RUTIINIT HUKASSA

Heh, kun katsoo tämän vuoden otsikoita, niin tuntuu tämä blogi olevan silkkaa kurjuuden maksimointia. Jumissa. Paljon asiaa, mutta ei mitään sanottavaa. Karsean viikon jälkeen katse eteenpäin. Ja niin edelleen... Ei täällä nyt oikeasti niin kamalaa ole, mutta jonkinlainen jumitus ja - kuten tänään tajusin - hyvän elämän rutiinien häviäminen ja elämän "kaaostuminen" on ollut vallallaan jo jonkin aikaa.

Hiffasin tämän tänään istuessani yo-valvonnassa, missä ei voi ja saa tehdä muuta, kuin olla vaan. Niin ja valvoa tietenkin, mutta jos valvoo päivän aikana neljä tuntia, siinä ehtii kuulkaa miettiä aika paljon kaikenlaista! Mietin tänään sitä, miksi elämä tuntuu tällä hetkellä jotenkin niin kaoottiselta, vaikka mikään ei ole muuttunut miksikään. En voi syyttää mitenkään poikkeuksellista kevätväsymystä (enkä talvi- tai syksysellaistakaan), mutta silti tuntuu, kuin arki juoksisi koko ajan neljä askelta mun edessä ja mä yritän läähättäen pysyä perässä. Olo on jotenkin kauhean nukkavieru ja harmaa, kiloja on tullut lisää, kotona näyttää koko ajan siltä, kuin olisin valmistautumassa myymään kaiken kirpparilla ("mä nyt levitän nää kaikki tälleen näkyville, että tiedän sitten mitä tehdä näille kaikille"...). Täysin tapojeni vastaisesti unohtelen asioita, jätän vastaamatta lapsen koulusta tulleisiin wilmaviesteihin, löydän kalenteristani omalla käsialalla kirjoitettuja juttuja, enkä mitenkään voi tajuta, etten ollut muistanut kyseistä asiaa. Ja tämä litania jatkuu ja jatkuu, voisin kertoa vaikka miten monta esimerkkiä lähiaikojen tapahtumista, jotka ehkä jollekin muulle ovat ihan normimeininkiä, mutta mulle ihan uutta, häiritsevää ja jopa kauhistuttavaa. Kun olin tänään poissulkenut Alzheimerin ja kaikki muutkin dementian muodot, tehnyt pikaisen "olenko masentunut?" -analyysin ja esittänyt itselleni muutaman muunkin melkoisen kiperän ja itsetutkiskelua vaativan kysymyksen, tulin siihen helpottavaan lopputulokseen, että kyse ei ole sen vakavammasta kuin rutiinien häviämisestä.

Olen ollut koko elämäni semmoinen huoleton huithapeli, joka on aina ajatellut kaiken selviävän (viimeistään huomenna) ja yleensä olenkin luovinut läpi kaiken mahdollisen tuolla asenteella. Samanlainen huithapeli olen edelleen, enkä tule siitä koskaan muuttumaan, mutta kun noin kuusi vuotta sitten tein aika radikaalin muutoksen meidän perheen ruokailuissa ja muissa yleiseen hyvinvointiin liittyvissä arjen asioissa, muutuin tietyissä asioissa rutiinien orjaksi. En sillä tavalla, että ne rutiinit olisivat alkaneet rajoittaa tai ahdistaa elämää, vaan päinvastoin, ne toivat oikeanlaisen rytmin elämään ja ihan älyttömän paljon fyysistä ja henkistä hyvinvointia meille kaikille. En muuttunut silloin orjalliseksi terveysintoilijaksi, en laihtunut maagisesti 20 kiloa, en saanut (silloinkaan) kiinni säännöllisestä treenaamisesta, mutta elämä oli monen vuoden ajan kuitenkin terveellisempää ja jotenkin parempaa kaikilla fyysisillä mittareilla mitattuna.

Jostain syystä olen nyt lipsunut tästä tämän talven aikana. Neljän tunnin valvontavuoro ei riittänyt siihen, että olisin ehtinyt analysoida miksi näin on tapahtunut, mutta sain mielessäni listattua monta asiaa, jotka ovat jääneen pois tai ainakin vähän retuperäistyneet viime aikoina. Viimeisen tunnin olin valvojana niin, että istuin pöydän ääressä ja salaa listasin paperille asioita, missä pitää ryhdistäytyä ja mitä pitää tehdä toisin. Vaikka "rutiinityyppi" olenkin ollut jo pitkään, en sentään koskaan ole elänyt valmiiksi kirjoitetun aikataulun mukaan, mutta nyt kirjoitin sellaisen itselleni kahdeksi viikoksi. Ihan kuulkaa tarkkaan listasin ylös milloin herään, mitä syön aamupalaksi, milloin käyn kaupassa, milloin teen ruokaa ja mitä ruokaa, mitä syön mihinkin kellonaikaan, milloin käyn treenaamassa ja milloin laitan pyykit koneeseen! Ja sitä rataa. Ihan kamalaa tavallaan, mutta tuli oikeasti semmoinen tunne, että nyt on otettava ryhtiliike näiden hyvien rutiinien suhteen. En listaa niitä nyt tähän postaukseen, koska olen päättänyt, että joskus vähän lyhyempikin riittää. Aihe varmaan kuitenkin on sen verran kiinnostava (???), että joku teistä saattaa olla kiinnostunut jatkopostauksesta tähän liittyen? En siis tarkoita niitä pyykkäämisen kellonaikoja (haha!), mutta kiinnostaisiko semmoinen kahden viikon "minuuttiaikataulu" ruuan tekemisen, syömisten ja treenaamisten suhteen? Ja korostan, että elämän ei todellakaan pidä olla mitään kellottamista, mutta joskus tällainen tekee hyvää. Varsinkin silloin, jos tuntuu, että on hukassa oman elämänsä sisällä, vaikka kaikki muuten olisikin ihan hyvin.

Kuvien muodossa kuitenkin pari tärkeää tänään oivaltamaani juttua tähän loppuun. Söin viime viikonloppuna ekaa kertaa legendaarisen Sandron brunssin ja havahduin siihen, että olen tehnyt aivan liian vähän kasvisruokaa lähikuukausina. Brunssista jäi niin hyvä olo koko loppupäiväksi (ihanalla seuralla oli toki myös paljon vaikutusta tähän 💓), että en voi kuin ihmetellä, miksi meillä on eletty taas jauhelihalla ja kanalla niin pitkään. Toinen asia, minkä päätin tänään, on se, että kun herkuttelen, teen sen niin, että ostan vain jotain ihan oikeasti tosi hyvää. En enää nappaa perjantaina kassajonosta mukaan tarjousta "10 Tuplaa viidellä eurolla", vaan satsaan siihen, että herkkuja on vähän, mutta ne oikeasti saavat mulle hyvän mielen.

Sandron brunssista ei jäänyt harmittamaan kuin se, että en jaksanut syödä enempää (tässä kuvassa ei toki ole kaikki) ja se, että en ottanut enempää ja parempia kuvia. Ensi kerralla sitten!

Nyt alan tekemään meidän perinteistä perjantai-illan mättöä, joka tällä viikolla on pizzaa. Meillä kaikilla on ollut tosi kiire tällä viikolla ja kaikilla monta mälsää päivää myös, joten tänään keskitytään toisiimme. 

Pizzaa, saunaa, leffaa, vähän herkkuja ja rakkaiden kanssa yhdessä olemista 💓