyyväinen kuviini. Ruuanlaitto, rakas harrastukseni, sai ikävän "pitäisi" -sivujuonteen ja sitä en halua.

Ruokablogeja on nykyjään tuhansia ja pärjätäkseen tällä alueella pitäisi olla ihan huippu. Mitä minä selkeästi en ole. Huomasin, että (kuten monessa muussakin asiassa) en halua tehdä asioita, joita en osaa tehdä hyvin. Enkä nyt siis suinkaan vähättele itseäni ja ymmärrän myös sen, että puoli vuotta on vasta aloittelua blogimaailmassa. Multa kuitenkin näkyy puuttuvan semmoinen into tähän hommaan, jonka avulla tässä olisi kehittynyt. Joten jätän ruokabloggaamisen suosiolla niille, jotka siinä ovat hyviä ja nautin heidän tuotoksistaan.

Harkittuja Herkkuja siis lopettaa tässä muodossaan. En kuitenkaan sulje blogia; ensinnäkin täällä on paljon reseptejä, joihin haluan palata ja onhan tämä kiva muisto olla olemassa. Lisäksi mulla on vahva tunne siitä, että tulen jatkamaan bloggaamista!! Sisältö tulee muuttumaan, mutta blogin nimi sopii aiheeseen edelleen, joten haluan pitää tämän otsikon itselläni. Milloin ja missä muodossa rupean taas uudestaan kirjoittamaan on vielä arvoitus, mutta uskon, että palaan vielä (mitä ilmeisimmin alkusyksystä, mahdollisesti jo aikaisemminkin).

Te muutamat ihanat, jotka ehditte ruveta seuraamaan blogiani - kiitos teille <3 Kommenttinne olivat aina kivoja ja oli aina niin kiva huomata, että blogia on joku käynyt lukemassa. Toivottavasti kohtaamme vielä, käykää siis toki välillä kurkkaamassa josko olisin tullut takaisin :) Varsinaisena ruokablogina en siis tule jatkamaan, mutta ruokaa kyllä sitten jatkossakin piisaa.

Päätän Harkittujen Herkkujen ensimmäisen vaiheen näihin Italian ruokakuviin ja toivotan kaikille ihanaa kesää! Tapaamme vielä :)

Emma <3

NYHTÖKAURAA VIHDOINKIN!!! JA MILTÄ SE SITTEN MAISTUI...?

Olen odottanut nyhtökauraa kuin kuuta nousevaa siitä lähtien, kun luin siitä ensimmäistä kertaa. Odottaminen oli helppoa siinä vaiheessa, kun tuotetta ei vielä ollut saatavilla, mutta nyt kun olen parin viikon ajan tiennyt sitä löytyvän kaupoista, olen hajoillut "ei oohon" jo monta kertaa. Olen toki ihan älyttömän tyytyväinen siihen, että tuote menee niin hyvin kaupaksi ja ymmärrän myös, että tuotantotahti on alkuvaiheessa pientä. Veikkaan, että siellä pajalla ollaan aika fiiliksissä (ja ehkä vähän myös hämmentyneitä) tästä mielettömästä innostuksesta tuotetta kohtaan!

Ihana työkaverini tiesi tästä malttamattomuudestani ja osti minulle kolme pakettia kauraa. Ja vieläpä pikkupaikkakunnan pikkukaupasta - eli löytyy sitä muualtakin kuin isoista Prismoista ja Cittareista! Kieltämättä jännitti tosi paljon kun sain paketit käsiini; ihan kuin kyse olisi jostain kerran vuodessa tuotetusta luksustuotteesta, johon minä nyt etuoikeutettuna pääsin käsiksi... :) Tämä vaan on niin mieletön innovaatio ja toivoinkin kaikesta sydämestäni, että ihastuisin nyhtökauraan. Ja kuinkas sitten kävikään...?

Kylmänä ja kypsentämättömänä se ei maistu millekään. Mikä oli positiivinen yllätys. Se ei myöskään "tunnu suussa" epäilyttävältä tai oudolta - ja tämän tajuavat nyt vain kaikki ne, joilla tämmöisiä suutuntumaongelmia on... :) Olin tosi tyytyväinen tähän, koska olin pelännyt a) jotain epäilyttävää taustamakua ja b) outoa koostumusta. Tässä vaiheessa olin jo ihan liekeissä!!

Pointtihan ei varsinaisesti ole hakea lihan korviketta (ainakaan mulla), vaan lihan korvaavan proteiininlähteen. Vaikka ero on verbaalisesti pieni, niin käytännössä kuitenkin suuri. Niille, jotka oikeasti hakevat lihan korviketta, niin koostumus varmasti tuo tyydytyksen; nyhtis on ihan kuin nyhtöpossua. Tarttuu ja jumittuu jopa hampaiden väliin ihan samoin kuten possuserkkunsa :)

Nyhdin nyhtistä (kuinkakohan monta kertaa tässä postauksessa tulee mainittua sana "nyhtö" jossain sen taivutusmuodossa...?) vähän hienommaksi, se oli makuuni hieman liian kokkareista. Kuumensin wokkipannulla öljyä ja käristin nyhtistä kuumassa öljyssä, minkä jälkeen maustoin sen kevyesti suolalla ja mustapippurilla. Ja laitoin syrjään odottamaan. Halusin myös testata, miten se taipuisi seuraavan päivän evässalaatin lisukkeeksi ihan tuollaisenaan, paistettuna. Itse asiassa uskon, että tulen hyväksymään sen ilman kypsentämistäkin, kunhan sitä ensin vähän maustaa oman maun mukaan. Paistaessa keittiöön leijaili vieno herneen tuoksu, mutta maussa sitä en kyllä huomannut. Paistettu nyhtis oli entistä enemmän lihamaisen oloinen, maku taas mielestäni muuttui entistä neutraalimmaksi herneen tuoksusta huolimatta! Sopii taatusti evässalaatin joukkoon tuosta vain. Olen tässä vaiheessa entistä enemmän liekeissä - siis ihan oikeesti...!!! Uskomaton tuote!!!

Tämän jälkeen wokkasin kasvikset ihan normaaliin tapaan. Mukana oli siis tällä kertaa kaksi porkkanaa, yksi punasipuli, neljä valkosipulin kynttä, yksi suippopaprika, 4 cm pala mietoa chiliä ja pienen peukalon kokoinen pala inkivääriä raastettuna. Parsakaali olisi ollut tähän ruokaan mahtava lisä, mutta sitä nyt ei ollut jääkaapissa tällä kertaa. Kasvisten kevyen kypsentämisen jälkeen lisäsin nyhtiksen joukkoon, maustoin hässäkkää vielä kertaalleen miedosti suolalla ja pippurilla ja jätin odottamaan siksi, kunnes sekoitin ruualle kastikkeen. Tässä välissä pitää muuten muistaa laittaa riisit kiehumaan!

Koska en ole mikään taituri näissä wokkiruuissa, pelasin varman päälle. Sekoitin kastikkeen valmiiseen kastikepohjaan... Lisäsin tuohon valmiiseen kastikepussiin vähän lisämausteita ja kiehautin koko höskän pannulla.

Eli maustamistahan tuo tuote kyllä kaipaa, vaikka mietojen makujen ystäville varmasti menisi ihan tuollaisenaan. Omaan salaattikippoon tulen tulevaisuudessa lisäämään reilusti mausteita muodossa tai toisessa.

Lisäsin kastikkeen nyhtiksen ja kasvisten joukkoon ja annoin porista liedellä pari minuuttia. Annosta kasatessani ripottelin riisin pinnalle vielä vähän seesaminsiemeniä ja annoksen päälle persiljaa vihreän kaipuussani.

Wokkikastike nyhtökauralle

pussi valmista wokkikastiketta

2 rkl cashewpähkinävoita (mikä tahansa pähkinävoi varmasti kelpaa)

1 rkl soijaa

loraus (maun mukaan) chilikastiketta

2 dl kiehuvaa vettä

1 tl kurkumaa

suolaa, pippuria

Mausta ja maista - lisää makuja jos siltä tuntuu!

Tämä oli oikeasti ihan älyttömän hyvää!! Niille, jotka kaipaavat lihan korviketta - toimii!! Niille, jotka kaipaavat uutta kasvispohjaista tuotetta - toimii!!

Hei, mulla on semmoinen tunne, että nyt on siirrytty ihan uudelle aikakaudelle. Siis oikeesti! Nyhtis on niin mielettömän hieno tuote jo ihan ruuanlaitollisesti ja makumaailmaltaan, saati sitten sen ekologinen pointti. Ja kun vielä puhutaan kotimaisesta tuotteesta, niin tässähän jo ihan hengästyy...

Emma <3

p.s. jos saat nyhtistä käsiisi, älä hamstraa sitä liikaa, jotta muutkin pääsevät nauttimaan siitä! Jos kuitenkin hamstraat, niin sen voi ihan hyvin pakastaa. Laitoin tästä kysymyksen valmistajan nettisivulle tänään ja ystävällinen vastaus tuli parissa tunnissa. Kaiken lisäksi siis vielä hienoa asiakaspalvelua - me like <3

PUNAJUURIPIHVIT, KESÄKURPITSA-PORKKANAHÖYSTÖ JA HERNEHUMMUS

Olen aina välillä maininnut loputtomasta kasvispihvireseptien metsästyksestäni ja ilahdun aina suunnattomasti, kun saan aikaiseksi onnistuneita pihvejä. Tällä kertaa keittiössä taas koettiin onnistumisen hetkiä näitä punajuuripihvejä valmistaessa. Ohje on sovellettu ihanan Chocochili-blogin ohjeesta, jonka löydät täältä. Oikeastaan ainoa muunnos alkuperäiseen ohjeeseen tällä kertaa oli se, että en laittanut mukaan suppilovahveroita - ihan vaan siksi, että niitä ei nyt tähän hätään toukokuussa löytynyt :) Tuoreet herkkusienetkin varmaan sopivat tähän ohjeeseen! Lisäsin joukkoon kaksi munaa "vanhasta tottumuksesta", mikä tietenkin on lisäys Elinan vegaaniseen ohjeeseen. Ensi kerralla pitää kokeilla ilman munia, ihan vaan silkasta mielenkiinnosta... Meillä on lähipiirissä muna-allergikko ja pitäisi saada aikaiseksi reseptiarkisto hänen vierailujaan varten.

Punajuuripihvit

3 keskikokoista punajuurta

1/2 tölkki kikherneitä (eli n.120 g) huuhdeltuina

1 sipuli

0,5 dl kaurahiutaleita

0,5 dl korppujauhoja

2 munaa 

oliviiöljy

balsamico (etikka tai siirappi)

suola, pippuri, juustokumina

Viipaloi sipuli ja paista sitä hetki oliiviöljyssä. Mausta suolalla, pippurilla ja lorauksella balsamicosiirappia. Laske lämpöä ja jätä karamellisoitumaan pannulle. Kun valmiita, jäähdytä hetki.

Kuori punajuuret ja raasta ne. Sekoita raaste kaikkien muiden ainesten kanssa monitoimikoneella karkeaksi massaksi. Onnistuu varmasti myös sauvasekoittimella tai vaikkapa ihan käsipelillä. Mausta suolalla, pippurilla ja reilulla ropauksella juustokuminaa. Laita taikina tekeytymään jääkaappiin n. puoleksi tunniksi.

Maista taikinaa - kaipaako se lisää mausteita? Muotoile leivinpaperille pihvejä (tästä määrästä tuli 12 kpl) ja paista 175 asteessa 15 minuuttia. Käännä pihvit (sivele pinnalle öljyä jos vaikuttavat kovin kuivilta) ja paista vielä 10 min.

Lisukkeeksi tein vanhan kunnon kesäkurpitsa-porkkanahöystön (ohje täältä), joka ei petä koskaan ja ihan mahtavan raikkaan ja maukkaan hernehummuksen. Herne ei hummuksessa ole mikään uusi idea, mutta jostain syystä en ole aikaisemmin kokeillut. Tahna oli ihanaa ja maistui tosi hyvin myös leivän päällä seuraavana päivänä.

Hernehummus

200 g pakasteherneitä (kohmeisena)

1/2 tölkki kikherneitä (eli n.120 g) huuhdeltuina

n. rkl tahinia

loraus oliiviöljyä

kourallinen rucolaa 

1/2 sitruunan mehu

suola, pippuri

Soseuta kaikki ainekset monitoimikoneella. Tarkista maut ja öljyn määrä.

Säilytä jääkaapissa, käytä parin päivän sisällä. 

Katsokaa nyt tuota ihanaa vihreää väriä <3

Taustalla muistiinpanot :)

Noita punajuuripihvejä vääntäessäni tuli mieleen, että ne sopivat todella hyvin "kaksi ruokaa kerralla" -osastoon, joten tadaa - nyt vihdoinkin alan lisäilemään tänne niitä jo kauan aikaa sitten lupailemiani vinkkejä usean ruuan valmistamisesta simppelisti ja helposti. Ja tämä muuten onkin nyt niin simppeli vinkki, että tämän yksinkertaisemmaksi asioita ei enää voi tehdä... :)

Jaa pihvimassa kahtia ennen mausteiden lisäämistä. Mausta toinen puoli reseptin mausteilla, lisää toiseen yrttejä (timjami, oregano, basilika - tai mistä yrteistä nyt tykkäätkin) ja yksi valkosipulinkynsi raastettuna. Makumaailma muuttuu ihan radikaalisti! Harva varmaan jaksaa syödä punajuuripihvejä montaa päivää putkeen, joten pakasta toinen erä myöhempää käyttöä varten.

Mukavaa keskiviikkoa, ihan kohta on jo viikonloppu. Ja ajatelkaa - ihan kohta on jo myös kesäkuu, uskomatonta! Mä alan vähitellen virittäytymään meidän Italian matkaa varten. Ihan ensin pitää tarkistaa koko perheen kesävaatetilanne ja ruveta miettimään, mitä pakataan mukaan. En millään malttaisi odottaa...

Emma <3

KUKKAKAALIREISKA JA PARSAKAALIA TAHINIKASTIKKEESSA

Vihjailin edellisessä postauksessa kukkakaalireiskoista. Kyse on siis tietenkin oikeasti kukkakaalirieskoista, mutta tykkään tuosta kirjoitusvirheestä niin kovasti, että nämä tulevat ikuisesti olemaan mulle reiskoja <3 Reilu viikko sitten vietin ihanan tyhy-iltapäivän/alkuillan Helsingissä Herkkutalossa kokkaillen mukavien työkavereitteni kanssa. Paikan tunnelma oli upea, reseptit yksinkertaisia ja maukkaita - kaiken kaikkiaan todella onnistunut iltapäivä.

Meillä oli monta reseptiä, joita pääsimme työstämään pareittain ja kaikissa työpisteissä oli luonnollisesti resepti odottamassa kokkaajia. Itse en ollut reiska-porukassa, mutta ihastuin näiden hurmaavan maun lisäksi siihen, että ohjeen otsikko on KUKKAKAALIREISKAT <3 Olen itsekin luki-häiriöinen, joten ymmärrän tuon virheen paremmin kuin hyvin ja mun mielestä on ihanaa, että vaikka virheestä varmasti on monta kertaa jo huomautettu, ohje pysyy tuon nimisenä. Kertoo paikan emännän Nicolen luonteesta ja tyylistä tosi hyvin!

Tein reiskoja perjantaina ja ne onnistuivat ihan älyttömän hyvin. En oikein osaa sanoa, luokittelenko nämä gluteenittomien leipästen vai kasvispihvien kategoriaan. Ihan sama - hyviä ovat ja toimivat lisukkeena todella hyvin! Varsinkin ne, joiden pinnalle laitoin vähän sinihomejuustoa :) Tuo kuvassa näkyvä tuote on muuten ihan älyttömän kätevä, juustoa ei tule liian isoja könttejä vaan valmiista siivuista on helppo murustella sopivia paloja. Jalostin reiskojen ohjetta hieman, mutta ei tämä kovin paljon poikkea alkuperäisestä reseptistä.

Kukkakaalireiskat

300 g kukkakaalia

40 g mantelijauhetta

2 kananmunaa

loraus oliiviöljyä

suola, pippuri, muskottipähkinä

(halutessasi: juustoa pinnalle tai taikinan sekaan)

Pilko kukkakaali ja keitä kypsäksi. Valuta siivilässä, jäähdytä ja anna valua mahdollisimman kuivaksi. Kumoa jäähtynyt kukkakaali puhtaan keittiöpyyhkeen päälle ja puristele pyyhkeen sisällä niin, että saat mahdollisimman paljon vettä ulos.

Siirrä tässä vaiheessa jo mössööntynyt kaali kulhoon ja lisää muut ainesosat. Lisää mausteita ensin hyvin varovasti, ettei kukkakaalin herkkä maku peity. Sekoita haarukalla tasaiseksi massaksi. Anna "taikinan" tekeytyä huoneenlämmössä n. puoli tuntia (ei välttämätöntä).

Nostele lusikalla keoiksi leivinpaperin päälle ja tasoita n. 1/2 - 1 cm:n paksuisiksi lätyiksi. Lisää halutessasi pinnalle sinihomejuustoa (tai jotain muuta juustoa) ja paista uunissa 225 asteessa n. 15 min. Anna jäähtyä hetki.

Söimme reiskoja grillattujen possupihvien kanssa ja Tahini-kastikkeessa uiskentelevan mini-parsakaalin kanssa. Kastike on Deliciously Ella -kirjasta ja olen siihen ihan hulluna. Se sopii oikeastaan kaikkien kasvisten marinoimiseen, kannattaa kokeilla! Tällä kertaa annoksessa ei ollut pähkinöitä, koska ne olivat loppu, mutta ne kyllä kuuluvat tähän lisukkeeseen ehdottomasti. Jälleen kerran olen ottanut vapauden jalostaa reseptiä ihan pikkuriikkisen... Määrien kanssa ei tarvitse olla orjallisen tarkka - maistele ja lisää esim. öljyä tai hunajaa jos siltä tuntuu. Alkuperäinen ohje löytyy kirjan sivulta 159!

Parsakaalia Tahinikastikkeen kera

500 g parsakaalia

2 rkl tahinia

2 rkl oliiviöljyä

2 tl hunajaa

1/2 mieto punainen chili hienoksi silputtuna

suola, pippuri

200 g cashewpähkinöitä tai pinjansiemeniä

Sekoita tahini, öljy, hunaja ja mausteet tasaiseksi kastikkeeksi. Anna tekeytyä huoneenlämmössä n. puoli tuntia (tämä todella kannattaa, maut syvenevät näin hyvin).

Rouhi pähkinät pienemmiksi ja paahda niitä (tai pinjansiemeniä) paistinpannulla. Varo, etteivät pala! 

Höyrytä parsakaali juuri ja juuri kypsäksi, anna kuivahtaa hetki ja kippaa kastikkeen sekaan vielä lämpimänä. Anna maustua hetken aikaa. Ripottele jäähtyneet pähkinät annoksen pinnalle ja nauti!

 Jos edellisen postauksen lopussa jännitin lauantain peliä, niin tänään sitä vasta jännittääkin! Olen möyrinyt pihalla ja puutarhassa koko päivän ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että en millään jaksa valvoa illalla. Eli taitaa olla pienten päiväunien paikka, koska tätä peliä ei tietenkään voi missata. Äskeinen kahvikuppi, päiväunet ja illan jännittäminen tulevat takaamaan sen, että ensi yön unet jäävät todella lyhyiksi... Mutta ei haittaa :)

Emma <3

ON SE NIIN VAIKEETA, MUTTA ONNEKSI ON BROCCOLINI!

No johan tuli kryptinen otsikko, tiedetään tiedetään :) Ja hei, pahoitteluni siitä, että en oikein ole saanut palattua minkäänlaiseen postaustahtiin! Jos yhtään lohduttaa, niin en ole kyllä saanut palattua minkäänlaiseen normaaliin rytmiin millään elämän alueella - mistä otsikon alkuosa "on se niin vaikeeta"!

Jälleen kerran on tullut todistettua se, kuinka tärkeitä arjen rutiinit ja tavat ovat sen arjen sujuvuuden kannalta. Olen jo moneen kertaan maininnut, että pyrin arkenakin tekemään säännöllisesti ruuan itse alusta lähtien. Ja että tuo tapa ei tuota mulle kauhean paljon "ongelmia" - tällä tarkoitan sitä, että useimmiten jopa nautin arkena kokkaamisesta ihan samalla tavalla kuin viikonloppunakin. Se irrottaa ajatukset töistä ja toimii kivana nollaushetkenä ennen ruokailua. Ja palkkana tietenkin aina hyvää ja (ainakin useimmiten) terveellistä ruokaa viikon jokaisena päivänä. Mutta kyllähän se tietynlaisen ryhtymisen aina vaatii, että siihen jaksaa ryhtyä työpäivän päätteeksi. Juuri tässä ryhtymisessä tulee esiin se rutiinin merkitys; kun se on tapa, asia joka tehdään joka päivä miettimättä sitä sen kummemmin, se tulee myös tehtyä. Ja heti kun tuo rikkoutuu, kuten mulla kävi nyt keväällä sen rankan työrupeaman aikana, niin voi vitsit kuinka vaikeaa se rutiini onkaan taas saada aikaiseksi. Lähes joka päivä pähkäilen sen ryhtymisen kanssa, enkä kyllä vielä ole päässyt takaisin siihen normaaliin rytmiin. Ruokapuoli ei enää ole - onneksi - ollut niin hunningolla kuin mitä se oli huhtikuussa, mutta en mä kyllä viikolla ole mitään varsinaisesti kokkaillut!

Eikä aina tietenkään tarvitsekaan! Parhaimmillaan hyvä arkiateria on nopeasti lautaselle kasattu yhdistelmä laadukkaita raaka-aineita, joita korkeintaan vähän kypsennetään ennen syömistä, ilman sen kummempaa tekemistä. Mutta kun mä kaipaan sitä tekemistä!! En kuitenkaan halua stressata aiheesta (stressi tappaa!!!); pian alkaa kesäloma ja sitten on taas aikaa ja energiaa tehdä, kokkailla, miettiä ja puuhata. Ihan kyllästymiseen asti, opettajana olen kuitenkin kotona lapsen kanssa lähes 10 viikkoa ja siinä ajassa kyllä ehtii jo kyllästyä kahden aterian väsäämiseen päivässä. Tähän mulla on muuten suuria suunnitelmia tänä kesänä - että vihdoinkin saisin aikaiseksi sen suunnitelmallisuuden toteuttamista (ja ylös kirjaamista) niin, että siitäkin saisi aikaan rutiinin. Mutta katsotaan, mulla on ollut tapana kesäisin retkahtaa semmoiseen kymmenen viikon lörsöilymoodiin, jonka aikana en saa aikaiseksi yhtään mitään järkevää. Eli siis lomaa parhaimmillaan :)

Tässä muutamalla valokuvalla parin viime viikon aikana toteutettuja "pikaruokia", jotka kuitenkin hakkaavat mennen tullen Mäkkärin, pakastealtaan pizzan ja Saarioisten äitien tekemät ruuat. Paitsi että pitää kyllä myöntää, että Saarioisten mammat tekevät makaronilaatikkoa, joka Nuorenherran mielestä hakkaa äidin vastaavan 10-0 :) Miehen maksalaatikosta puhumattakaan...

Aamupalaa <3

Bataattikeittoa, paprikaa ja leipää

Grillattua kanaa, parsaa, kaalisalaattia ja ruisleipää tuorejuustolla

Savulohta, perunaa, avocadoa, kermaviilikastiketta ja hapankorppua

Mutta mutta, mites tuo otsikon broccolini liittyy asiaan? Ja mitä se edes on? Jo pari vuotta sitten törmäsin kyseiseen kasvikseen jossain ulkomaalaisessa ruokalehdessä ja siitä lähtien olen odottanut sen rantautumista tänne meille Suomeen. Voi toki olla, että sitä on jo aikaisemminkin ollut saatavilla esim. Helsingissä, mutta vasta tänä keväänä olen huomannut sen saapuneen meille ja vihdoin ja viimein löysin sitä myös meidän lähisittarista. Kyse on siis mini-parsakaalista, jonka varsi ei ole semmoinen paksu puumainen, kuten isosiskollaan, sillä varsinaisella parsakaalilla. Tykkään itse parsakaalista tosi paljon, mutta pakko myöntää, että se varsiosa jää usein käyttämättä. Bimiksi sitä nimitettiin jossain blogissa, mutta en tiedä onko tuo virallinen nimi vaiko vain sen valmistajan nimi. Ainakin Rouva Kasvis siitä kirjoittaa ja näkyypä tuo ihana vihreä vilahtelevan myös Kamera ja Kauha -blogissa.

Broccolini oli vielä melko hintavaa, tuollainen 250 gramman pussi maksoi noin 2,50 €. Ostin kaksi pussia saman tien, koska en ole varma miten säännöllisesti sitä meillä tulee olemaan saatavilla. Ensimmäisen kerran tein miniparsakaaleja kuten Kamera ja Kauha -blogissa eli paahdoin uunissa, mutta mulla ne olivat siellä vähän turhan pitkään ja nuo hennot kukinnot pääsivät kärähtämään. Toisaalta siitä tuli kiva, paahteinen maku ja rapsakka suutuntuma, mutta 175 astetta ja 15 minuuttia on liian pitkä aika. Ensi kerralla ehdottomasti vain tuo 5-7 min. Seuraavalla kerralla meinaan höyryttää ne ihan perinteiseen tapaan (ja lisätä mahdollisesti yhtä superhyvää tahinikastiketta - en ole vielä päättänyt). Mutta kokeilemisen arvoinen tuote ehdottomasti! Kyselkää ja pyytäkää kauppiastanne tilaamaan tätä! Rouskutin niitä muutaman myös ihan raakana ja sopivat varmasti tosi hyvin erilaisiin kesäsalaatteihin.

Tarjosin broccolinit savulohen ja paistettujen ruskeiden herkkusienten kanssa. Sienet valmistin yksinkertaisesti karamellisoimalla ensin ison satsin sipulia, paistoin ja maustoin (suola, mustapippuri, timjami) sen jälkeen sienet, yhdistin sipulit ja sienet ja silppusin pinnalle oman maan ruohosipulia. Yhdistelmä toimi erinomaisesti ja oli hyvää myös seuraavana päivänä lounaana ihan kylmiltään!

Jotta kryptiset jutut eivät pääsisi loppumaan, niin ensi kerralla tiedossa kukkakaalireiskoja. Kyllä, reiskoja - ei rieskoja :) Pysy kuulolla, niin saat selville mitä ne ovat!

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! Ja tietenkin superjännää lätkäviikonloppua kaikille meille, jotka sitä seuraamme. Meillä ainakin kisastudio on viritelty jo huomista varten ja "Poika saunoo"- biisi kaivettu You tubesta valmiiksi sunnuntain mitalijuhlintaa silmälläpitäen :) Hirvittää jo valmiiksi tuo 9-vuotiaan megalomaaninen pettymyksen taso, jos sattuu käymään niin, että joku muu viekin "Pojan" meiltä. Mutta ajatellaan positiivisesti ja päätetään, että Suomi on vuoden 2016 maailmanmestari!

Emma <3

p.s. suurin osa kuvista on otettu kännykällä. Onnistuin hävittämään kameran laturin noin viikoksi, kunnes löysin sen liinavaatekaapista... Don't ask... :)