Tämä postaus on tosi sekava ja poukkoileva - ihan vaan varoituksena kaikille 😂
Ihmisen mieli on kyllä omituinen! Tai ainakin tämän ihmisen. Tässä on nyt reilu 1,5 vuotta toivottu ja odotettu normaalin elämän palautumista kuin kuuta nousevaa ja nyt kun ollaan sen "vanhan normaalin" kynnyksellä, niin alkaakin hirvittää.
Olen tässä muutaman viikon ajan ihmetellyt sitä, että miksi mulla on semmoinen oudon kuristava tunne koko ajan, vaikka kaikki on hyvin; töissä on ihanaa, kotona kaikki hyvin ja muutenkin - ei mitään muita sen isompia ongelmia, kuin edellisessä postauksessa mainitsemani pihan syyshommien tekemättömyys (ja kaikki muut normaalit "pitäisi siivota ja tehdä sitä sun tätä" -angstit).
Tänään sitten tajusin hatarasti sen, mistä on kyse. Vaikka ollaan siirtymässä huonosta tilanteesta kohti parempaa, niin taas on edessä siirtyminen. Muutos. Taas kerran. Ei jaksais enää! Vaikka olen alusta lähtien vihannut halaamattomuutta, kättelemättömyyttä, maskien käyttöä, rajoituksia siitä, mitä uskaltaa tehdä, niin siihen kaikkeen oli juuri ehtinyt tottua ja sopeutua. Ja nyt sitten pitäisi taas tottua ja sopeutua johonkin uuteen, joka kuitenkin on vanhaa. Mutta uudenlaista vanhaa.
Kirjoitettuna tämä vaikuttaa siltä, kuin olisin täysin sekaisin, mutta antakaas kun mä selitän parin esimerkin kautta. Inhoan maskin käyttöä töissä (kaupassa sen käyttö on ihan ok); kun puhuu maskin takaa monta tuntia putkeen, ääni käheytyy ja kurkku kipeytyy. Huulet rohtuvat ja naamaan tulee finnejä. Tulee kuuma ja hiki ja kaikkea muutakin ällöttävää. Mutta olin just ehtinyt tottua tähän kaikkeen ja nyt ehkä syysloman jälkeen alankin opettamaan naama paljaana. Näen vihdoinkin opiskelijoiden ilmeet ja myös ne mikroilmeet ("tämä ei vois kiinnostaa vähempää, mutta koitan nyt esittää tolle opelle, että olen kiinnostunut"). Mutta siis apua - miten mä osaan? Mitä jos mulla kuitenkin on kahdesta rokotteesta huolimatta oireeton tauti ja sitten tartutan ne kaikki opiskelijat? Miten mä opin sen uuden rutiinin, etten tunnin alussa laita maskia naamalle?
Kätteleminen ja halaaminen. Kuinka moni meistä pystyisi kertomaan 1,5 vuoden aikana tapahtuneet kättelykerrat esim. vuonna 2017? Mä olen kätellyt kolmea - siis kolmea! - ihmistä korona-aikana. Yhtä ekana kesänä ihan vahingossa ja lihasmuistista (sen jälkeen oltiin molemmat ihan paniikissa, että "mitäköhän tuli nyt tehtyä") ja nyt viimeisen kuukauden aikana kahta ihmistä niin, että ollaan tehty se yhteisellä päätöksellä: "nyt kun tässä tavataan ja tutustutaan ensimmäistä kertaa, niin eiköhän tässä nyt uskalla jo kätellä, kun kerran koronatilanne on jo niin hyvä (niin, minulla - ja ai, sinullakin - on jo kaksi rokotusta)". Työkavereiden kanssa halattiin, kun toivotettiin hyvää syyslomaa, mutta sekin oli semmoinen suunnitelmallinen ja yhdessä sovittu operaatio! Ihan hullua!
Ja asiaa tietenkin hämmentää entisestään se, että juuri kun oli ehtinyt aloittaa miettimisen ja harkitsemisen normaaliin siirtymisestä, uutisissa alkaa näkymään päivä päivältä taas enemmän se, että koronatilanne ei suinkaan ole ohi ja että osassa sairaanhoitopiirejä ollaan taas helisemässä. Vaikkakin rokottamattomien suhteen, mutta silti - kaikki tiedämme, että rokote ei suojaa 100% varmuudella tältä viheliäiseltä taudilta. Eli tilanne ei suinkaan ole ohi, josko koskaan tulee olemaankaan.
Normaaliin on kuitenkin pakko siirtyä ennemmin tai myöhemmin, elämä ei voi olla loputtomasti kasvomaskeja, halaamattomuutta, pelkäämistä. Mutta minkälainen se uudenlainen vanha normaali tulee olemaan? Tätä olen miettinyt tosi paljon tässä lähiviikkoina, enkä (tietenkään) osaa kertoa mitään oikeanlaisia vastauksia tähän. Isossa mittakaavassa toivon, että tästä pandemiasta opittiin jotain. Seuraava tulee kuitenkin jossain vaiheessa ja toivon ihan älyttömästi, että globaalisti osattaisi silloin toimia paremmin ja järkevämmin - nyt tuntui (ja tuntuu edelleen) jotenkin älyttömältä, että jokainen valtio toimi ja sooloili itsekseen sen sijaan, että oltaisi tehty enemmän yhteistyötä. Käsittääkseni YK:n johdolla ollaan parhaillaan perustamassa jonkinlaista yhteistä pandemiaryhmää, joka sitten seuraavalla kerralla pystyisi jollain tasolla "johtamaan" tilannetta.
Henkilökohtaisesti toivon, että olisin oppinut elämän pienten asioiden merkityksen. Tällä hetkellä tuntuu siltä, mutta en uskalla luvata, että muistaisin kaikki nämä pikkujutut enää vuoden (kahden?) kuluttua. Sen halaamisen ja kättelyn merkityksen. Sen, kuinka kivaa on nähdä ihmisten ilmeitä. Sen, että töihin ei mennä pikkaisen sairaana. Vaikka toivonkin vanhaan normaaliin palaamista, sitäkin enemmän toivon uudenlaista vanhaa normaalia. Siitäkin huolimatta, että se pelottaa.
Tavallaan myös kyllästyttää vatvoa aihetta edelleen ja tägätä postauksiin taas kerran koronapäiväkirja, mutta teen sen, jotten unohtaisi. Haluaisin unohtaa, mutta en saa unohtaa!
Uudenlaiseen vanhaan normaaliin siirtymisen toivon tuovan tullessaan myös jonkin muun liikunnan, kuin vain ajoittaisilla kävelyillä käymisen. Marika kirjoitti niin hyvin aiheesta, että voisin copypeistata hänen kirjoituksensa suoraan tänne. En nyt koko kirjoitusta kopioi, mutta tämä:
Minulle uiminen / vesijumppa / vesijuoksu on ainoa mieluinen liikuntatapa, mutta en ole saanut mentyä hallille vielä kertaakaan, vaikka ne ovat olleet auki jo jonkin aikaa. Voisin selittää, että olen pelännyt altistumista, mutta kyllä se vähän selittelyn puolelle menee. En vaan ole saanut vielä aikaiseksi. Eka jakso oli rankka ja töitä oli tosi paljon. Jep, tämä selitys on kuultu jo ties miten monta kertaa. En uskalla mennä ruuhka-aikaan, koska mitä jos kuitenkin altistun... Tämä jakso on nyt paljon helpompi ja mulla on parina päivänä mahdollisuus lähteä töistä jo alkuiltapäivästä hallille, joka sijaitsee 5 min kävelymatkan päässä koululta ja on tuohon aikaan lähes tyhjä. Ei siis ole mitään tekosyitä jäljellä enää. Asiaa "pahentaa" entisestään se, että perheen molemmat miehet ovat alkaneet kuntoilla ihan kunnolla; toinen aloitti salilla käymisen, toinen ramppaa kuntoportaita ylösalas pari kertaa viikossa. Ja mitä minä teen? Mietin tekosyitä sille, miksi en pulahtaisi altaaseen tekemään sitä, mistä oikeasti tykkään! Ihan dorkaa touhua!
Olenkin nyt merkinnyt kalenteriin koko loppuvuodelle kaksi päivää viikosta, jolloin menen uimaan (tai tekemään jotain muuta vesiaiheista). Mulla tämä kalenteriin merkkaaminen ei ole koskaan tuottanut kauhean hyvää tulosta, koska sen kalenterimerkinnän voi aina vetää yli - "mun kalenteri, mun säännöt!" Huoh!
Mutta mitäs jos se uudenlaiseen vanhaan normaaliin siirtyminen tarkoittaisikin myös uudenlaisia rutiineja? Semmoisia, joita ei mietittäisi, vaan ihan vaan tehtäisi? Ilman miettimistä, ilman sen surkuttelua, että kun just nyt ei tee mieli... En nyt uskalla luvata mitään, enkä sen enempää kouhkaa asiasta, mutta kyllä mulla jonkinlainen uusi ääni huhuilee tuolla takaraivossa. Se sama ääni myös muistuttelee siitä, että oletko huomannut, että rutiset ja rahiset polvista ja niskan alueelta...
Loppuun vähän ruokaa. Ollaan oltu lihattomalla nyt koko lokakuun ajan ja vitsit, että on tuntunut hyvältä! On ollut ihanaa, että sekä mies, että myös teini haluavat pitää tästä kiinni ja he kun ovat meistä kolmesta ne kaksi selkärangalla varustettuja, niin ollaan syöty pelkästään kasviksia (ja pari kertaa viikossa kalaa, mikä on meidän etukäteen sovittu "lipsuminen"). Olimme nyt syyslomaviikolla Tampereella yhden yön minilomalla ja ihan sattumalta löydettiin upea ravintoa Muusa. Söimme listalta toisiltamme maistellen kolme alkuruokaa ja kolme pääruokaa (ja yksi jälkkäri, jota ei jaksettu syödä loppuun...). Kaikki oli ihan superhyvää, mutta noiden kukkakaalien vuoksi voisin ajaa Tampereelle kerran viikossa - en ole ikinä syönyt noin hyvää kasvisannosta! Onneksi resepti löytyy Soppa365 -sivuilta, tarkoitus on yrittää tehdä annos perjantaina ihan täällä kotioloissa.
 | ||
| Tämä oli näkymä juuri ennen, kuin aloin nuolemaan lautasta... 😁 |
Kyllä tämä tästä - se uusi vanha normaalikin! Vai mitä mieltä sinä olet?
Miten ajattelet tästä?
Osaatko olla ajattelematta liikaa (mikä ainakin mulle olisi se ihanin tilanne tällä hetkellä)?
huomaan kyllä samoja piirteitä uuden normaalin suhteen. Olen viikkotolkulla odottanut että kunpa voisi mennä ilman maskia johonkin, sitten kun olin tilaisuudessa, jossa tosiaan oltiin ilman, tuli todella kummallinen olo.
VastaaPoistaSamoin - vaikka olen eristäytynyt huomattavasti vähemmän kuin useimmat pääkaupunkiseutulaiset - tuntuu todella kummalliselta olla paikoissa, tapahtumissa ja väkijoukoissa.
En ihan hirveästi pelkää tartuttavani muita, mutta olisi kamalaa joutua karanteeniin /eristykseen, pelkkä ajatus hermostuttaa.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaNo kyllä, karanteeni - tai vielä pahempaa, etäopettamisen paluu - olisi ihan kamalaa!
PoistaKävin vähän muokkaamassa postausta, joten sun p.s. -kommentti näyttää nyt vähän hassulta :D Otin sen kuvan pois, kun tajusin, että siinähän näkyy työpaikan nimi ja koska yritän edelleen pitää yllä "anonyymi bloggaaja" -meininkiä, niin parempi näin :)
ps poistettu ettei herätä ihmetystä
PoistaAnteeksi heti kärkeen Emma, mutta mun on nyt pakko tunnustaa heti kärkeen, että inhoan yli kaiken sanoja uusi ja vanha ja normaali ja etenkin niiden erilaisia yhdistelmiä. Ja se EI TODELLAKAAN tarkoita, että johtuisi postauksesi otsikosta tai aiheesta, josta kirjoitat, vaan ihan vaan siitä, että olen kurkkuani myöten täynnä kaikkea juupas-eipäs-väittelyä ja vastakkainasettelua ja ylipäätään ihan kaikkea sitä epämääräistä mielentilaa, joka ihmisten päässä ja elämässä vallitsee.
VastaaPoistaMulle ihanneolotila olisi ihan vaan se "tavallinen", joka pitää sisällään mitä milloinkin. On jotenkin niin paljon ystävällisempi sana kuin "normaali", vaikka sillä varmaan samaa tarkoitetaankin.
Ärsyttää myös ihan hemmetisti se, kuinka ihmiset esim. meidän paikallislehden tekstiviestipalstalla (jossa ei todellakaan äly loista) kiillottelee omia pyhimysrenkaitaan ja kuuluttaa isoon ääneen, että "minä olen hyvä ihminen, minä käytän kaupassa maskia", vaikka se maskin käyttö tarkoittaa sitä, että se sama ruttuinen ja likainen vaaleansininen kertakäyttömaski kaivetaan takintaskusta parkkipaikalla tai mieluiten jo siellä autossa, ettei kukaan näe, mistä se kaivetaan. Ja kyllä! Samaa teen nykyään myös itse, mutta kaivelen vasta kaupan ovella, jos kaivelen ollenkaan (yleensä nykyään en, koska täällä pystyy erittäin hyvin pysymään riittävän loitolla mahdollisista muista asiakkaista). Mutta sillä erotuksella, että en julistaudu hyväksi ihmiseksi, vaan tiedostan, että kyseessä on pelkkä kulissi (siis se maski).
Mutta teidän tilanne siellä koulussa onkin ihan toinen kuin tällaisella satunnaiskäyttäjällä. Ja nostan todellakin hattua, että selviät(te) niistä pitkistä puherupeamista sieltä maskin takaa. Huuuh.
Sitä vaan en oikein jaksa uskoa, että kahteen kertaan rokotettu tämänikäinen, joka ei huitele yökerhoissa tai missään, voisi jotenkin huomaamattaan tartuttaa jonkun. En vaan usko.
Ja varmaan nyt sitten kaiken tämän paasauksen (jonka sijaiskärsijäksi jouduit <3) päätteeksi, kaatuu puu myrskytuulessa päälle tai jotain muuta ansaittua. En ihmettelisin yhtään, koska ei ole ihan vimosen päälle onni potkinut viimeaikoina muutenkaan. Epäonni senkin edestä.
Mutta siis aamen tuolle mitä sanot, että eikö sitä vaan voisi alkaa tekemään ja lopettaa suunnittelun. Aivan samoilla linjoilla olen ja jopa jonkun aikaa sitä harrastanutkin. Ja siitä kliseisestä hetkeen tarttumisesta (tai paremminkin toimeen-) on tullut ihan hitsin hyvä fiilis.
Kumarran syvästi kunnioituksesta myös teidän lihattomalle lokakuulle. Itse olen unohtanut koko jutun.
Ethän ammu viestin kirjoittajaa? Pus <3<3<3
No en tietenkään ammu, pöhköliini 💛 Ymmärrän tosi hyvin, mitä tarkoitat; mäkin inhoan noita ilmaisuja (vaikka niitä käytänkin), kuten kaikkea muutakin, mikä edes vähääkään liittyy koronaan ja minkäänlaisiin tavallisesta poikkeaviin puheisiin ja/tai tekoihin. Tavallinen olisi tosiaan paljon parempi ilmaisu - MUTTA toisaalta, itse en ainakaan vielä koe eläväni lähelläkään tavallista (plus kaikki se, mitä tämä aika teki mulle), joten sen takia en ehkä osaa käyttää sanaa tavallinen. Ainakaan vielä. Eikö meillä vieläkään kyllä koulussa palattu tavalliseen eli ihan samoin hikoilin maskin takana, kuin ennen lomaa - ohjeet ovat niin epämääräiset tällä hetkellä (meidän sote-alueella useita erilaisia päällekkäisiä), joten oli pakko pelata varman päälle. Toisaalta tällä viikolla tullaan pitämään ensimmäinen tavallinen opekokous sitten maaliskuun 2020 eli ollaan livenä, ei Teamsissa. Voi vitsit, jos joku olisi mulle sanonut helmikuussa 2020, että HALUAN istua opekokouksessa läsnä, paikan päällä, olisin nauranut räkäisesti 😂
PoistaEnkä mä oikeastaan usko tohon tartuttamiseen itsekään, mutta jotenkin sitä on tullut niin epäluuloiseksi ja skeptiseksi, että pelkää vähän kaikkea. Kuten Marika totesi tulla ylempänä, niin kamalinta olisi karanteeniin joutuminen! Ja mitä tulee tohon yökerhoissa riekkumiseen, niin arvaa mitä: olen itse lähdössä ihan kunnolla baariin tämän viikon perjantaina!! Haha, olisi kyllä koomista, jos saisi tartunnan sillä reissulla kaiken tämän jälkeen! Mutta en meinaa hetkeäkään uhrata sen pelkäämiseen ja miettimiseen (varsinkin kun veikkaan, että "treenauksen puute" saa aikaan sen, että lähden jo kahdeksan aikaan kotiin 😂).
Toivottavasti teidän kaikki epäonnet vihdoinkin kääntyisivät onnen puolelle! Ainakin teillä on ollut ihana syyslomapiipahdus pohjoiseen. Ja ihanaa, että olet taas palannut linjoille aktiivisemmin!
Pus 💚💚💚
Aika monta kertaa käytin sanaa "tavallinen"... 😂😂😂
PoistaMä kommentoin nyt teidän Tampereen ruokapaikkaa. Päiväkävelyllä löydettiin sattumalta tuo Muusa -ravintola. Mietittiin moneen kertaan, että perutaanko jo varattu ruokapaikka illaksi, mutta ei sitten kuitenkaan peruttu. Tämä postauksesi loppu kyllä toi vain lisäintoa ajatukseen, että seuraavan kerran kun mennään Tampereelle, tulee käydä Muusassa syömässä :)
VastaaPoistaOlin siis varannut meille ruokapaikaksi Zeytuun nimisen ravintolan ja siellä oli todella hyvää, herkullista, namnamnam ruokaa. Eli jos joskus haluatte Libanonilaista kasvisruokaa, niin suosittelen paikkaa (siellä ei ole anniskeluoikeuksia, jos se vaikuttaa asiaan :)).
Hei, kiitos vinkistä! Luvatiinn teinille, että ensi kesänä kun ajetaan pohjoiseen, pysähdytään taas yöksi Tampereelle ja mennään Särkänniemeen - mulle tosin ihan turha kohde, koska en pysty menemään mihinkään laitteisiin, mutta hän ei ole ollut siellä kuin kerran ihan pienenä, joten nyt on kuulemma aika päästä hurjastelemaan. Libanonilainen kasvisruoka kuulostaa tosi kiinnostavalta, mähän rakastan yli kaiken kaikkia Lähi-Idän makuja. Ja heh, kyllä me yleensä lomareissuilla hyödynnettään niitä anniskeluoikeuksia, mutta ei se mikään kynnyskysymys ole 😂
PoistaMenkää ehdottomasti Muusaan, siellä oli oikeasti KAIKKI ihan superhyvää. Ja tykkäsin myös tosi paljon paikan ilmapiiristä: oli riittävän rentoa, mutta ei kuitenkaan liian (jos saat kiinni, mitä tarkoitan). Sijainti Hotelli Tammerin vieressä on myös plussaa, meille ainakin Tammer on aina se ainoa "oikea" paikka yöpyä.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän kestän huvipuistolaitteiden sivuttaista pyöritystä. Mutta vielä pystyn menemään Linnanmäen puiseen natisevaan vuoristorataan.
PoistaHotelli Tammer on kyllä ihana hotelli ja sen sijainti on täydellinen. Me oltiin tällä kertaa Lapland hotelsissa, jonne saatiin ketjun kesäpassilla vapaa yöpyminen.
Minulla on ollut siitä saakka outo olo, kun yhteiskuntaa alettiin avaamaan. Minun mielestäni avaaminen on tapahtunut vähän liian rivakassa tahdissa. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla tartuntaluvut ovat edelleen korkeat ja se hieman kauhistuttaa. Riski sille, että samassa tilassa on koronaa kantava henkilö on edelleen minusta merkittävä. Oikeastihan taitaa olla deltan kanssa niin, että nuo perusmaskien suoja on aika lailla olematon, joten kyllähän se vähän mietityttää. En uskaltaisi itse lähteä mihinkään isoon konserttiin tai vastaavaan, ehkä teatteriin FFP2-maskilla. Ehkä tästä aivot antavat enemmän periksi ja rohkeus nousee. Minä tykkäsin siitä, että Ranskassa tarkastettiin joka ravintolassa koronapassi.
VastaaPoistaJos meni aikaa tottua näihin koronatoimiin, niin tuntuu menevän aikaa tottua myös niiden purkuun.
Ihan samaa mieltä, vauhti on ollut aika hurjaa ja ennenkaikkea sekavaa; tosi moni juttu on tällä hetkellä semmoisessa epämääräisessä "ehkä voit tehdä näin, jos arviooit itse, onko suositus, joka on siis ehkä edelleen voimassa, tarpeellinen juuri siinä kyseissä paikassa, missä parhaillaan olet"... puuh, vähemmästäkin menee sekaisin.
PoistaMuutokseen on näemmä aina vaikea sopeutua ja tottua, tapahtui muutos sitten suuntaan tai toiseen!