KOHTAAMISIA

Lapsi oli tällä viikolla kaverinsa kanssa vuorokauden tietokonetapahtumassa, jota vastustin henkeen ja vereen, mutta päätin lopuksi kuitenkin, että ihan ok. Tapahtuma vaikutti turvalliselta, kaveri on yhtä vastuullinen ja ihana kuin tuo omammekin ja sitten tärkeimpänä: sekä minulle, että varsinkin esiteinille on ihan älyttömän tärkeää, että alan vähitellen päästää irti ja hyväksyä sen, että meillä ollaan siirrytty uuteen aikaan. Kaikki meni tietenkin hyvin ja kaikki hyvä (minun tapauksessani erinomainen...) hösääminen ja stressaaminen menivät ihan hukkaan. On hienoa seurata näitä nykyteinejä; heidän elämänsä on niin erilaista, kuin omani silloin 70- ja 80-luvuilla. Mahdollisuuksia tehdä ja kokea on tuhat kertaa enemmän kuin silloin. (Tietenkin näin!) Minun lapsuuteni/esiteiniyteni hurjimpia juttuja oli se, että sain mennä Turkuun yksin junalla ja se, että sain synttärilahjaksi pienen mankan, jonka mukana tuli Baccaran kasetti, jonka isän sihteeri oli äänittänyt. Nyt mun oma lapsi hengaa Messukeskuksessa 24 tuntia putkeen ja tapaa kymmenen omaa idoliaan, joiden kanssa saa otettua selfien ja myös juteltua ihan rauhassa. Nämä kohtaamiset olivatkin kuulemma ihan parasta koko tapahtumassa, mikä kyllä lämmittää äidin mieltä. Tylsempää olisi ollut kuulla, että oli kiva pelata pleikkaa taukoamatta.

Mulla oli siis vuorokausi aikaa, jonka olin päättänyt viettää tapahtumapaikan lähistöllä, jos vaikka keskellä yötä tulisi hätäsoitto hakea kotiin (hah, näin jälkikäteen mietittynä). Varasin itselleni yhden hengen hotellihuoneen Helsingin keskustasta ja päätin, että vietän ajan itsekseni. Alustavia suunnitelmia tavata yksi ystävä oli, mutta ne menivät mönkään ihan loppumetreillä. Onneksi kuitenkin Marika oli laittanut mulle jo alkuviikosta viestin, missä oli ehdottanut tapaamista. Oli ihan mahtavaa vihdoinkin tavata ihminen, jota olen seurannut blogipuolella jo jonkin aikaa ja jonka kanssa viestittely kommenttipuolella on ollut ihanan tuttavallista rupattelua. Marikan kohtaaminen oli juuri sitä mitä tarvitsin tuona iltapäivänä; sen lisäksi, että totesin hänen olevan juuri niin mahtava tyyppi, kuin olin ajatellutkin ja oli tosi kiva jutella kaikesta mahdollisesta parin tunnin ajan, sain häneltä myös aimo annoksen vertaistukea tuona hetkenä, kun olin vielä aika hermoraunio siitä, että olin juuri "jättänyt lapseni heitteille" ja toisaalta tunsin ihmeellistä marttyyriutta siitä, että kukaan ei välitä minun panoksestani, kukaan ei arvosta minua ja ihan turhaan minä tässä raadan ilman, että kukaan sanoo edes kiitos. Haha, niin tyhmää - mutta kuitenkin varmaan aika inhimillistä! Kiitos Marika kohtaamisestamme (ei tule jäämään viimeiseksi!) ja rauhoittavasta keskustelusta sun kanssa ❤

Hajuvesi ei varsinaisesti liity tähän postaukseen mitenkään, paitsi että muistuttaa siitä, että itseään pitää hemmotella aina välillä!

Loppupäivän ja illan vietin itsekseni ja huomasin pitkästä aikaa kohtaavani myös itseni. Kyllähän mulla on aikaa olla itsekseni useinkin meidän suht rauhallisessa arjessa, mutta tosi harvoin sitä on tällä tavoin yksin koko iltapäivää, iltaa ja yötä. Että ei ole ketään lähimaillakaan. Olin ostanut (yhden käsilaukun lisäksi, kröhöm...) Akateemisesta (mun vanha "kotikirjakauppa") pari kirjaa ja lehden, joita lueskelin illan mittaan. Lounas oli ollut niin tuhti, etten jaksanut edes lähteä syömään (olin suunnitellut meneväni yksin hotellin ravintolaan), vaan vietin koko illan hotellihuoneessa lukien, syöden suklaata ja aina välillä miettien omaa elämääni, itseäni, äitiyttäni, bloggaamista, ihan kaikenlaista - kaikkea sitä, mitä normaalissa arjessa ei välttämättä tule mietittyä. Oli kiva kohdata itsensä pitkästä pitkästä aikaa ja päätyä siihen, että tapaamisesta jäi aika kiva olo. Mähän olen ihan kiva ja mielenkiintoinen tyyppi sitten kuitenkin, vaikka sitä välillä itse sen unohtaakin. Oli kivaa viettää aikaa mun kanssa ❤

Jostain syystä olen aina halunnut päästä hotelliin, jossa olisi tämmöinen suihku, mistä näkyy huoneen puolelle. Tyypillistä, että kun vihdoin pääsin semmoiseen, olin siellä yksin :)

 Marikan kanssa jäi ottamatta yhteiskuva ja unohdin myös ottaa kuvan ihanasta salaatista ja varsinkin Sacher-kakkupalasta, jotka vetäisin myöhäiseksi lounaaksi. "Varsinainen ruokabloggaaja" totesin Marikallekin, kun viestiteltiin tapaamisen jälkeen. Mikä on muuten yksi semmoinen juttu, mitä paljon pyörittelin illan aikana itsekseni; että haluaisin ihan oikeasti keskittyä enemmän ruokajuttuihin täällä blogin puolella! Siis kaiken tämän muun lisäksi, en mä tätä höpöttelyäkään halua lopettaa tai edes vähentää. Mutta jotenkin siihen ruokapuoleen pitäisi päästä taas pitkästä aikaa enemmän kiinni!

Kivaa viikonlopun jatkoa kaikille! 

Mitä ajatuksia herättää tuo kohtaaminen oman itsensä kanssa? 

Tykkäätkö siitä, teetkö sitä usein vai pelkäätkö sitä?