OUTO NORMAALI

Ihminen on kyllä hieno laji! Tai no, oikeastaan ei ole, koska me sössitään jatkuvasti kaikki ja ollaan muutenkin pahemman laadun ääliöitä. Mähän sanon aina opiskelijoillekin, että ihminen on paska laji 😂Mutta tarkoitan hienoudella nyt meidän sopeutumiskykyä. Siihenhän koko Homo sapiensin maailman valloitus perustuukin; pystymme sopeutumaan ja pärjäämään kaikenlaisissa olosuhteissa (ja olemme myös kaikkiruokaisia, mutta se nyt ei suoranaisesti liity tähän, mistä meinaan kirjoittaa tänään).

On ehkä vähän liioittelua verrata lajimme levinneisyyttä ympäri maapallon tähän kevääseen, mutta tietyllä tapaa tässä samasta asiasta on kyse. Ajatelkaa, siitä ei ole kuin neljä kuukautta, kun koko normaali elämä muuttui meillä kaikilla lähestulkoon yhdessä yössä! Vaikka se vaikeaa olikin, ajoittain kamalaakin, niin me kaikki kuitenkin totuimme kevään 2020 "uuteen normaaliin" todella nopeasti. Moni kapinoi ja kiukutteli mielessään (minä ainakin!), mutta viikossa olimme omaksuneet kaikki uudet säännöt, rajoitukset ja tavat toimia. Vaikka kipuilu jatkuikin kautta kevään, uudenlaisesta elämästä tuli arkipäivää, eikä mieli jaksanut muistella sitä, miten ennen oli. Oli sopeuduttava ja opittava elämään uudella tavalla. Ja näin jälkikäteen ajateltuna, se sujui oikeastaan suhteellisen helposti - ainakin helpommin, kuin mitä olisi etukäteen osannut kuvitella. Jos joku olisi tammikuussa kertonut, mitä kaikkea me tulemme käymään läpi kevään aikana, olisin kauhistunut ja mennyt ihan paniikkiin. Mutta vaihtoehtoja ei ollut.

No okei, ei tästä keväästä nyt pidä tietenkään tehdä mitään liiallisen glorifikoitua sankaritarinaa. Tämä oli melkoisen pehmo juttu kuitenkin verrattuna siihen, mitä tulevaisuudessa saattaa olla tulee olemaan edessä; tehokkaammin tappava pandemia, ilmastonmuutoksen seuraukset, luonnon monimuotoisuuden kutistuminen ja ihmisten väliset konfliktit. Nyt kuitenkin kaupassa riitti ruokaa (ja vessapaperia!), hanasta tuli edelleen puhdasta vettä, jolla saimme myös vetää vessanpöntön. Tilillä oli (edes jonkin verran) rahaa, sairaaloissa tilaa, ulkona ja luonnossa sai liikkua. Suomessa asiat olivat ja ovat edelleen poikkeuksellisen hyvin, lottovoitto tänne syntymisestä on konkretisoitunut jälleen kerran päivittäin.

Mutta nyt kun olemme siirtyneet lähestulkoon kokonaan takaisin siihen vanhaan normaaliin, se tuntuukin tosi oudolta! Rajoitusten purkaminen on tuntunut pelottavalta ja suorastaan huikentelevaiselta; kannattaako tämä nyt kuitenkaan vielä? Johan me totuimme elämään rajoitusten mukaan, niin eikö nyt jatkettaisi vielä vähän aikaa? Ihan varmuuden vuoksi vaan!? Tässä muutamia tapauksia parin viikon ajalta, jotka aikaisemmin eivät olisi jättäneet mulle minkäänlaista muistijälkeä, mutta nyt olen suunnilleen kirjoittanut niistä päiväkirjaan.

Yrttejä!

Ja retiisejä ❤

Kättelin vierasta ihmistä! Se tuli ihan automaattisesti, vanhasta muistista sen kummemmin miettimättä. Oli huvittavaa, että me molemmat reagoimme samalla tavalla: käden puristamisen jälkeen aika hidastui, katsoimme toisiamme kauhistuneena, irtauduimme ja taisimme molemmat pyyhkiä kätemme paidan helmaan. Molemmat aloimme nopeasti selittämään, että "olen ollut ihan vaan kotona viimeiset kuukaudet"... kunnes purskahdimme hermostuneeseen nauruun. Vieraan ihmisen kosketus tuntui todella oudolta, syylliseltä ja jäi mieleen vahvasti.

Kävin tänään Ikeassa. Siis kelatkaa, Ikeassa! Vielä kaksi kuukautta sitten valitsin ruokakaupan sen käytävien väljyyden mukaan ja hoidin asiani mahdollisimman nopeasti. Tänään söin lihapullia Ikeassa. Pälyilin koko ajan ympärilleni, että miten muut käyttäytyvät. (Pakko todeta tähän, että Ikea tuntui todella turvalliselta paikalta: pandemia ja 30 asteen helle saivat aikaan sen, että ihmisiä oli noin 1/10 normaalista, ikinä en ole ollut niin autiossa tavaratalossa!)

Kävimme eilen ravintolassa syömässä ja siellä oli alkusalaattibuffa, ihan kuin ennenkin. Kävin vessassa pesemässä kädet ennen ja jälkeen salaatin ottamisen ja silti salaatti maistui jotenkin oudolta, syylliseltä ja vähän pelottavaltakin.

Olemme päättäneet, milloin lähdemme vanhempieni kesämökille. Emme enää mieti, saako sinne mennä, vaan milloin meidän aikatauluumme sopii. 

Koko ajan kuitenkin korostan vanhemmille, että tulemme, jos tilanne ei muutu taas pahemmaksi. Pessimisti ei pety!

Annan puolilapsien ja lastenlapsien tulla meille uimaan miettimättä, että mitäköhän siitäkin seuraa. Vielä emme ole halanneet, mikä ehkä tuntuu vähän pöhköltä, 

kun kuitenkin pulikoimme altaassa vierekkäin. 

Halaamattomuus luo kuitenkin turvallisuuden ja kontrollin tuntua!

Olen tehnyt matkasuunnitelmia kesälle 2021. 

Vielä pari kuukautta sitten olin varma, että emme ikinä enää matkusta mihinkään.  

Paluu normaaliin on ollut outoa ja on edelleen. Uusi normaali onkin normaali ja vanha normaali on outo uusi normaali.

Tiedän kyllä, että totumme ihan kohta taas tähän ja viime kevät on kohta tarina, jota kerrotaan ja jota muistellaan. Jokaisella meillä on omat versiomme tarinasta, joita muistelemme (toivottavasti) työpaikan kahvihuoneessa. Jokainen saa olla tässä tarinassa sankari, koska kaikki jouduimme luopumaan niin paljosta. Se tulee olemaan mahtava tarina, koska jaoimme sen yhdessä, koimme sen yhdessä ja selviydyimme siitä yhdessä. Kaikki saavat taputuksen olalle, hyväksyvän nyökkäyksen ja kehut omasta toiminnastaan. Kukaan ei jää tämän tarinan ulkopuolelle. Se on ehkä hienoin juttu tässä koronakeväässä ja sen seurauksissa!

En tiedä muuttiko tämä meitä mitenkään. Opimmeko yhtään mitään tästä? Muistammeko tästä enää mitään vuoden kuluttua? Toivon niin, koska itse ainakin olen oppinut tosi paljon itsestäni tämän kevään aikana ja olen myös oppinut arvostamaan - tai ei arvostamaan (olen aina arvostanut), vaan muistamaan - paljon siitä hyvästä, mitä normaalisti pidämme itsestään selvänä. Sen kyllä tiedän, että jos elokuussa pitää palata taas johonkin ties monennen kerran uusiutuneeseen normaaliin, enkä pääse aloittamaan koulua ihan lähiopetuksessa, saan totaalisen paskahalvauksen. Kaikkeen muuhun totuin, mutta en etäopettamiseen. Siksi omalta osaltani himmailen vielä aika paljon tämän vapaan elämän suhteen ja noudatan turvaohjeita ja eristäytymistä edes jollain tasolla. Jotta toista aaltoa ei tulisi.

Vaikka kävinkin Ikeassa ja kättelin vierasta ihmistä. Ja söin salaattibuffasta. 

Mikä sulla on fiilis tällä hetkellä? 

Elätkö vielä vanhaa normaalia, uutta normaalia vai jo outoa uutta vanhaa normaalia?