perjantai 1. maaliskuuta 2019

VIIKONLOPPUAAMUN JUGURTTIHERKKU

Pikaisena perjantaipostauksena haluan vinkata teille ihan mahtavan viikonloppuaamuihin sopivan herkun. Haluan itse aina viikonloppuina syödä aamulla "vähän paremmin" ja tarkoitan tällä nyt jotain herkkuja. Olen kuitenkin viikonloppuisin herättyäni ihan yhtä paha koomapotilas kuin viikollakin (ellen jopa pahempi), joten mikään pannareiden tms. vääntäminen ei onnistu multa koskaan. Tässä herkussa on se ihana juttu, että se tehdään valmiiksi edellisenä iltana ja se odottaa aamulla hissukseen heräilevää koomailijaa jääkapissa. Syön tätä kyllä tosi usein myös viikollakin ja tämä pitää nälän tosi hyvin lounaaseen asti, varsinkin jos samalla syö pienen kourallisen pähkinöitä. Ja kaikista parasta tässä herkussa on se, että kyseessä on kaiken lisäksi terveellinen vaihtoehto ❤


Jugurttiherkku

2 dl (tai enemmän) sulatettuja mansikoita muussattuna
1/2 dl kaurahiutaleita
1/2 dl kreikkalaista jugurttia 
2 tl chia-siemeniä
1 tl hunajaa tai vaahterasiirappia
1/2 tl vaniljaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna vetäytyä yön yli jääkaapissa.

Lisää aamulla joukkoon tuoreita marjoja, banaania tms. tai nauti ihan sellaisenaan.

Olen nyt pari kertaa syönyt tätä myös välipalana ennen salille menoa. En ole vielä niin pitkällä omassa saliharrastuksessani, että osaisin sanoa kumpi on optimaalisempi aika tämän nauttimiseen; ennen vai jälkeen treenien? Mulle itselleni on todella tärkeää, että ennen salille menoa on syönyt hyvin, mutta ihan oikean ruuan syöminen ei tunnu sopivan mulle. Tämän olen syönyt n. 1,5 tuntia ennen treeniä ja sitten ihan tavallisen ruuan noin tunti treenin jälkeen. Saatan ruveta tutkimaan näitä makro-juttuja ja muita optimointeja sitten jossain vaiheessa, mutta nyt on tärkeintä, että salilla ollessa on hyvä olla ja myös sen jälkeen.

p.s. ettehän kerro Annukalle ja muille tuorepuuroja inhoaville, että olen virheellisesti nimennyt tämän herkun tuorepuuroksi aikaisemmassa postauksessani! Inhoan itsekin kaikkia tuorepuuroja ja ihan vahingossa kokeilin tätä ohjetta nimestä huolimatta. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä niiden inhottavien tököttien kanssa (anteeksi vaan kaikki tuorepuurojen rakastajat)!

6 kommenttia:

  1. Täällä yksi tuorepuuron inhoaja. Mulle ainoa oikea tapa syödä puuro on vesi-maitoon keitettynä ja oikein hyvin haudutettuna. Silleen, että se on oikein pehmeää ja lämmittää masussa. Tuorepuurot sen sijaan maistuvat ihan sahanpurulle, yök.

    Tätä ehkä voisin kokeilla, jos joskus maailmassa saan aikaiseksi ostaa chian siemeniä. Niihinkin suhtaudun vähän varauksella (koska vastarannankiiski nyt vastustaa kaikkea oman aikansa, ennen kuin tottuu ajatukseen :D ).

    Ihanaa viikkistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kyllä ehdottomasti kannattaa kokeilla! Vaikka reseptin alkuperäisessä nimessä onkin sana tuorepuuro, niin tämä ei ole lähelläkään just noita sahanpurun makuisia ja tuntuisia tuorepuuroja! Ja chian siemeniin minäkin suhtauduin pitkään varauksella, varsinkin sen jälkeen kun olin jossain maistanut chia-tuorepuuroa, YÖKS!!! Mutta tässä niitä ei huomaa ollenkaan. Ja niissähän on tosi hyvin proteiinia (ja kaikkea muutakin hyödyllistä). Laitan niitä välillä myös smoothiekannuun turpoamaan yön yli ja kun aamulla hurauttaa smoothien, noita siemeniä ei huomaa ollenkaan.

      Kivaa alkanutta työviikkoa, toivottavasati lomalta paluu sujuu kivuttomasti <3

      Poista
  2. Mä syön tätä joka aamu!
    Ja jo ennen tuorepuurobuumia. Nyt en kyllä tiedä, onko tämä tuorepuuroa vai ei..., kriizin paikka selvästi. :)

    Oma yksityinen ja itsekeksimäni ohje menee näin:
    laita kippoon kerroksittain
    pakastemustikoita
    kaurahiutaleita
    pakastevadelmia
    Anna sulaa yön yli jääkaapissa. Lisää aamulla turkkilaista jogurttia. Syö.

    Lounaaksi töissä mulla on kevytversio, jossa marjojen (joskus persikkakuutioiden) ja kaurahiutaleiden kanssa on ihan tavallista maustamatonta jogurttia. Ja iltapalalla taas vuorostaan turkkilainen jogurtti marjojen kanssa, ilman hiutaleita. (mä en käytä maitoa, täytyy repiä ilo jogurtista)

    Olen päätynyt kaurahiutaleisiin, koska en välitä mysleistä (ihan säädytöntä sotkua, rusinoita ja ties mitä!) ja kaura täyttää mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun ohje vaikuttaa tosi kätevältä (ja hyvältä), laitan testiin. Ja juu ei mysliä mullekaan, ne on ihan liian jauhoisia ja mauttomia! Joskus laitan jugurttiin Start-granolaa, vaikka se aikamoinen sokeripommi onkin. Mutta ei aina tarvi olla niin täydellistä!

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!