torstai 24. maaliskuuta 2022

KREIKKA PERUTTU, ITALIA IT IS!

Kiitos ja anteeksi Marika "turhista" neuvoista, mutta ei me nyt sitten kuitenkaan olla suuntaamassa Kreikkaan. Vinkit olivat ihania, eivätkä siis suinkaan turhia, koska varmaan joskus matkustamme Kreikkaan, mutta... Miten voikaan ihmisen mieli - tai tässä tapauksessa kokonaisen perheen mieli - olla näin häilyväinen? Nämä pari kuukautta, kun tässä ollaan mietitty ensi kesän matkakohdetta, ollaan koko ajan oltu sillä mielellä, että "nyt tällä kertaa johonkin muualle, kuin Italiaan". Suunnitelmissa oli ensin Portugali ja sitten Kreikka, joka myös lyötiin lukkoon noin viikko sitten.

 

Koko ajan mulla on sisällä syvällä ollut ajatus, että mieluiten menisin kuitenkin Italiaan, mutta nyt tällä kertaa pitää mennä johonkin muualle... Tajusin eilen, kun mietittiin Kreikan kohteita, että kaikki me oltiin jotenkin vähän nihkeitä siitä. Tyyliin, että no joo, mennään nyt sinne, kun kerran päätettiin... Semmoista ihanaa odotusta tihkuvaa täpinää meidän suunnittelussa ei ollut, vaan kaikki suhtauduttiin koko reissuun ikään kuin velvollisuutena, joka nyt pitää hoitaa alta. Otin tämän sitten puheeksi illalla ruokapöydässä, että halutaanko me oikeasti Kreikkaan vai halutaanko me oikeasti Italiaan? Välitön 3/3 reaktio oli ITALIAAN. Kaikkien silmät ja kehonkieli kertoi välittömästi siitä, että sinne me kaikki halutaan, vaikka ollaan oltu siellä jo monta kertaa (ja minä vielä useammin, kuin noi miehet).

 

Joten koska ihmisellä (ja perheellä) on oikeus muuttaa päätöksiään ja toimia siten, mikä tekee kaikille eniten hyvää, lähdemme siis Italiaan ensi kesänä 💗 Kohdetta ei ole vielä päätetty, mutta sen päättämiseen ei mene kauaa. Koska olen jo melkoinen Italia-konkari, mun on tosi helppo valita kohde ja hotelli maasta, jonka tunnen jo niin hyvin. Kaksi (tai ehkä jopa kolme) kohdevaihtoehtoa on jo olemassa, nyt vaan hetki mietitään, mikä houkuttaa eniten tällä kertaa.

Tutti amiamo l'Italia e vogliamo tornarci ancora e ancora!


8 kommenttia:

  1. :D
    Just näinhän sen kuuluu mennä. (en oo edes yllättynyt...!)

    Me ollaan sata-ja-yks kertaa oltu varaamassa perhematkaa Italiasta/Espanjasta/Portugalista, mutta joka kerta ollaan päädytty Kreikkaan. Ei sille kohtalolle vaan mahda mitään, jossain on niin paljon enemmän kotoisaa ja leppoisaa, kuin jossain toisaalla.

    (näköjään kun lähtee vain kaksin, on helpompaa vaihtaa kohdetta)

    Teille tulee taatusti ihana loma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin se näköjään menee, että palaamme Italiaan aina vaan uudestaan ja uudestaan. Varsinkin nyt, kun matka on niin odotettu, on tärkeää mennä sinne, mikä tuntuu meistä parhaalta.

      Kivaa kohta alkavaa viikonloppua! 💗💗💗

      Poista
  2. Onneksi päätöksen, joka ei tunnukaan oikealta, voi muuttaa aina tarvittaessa. Eli nyt vain odottelemaan matkan toteutumista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi tyytyväinen, etten ehtinyt varata mitään muuta kohdetta, koska Italia on nyt ainakin tässä tilanteessa (kun matka on niin odotettu) meille se paras vaihtoehto.

      Mukavaa kohta alkavaa viikonloppua! 💗💗💗

      Poista
  3. Tiedätkö Emma, että kun luin sen Kreikka-vinkki postauksen, kelasin mielessäni kaikki ne Kreikan kohteet, joissa olen käynyt tai työskennellyt tai muuten vaan on tuttuja (joskin taas kaukaa menneisyydestä) ja ajattelin jokaisen kohdalla, että en kyllä mitenkään pysty kuvittelemaan teidän perhettä mihinkään niistä. Johtuen osin siitä, kuinka paljon olen oppinut tuntemaan sun persoonaa, mutta osin myös siitä sun ja teidän Italia-henkisydestä. (Ehkä muistat, kun kirjoitin, että voin niin hyvin kuvitella sut pölisemään ja puhumaan käsillä sinne paikallisten keskelle).

    Siispä olen oikeastaan helpottunut pätöksestä(nne), koska olis ollut ihan kamalaa, jos odotettu Kreikan loma olis ollut pettymys. Italia ei varmasti ole 🙏❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että sulle oli tullut tommoinen fiilis! Se tietenkin osoittaa sen, kuinka hyvin ollaan opittu tuntemaan toisemme ❤️ Ja ihana kuulla, että mun omakin aavistus siitä, että me ei välttämättä "sovita" Kreikkaan taitaa siis pitää paikkaansa.

      Nyt pitäisi vaan ehtiä selailla nettiä jossain välissä ja varata matka ennen, kuin kaikki on jo ehtineet mennä. Toisaalta Italia on niin tuttu, että sinne onn helppo mennä omatoimimatkallekin!

      Poista
  4. Minusta se lomakohteen ja loman pitää olla sellainen, että sitä odottaa. Jos on epäilys mielessä, että haluanko lähteä kohteeseen, niin sitten ehkä kannattaa vaihtaa kohdetta.

    Me käydään yleensä aina eri maassa perhelomilla. Minä tykkään vaihtelusta ja olen halunnut tuoda sitä matkoihinkin. Niihin on mahtunut aurinko-, kaupunki- ja autoilulomia.

    Minulla on jo Italian matka varattuna perheelle, kohteemme on Gardajärvi. Olen käynyt Italiassa useamman kerran, mutta Garda on minulle uusi kohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kyllä aika jämähtäneitä tuohon Italiaan, vaikka ollaan kyllä muutamassa muussakin paikassa käyty. Veri vaan vetää meillä kaikilla aina takaisin Italiaan, joten sinne mennään.

      En ole itse koskaan ollut Gardalla, joten se on yksi meidän vaihtoehto. Olisipa hauskaa, jos sattutaisi sinne samaan aikaan :)

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!