tiistai 5. tammikuuta 2016

VALOKUVAUSJUMPPA

Ajattelin taas vähän harjoitella kuvaamista ja oikein semmoista taidekuvaamista tällä kertaa... Mietin, että tuo amaryllis kun on vielä hetken aikaa niin kaunis ja meillä on uusi kiva matto, että mitäs jos ottaisi semmoisen kuvan, missä ne molemmat tulevat kauniisti esiin. Vähän siinä sitten asettelin ja tajusin, että tässähän pitää käydä itsekin lattialle. Eikä vaan istumaan, vaan ihan makuulle. Sillä lailla kyljelleen epämukavasti. Ja sitten siinä asennossa pitää pysyä jonkun aikaa... oikeastaan aika kauan aikaa, että saa edes johonkin tarkennettua. Vähän niin kuin lankkua yrittäisi, mutta vielä kamera kädessä. Kunnes kädet alkavat täristä parin minuutin sekunnin kuluttua.



Onneksi alkaa se valokuvauskurssi parin viikon kuluttua. Muutenhan tässä maksaisi kalliista jumpista ihan turhaan, saman kehonhallinnan oppii omalla lattialla täristessä. Onneksi en vielä tuota tarkentamista hallitse (ainakaan tuossa asennossa), eivät erotu sohvan alta tursuavat villakoirat ollenkaan. Ihan kelpo kuva siinä mielessä!

Joku pehmuste ainakin pitää ottaa esille seuraavan kerran. Ottaa nääs polviin noi korkeammallakin sijaitsevat asetelmat. Tässä enää mitään valoja tai sävyjä pystynyt miettimään...



Taitaa vähän jännittää illan peli, kun näin fiksuja päätin tulla tänne blogin puolelle höpisemään... Torilla tavataan, eiks vaan!

Emma <3

2 kommenttia:

  1. Emma,
    sun blogi on ihana <3 Ja kirjoitustyyli vie mukanaan...ihan kuin viihdyttävää romaania lukisi :)
    Palaan pian sähköpostitse!
    -Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Ihanaa, että sä olit eka, joka täällä kävi kommentoimassa <3

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!