perjantai 14. lokakuuta 2022

PERJANTAIPÖLINÄHAASTE

Perjantai taas ja pölinöiden aika, mutta tällä kertaa haasteen muodossa. Olen lupaillut paria hyvää kasvisruokareseptiä jo pariin otteeseen, mutta tänään ei ruokabloggaaminen nappaa. Sadun blogissa oli tosi kiva haaste (pitkästä aikaa, tuntuu että blogihaasteet ovat vähentyneet tosi paljon?), johon päätin tarttua. Juuri sopivaa rentouttavaa ja aivot nollaavaa kivaa kirjoittamista tälle illalle; syysloma alkoi tänään ja yhtään anteeksipyytelemättä totean, että oli jo aikakin ja viikon breikille on kyllä todellinen tarve tällä hetkellä. 

Sisäinen kielipoliisini muuten herää joka kerta, kun taivutan nimeä Satu! Mun mielestä sanotaan ehdottomasti "Sadun blogissa" eikä "Satun blogissa", kuten useammin ja useammin taivutusmuotoa näkee käytettävän. Kielitoimisto käsittääkseni hyväksyy molemmat muodot, mutta minä taivutan sen hamaan tappiin asti "Sadun" 😂 Mitä Satu itse (tai muut Sadut) on mieltä asiasta?

Noh, tästä tuikitärkeästä yksityiskohdasta päästyäni, käyn haasteen kimppuun.


Asioita, joista et koskaan kirjoittaisi blogissasi?

Läheisten, ystävien, kavereiden, tuttavien, opiskelijoiden – ylipäätään muiden ihmisten – henkilökohtaisista asioista. Parisuhteestani olen jonkin verran kirjoittanut täällä, mutta sen tarkat yksityiskohdat ja sisältö eivät kuuluu kellekään muille, kuin meille kahdelle. Aika paljon ja avoimesti olen vuosien varrella kirjoittanut henkilökohtaisia asioita tänne, mutta kyllä se ihan sisin minä on vain omaa tietoani.

Pyrin myös pitämään politiikan ja monet vahvasti tunteita herättävät aiheet minimissään. Minulla on hyvin voimakkaita mielipiteitä monista asioista (esim. rokotevastaisuus, ilmastonmuutosdenialismi jne.), joihin tarttuisin mielelläni, mutta en toisaalta halua loukata ketään niihin liittyvillä kommenteillani. On olemassa kantaa ottavia blogeja ja keskustelevia blogeja, mutta tykkään pitää oman blogini enemmän semmoisena vähän hömppäblogina.

Missä pihistelet/säästät?

Olen hyvin onnekkaassa elämäntilanteessa sen suhteen, että mulla ei ole välttämätöntä pakkoa pihistellä tai säästää ihan kauheasti. Olemme keskiluokkaan kuuluva, ihan hyvin tienaava pariskunta ja pystymme hankkimaan esim. uuden jääkaapin, jos vanha menee rikki tai puolen vuoden säästämisellä lähtemään viikon ulkomaan reissuun. Tästä kyllä kuuluu kiitos miehelleni, joka oikeasti pihistelee ja säästää ihan eri tavalla, kuin minä.

Sen olen kuitenkin lähivuosina huomannut, että pihistelen ja säästän enemmän ja enemmän – johtuu varmaan osittain mieheni antamasta hyvästä mallista, mutta myös siitä, että pysähdyn nykyjään joka kerta miettimään ”tarvitsenko tätä oikeasti”. Aika iso ero on 53-vuotiaan Emman rahankäytössä verrattuna 33-vuotiaaseen Emmaan. En enää osta muuta kuin sitä, mitä oikeasti tarvitsen sillä hetkellä.

Missä et pihistele/säästä?

Paitsi että kumoan heti tuon äskeisen kohdan viimeisen lauseen. Ostan esim. kirjoja edelleen ihan liikaa ja joskus (lue: aika usein) uusia astioita tai uuden käsilaukun (mun ”naisellinen heikkous”), vaikka niille ei olisi mitään tarvetta. Nykyjään kuitenkin harkitsen vähän pidempään (lue: 10 minuuttia…), kuin aikaisemmin.

Lapsen vaatteet, kengät ja muut tarvittavat pystyn onneksi ostamaan pihistelemättä. Tätä helpottaa se, että teini ei ole kauhean vaativa eli häntä ei kiinnosta merkkivaatteet tai muut trendijutut. Ainoa lapseni on kuitenkin se, jolle hankin pihistelemättä kaiken sen, mitä hän tarvitsee.

Ruokakaupassa en myöskään pihistele, paitsi nyt kyllä viime kuukausina olen alkanut kiinnittämään huomiota ruuan hinnan nousuun ja vähän myös miettimään sitä, voisiko tuotteen korvata jollain edullisemmalla tai ehkä jättää vaikka tällä kertaa ostamatta.

Lempikotityösi?

Tarvitseeko edes kysyä? Kokkaaminen tietenkin 💛 Pyykkääminen on mun mielestä myös ihan kivaa hommaa (tai no kivaa ja kivaa, mutta ei herätä mussa tunteita suuntaan tai toiseen). Paitsi että en silitä muulloin kuin ihan pakon edessä. Tavaroiden järjestely päivittäin paikoilleen ja keittiön siivoaminen illalla ennen nukkumaan menemistä kuuluu rutiineihin, mutta en sitä ehkä nimeäisi lempikotityöksi; pointti on se, että tykkään aamulla keittiöön mennessä siitä, että siellä ei ole edellisen päivän tiskejä ja muita sotkuja.

Inhokkikotityösi? 

Haha, kaikki muut, kuin edellä mainitut. Inhoan kaikkea siivoamista yli kaiken. Johtuu varmaan osittain siitä, että oma äitini oli (ja on edelleen) ihan järkyttävä siivoamisneurootikko, mikä on jättänyt muhun vahvan inhon siivoamista kohtaan. Olen kuitenkin (just niin kuin äitini…) myös semmoinen, että en kuitenkaan anna muiden tehdä sitä, koska ”eivät kuitenkaan osaa”… Haluaisin palkata siivoojan käymään kerran kuussa, mutta sama – kukaan muu ei sitä saa tehdä, kuin minä, koska ”ei kuitenkaan osaa”… Huoh, tässä on työsarkaa kehittää itseäni. Sitä odotellessa elämme kodissa, jossa on tavarat (suht) järjestyksessä, mutta aika usein pölyä vähän kaikkialla.

Vanhin omistamasi esine?

Mulla on tosi paljon vanhoja esineitä; isovanhemmilta perittyjä huonekaluja, vanhemmilta saatuja ja itse ostamia vanhoja astioita, toiselta isoäidiltä perityt helmet… en ole varma, mikä niistä on vanhin. Rakastan kaikkia vanhoja esineitä, mutta kyllä meillä esim. kotona on vanhat ja uudet (Ikean) huonekalut iloisessa sekamelskassa keskenään. 


Eniten käyttämäsi puhelinapplikaatiot (TOP5)?

Buumeri täällä hei, pitää ensin ihan varmistaa, mitä tarkoittaa puhelinapplikaatio. No WhatsApp, Insta, Facebook… ööh, en keksi enempää.

Käytätkö vitamiineja? Jos, niin mitä?

D-vitamiinia syön elokuusta kesäkuulle, 100 mikrogrammaa päivässä (tästä annostuksestahan on pari eri koulukuntaa, mutta olen mittauttanut arvoni pariinkin kertaan ja tuo 100 on mulle just sopiva). Muita vitamiineja syön aika harvakseltaan, koska haluan saada tarvittavat vitskut syömällä monipuolista ja terveellistä ruokaa, en ottamalla niitä pillerimuodossa (mikä sekin on siis ihan okei).

Työ, jota et voisi koskaan tehdä?

Olen tehnyt todella montaa erilaista työtä elämäni aikana; ulkotöistä (Suomenlinnan hoitokunnalla) geenitutkimukseen ja kaikkea mahdollista siinä välillä. Kaikki työ on mielestäni arvokasta, mutta itselleni tappavaa olisi klo 8–16 toimistotyö, jossa en saisi olla ihmisten kanssa tekemisissä ja jossa työtehtävät toistuisivat rutiininomaisina päivästä toiseen. Opettajan työ on tämän takia mulle ihan paras 💙

Mitä piirteitä arvostat toisessa ihmisessä? 

Rehellisyyttä, rehellisyyttä ja rehellisyyttä.

Mitä sinulla on aina jääkaapissasi?

Pitäisi kysyä ennemminkin, mitä mulla EI ole jääkaapissa. Meillä on kolmen hengen talous ja kaksi jääkaappia, jotka ovat täynnä päivittäisruoka-aineiden lisäksi lukemattomia purkkeja ja tuubeja erilaisia maustetahnoja, säilykkeitä ja myös hmmmmm…. kaikenlaisia epämääräisiä purkkeja, jotka on avattu, mutta kukaan ei tiedä milloin ja siksi kukaan ei myöskään uskalla avata niitä enää uudestaan. (Note to myself: käy jääkaappien sisältö läpi syyslomalla!)

Kaunein näkemäsi paikka?

Mietin tätä pitkään, mutta en osannut päättää. Koko ajan mieleen putkahti kaikkien hienojen paikkojen sijaan kuva synnytyssalista, jossa ensin ilokaasupöhinnöissäni ja aika nopeasti epiduraalipuudutuksissani ähelsin tuon nykyjään yli 180 cm pitkän lapsen ulos itsestäni. Elämäni tärkein ja sen takia kaunein paikka.

Mistä pidät itsessäsi?

Siitä, että pidän itsestäni. 53-vuotias Emma ei enää kauheasti mieti, mikä asia minussa on hyvä, vaan keskittyy siihen, että olen hyvä just tällaisena, kuin olen.

Mistä taas et pidä itsessäsi?

Jahkailutaipumksestani ja saamattomuudesta. ”Teen sen sitten huomenna” on rasittava piirre mussa. Mutta katso edellistä; tämänkin kanssa olen aika sinut nykyjään.

Harrastus, jonka haluaisit aloittaa?

En ole koskaan ollut minkään asian harrastaja. Siis niin, että "aloitin tämän 12-vuotiaana ja harrastan sitä edelleen". Enkä edes halua olla minkään asian harrastaja nykyjään (katso kohta ”Mistä pidät itsessäsi”). Harrastan ruuan laittoa ja lukemista säännöllisesti, uimista ja joogantapaista epäsäännöllisesti.  

Kuvaile kotiasi kolmella sanalla.

Miehen tekemä, meidän näköisemme, rakas.

Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa 10 miljoonaa?

Tällä ajatuksella on varmaan kaikki leikitelleet joskus iltaisin, kun ei saa unta. Olen tullut siihen tulokseen, että 10 miljoonaa ei riittäisi kaikkeen siihen, mitä sillä haluaisin tehdä, joten ihan hyvä, että en harrasta lottoamista. Pitäisi viimeistellä talon ja pihan jutut, ostaa kalliosaari Suomenlahdelta ja vene, jolla pääsee sinne. Molemmille uudet autot. Maksaa velat pois ja antaa kaikille läheisille rahaa sillä tavalla, ettei kukaan joutuisi maksamaan ylimääräisiä veroja. Ostaa lapselle asunto ja ehkä meille vanhuksille myös, johon muuttaa sitten, kun ei jakseta enää ylläpitää omakotitaloa. Sijoittaa sillä tavalla, että osa rahoista poikisi niin, että tuottoakin tulisi. Ja ihan sairaan monta muutakin juttua – ei niin, ettenkö haluaisi 10 miljoonaa, muta kyllä sen kanssa aika paljon säätämistä olisi!

Lempiherkkusi?

Määrittele herkku! Tiramisu. Italialainen punaviini. Kaikki hyvä ruoka, en ole niinkään karkkien perään, vaikka niitä kyllä välillä syönkin ja ihan hyvällä omallatunnolla.

Mitä et osaa tehdä ilman apua?

Elin niin monta vuotta aikuisiällä yksin, että opettelin tekemään kaikki ns. ”miesten työt”, koska en halunnut olla riippuvainen miespuolisista ystävistä, isästä tai veljestä. Nautin nykyjään siitä, että voin kuitenkin heittäytyä avuttomaksi naiseksi ihan kaikessa, missä vain haluan, koska mun mies osaa tehdä ihan kaiken.

Mieleesi jäänyt YouTube-video?

Haha – tänään viimeisellä tunnilla ennen lomaa katsottu ”Prisma Studio: Kakkahakkeri - kuinka ottaa suolistobakteerit haltuun?”

Lempihedelmäsi?

Oikeastaan kaikki hedelmät, rakastan hedelmiä. Jos pitää valita yksi ylitse muiden, se on banaani. Ei niinkään, että tykkäisin mausta eniten, mutta kuinka kätevä ja hyvä välipala se onkaan. Jos joskus matkustaisin tropiikkiin (en usko, että tulee tapahtumaan), rakastaisin varmasti tuoreita mangoja.

Mitä kaipaisit enemmän elämääsi tällä hetkellä?

Tätä mietin pisimpään tässä kirjoitellessa. Ja ihan rehellisesti tulin siihen tulokseen, että kaikki on niin tasapainossa tällä hetkellä, että en osaa vastata tähän.

Horoskooppimerkkisi ja nouseva merkkisi?

Oinas ja nousevasta merkistä ei ole tietoakaan. En edes tiedä, mitä se tarkoittaa.

Mikä rästiin jäänyt asia sinun pitäisi tehdä, mutta et millään viitsisi?

Kello on kohta seitsemän illalla ja jos nyt alkaisin luetteloimaan ja kirjoittamaan näitä, siihen menisi niin pitkä aika, että pääsisin loppuun vasta maanantain puolella! (katso kohta ”Mistä taas et pidä itsessäsi?”)

Tärkein asia, jonka olet oppinut elämäsi aikana?

Arvosta itseäsi sellaisena, kuin olet. Hyväksy puutteesi, mutta muista myös ylistää ja kehua itseäsi.

Rakkaus on tärkein asia elämässä. Rakkaus itseäsi kohtaan, sen jälkeen osaat rakastaa vilpittömäsi myös muita.

Opettele nauramaan itsellesi. Kaikki mokaa aina, ei se ole niin vakavaa. Naura aina, kun se on mahdollista!

Kunnioita itseäsi ja tunteitasi. Jos ”sisäinen ääni” sanoo, että ”tämä ei ole hyvä juttu”, kuuntele sitä.

Hae apua silloin, jos tuntuu siltä, ettet pärjää itse.

Hyväksy se, että elämä ei ole aina helppoa ja pinkkiä hattaraa. Vaikeudet ovat osa elämää.

Naura! Ups, sanoin tämän jo kerran tätä ennen – sanon vielä kolmannen kerran: naura aina, kun mahdollista!

 Mahtavaa viikonloppua kaikille (ja syyslomaa niille, joille sitä on tiedossa) 💜💜💜

 


10 kommenttia:

  1. Ihanaa, että innostuit vastaamaan haasteeseen! Ja vastauksesi olivat aina taattua Emman laatua. <3 Luin tämän oikein hitaasti ja nautiskellen. :-)

    Nimiasiaan... Kumpikin taivutusmuoto tosiaan hyväksytään, mutta itsekin tykkään enemmän tuosta Sadun-muodosta. Mutta en käy kenenkään kurkkuun kiinni, vaikka joku käyttäisi toista muotoakin. :-D Itse asiassa enemmistö käyttääkin t-muotoa.

    Mulla on sama juttu, että siivoan senkin takia mieluummin itse kuin annan jonkun muun siivota, koska silloin tiedän ainakin, että homma on tehty kunnolla. Niin kuin mun maailma nyt kaatuisi siihen, jos jokin roska jäisi imuroimatta tai jostain kohtaa pölyt pyyhkimättä. :-D

    Haha, meiltä löytyy myös paljon noita kerran avattuja purkkeja, joita ei uskalla avata toista kertaa. Aina sitä kuvittelee jonkin purkin tai pullon avattuaan, että nyt kyllä käytän tämän pian loppuun, kunnes...

    Kiitos mielenkiintoisesta videolinkistä! Kakkajutut kiinnostavat aina. ;-D Mä olen vakaasti sitä mieltä, että koko kropan hyvnvointi alkaa vatsasta ja suolistosta, ja mulla on päivä aina ihan pilalla, jos tämä osasto ei toimi. On kyllä vähän rasittavaa, että vatsan toiminta on päässyt niin keskeiseen rooliin meikäläisen elämässä...

    Kivaa viikonlopun jatkoa ja rentouttavaa syyslomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jatkossa ihan "luvan kanssa" siis Satu deellä 😀

      Mua niin huvittaa siinä mun omassa siivousneuroosissa se, että en edes itse siivoa kauhean "hyvin" eli teen kaiken aina tosi suurpiirteisesti "mä nyt vaan tälleen pintasiivoan nyt, ens kerralla sitten tarkemmin" -tyyppisesti ja sitä ens kertaa ei kuitenkaan koska tule. Mies varmasti siivoaisi pedantisti ihan kaikki kohdat, mutta mulla menee siihen hermo, koska (koska tällä kertaa "vaan tälleen pikaisesti"...) se alkaa aina hinkkaamaan jotain ovenkarmin yläosia (kuka sinne muka koskaan katsoo?) tai ilmanvaihtoaukkojen reunoja (no joo, ne usein on vähän tummuneet, mutta mitä sitten?) 😂

      Kakkajutut ON mielenkiintoisia. Mä olen ihan äimänkäkenä siitä, kuinka paljon nykyjään tiedetään suoliston hyvinvoinnin merkityksestä kaikkeen muuhun hyvinvointiin, jopa ihan suoraan esim. mielialaan. Mun oppilaat on jo oppineet huokaamaan syvään aina, jos sanon "suolisto", koska tietävät, että seuravat 10 minuuttia (vähintään) menee aiheen parissa. Kerran pääsinjopa mantsan tunnilla vauhtiin ko. aiheesta...

      Kiitos lomatoivotuksista! Just tässä istun koneen äärellä ja googlailen meidän hotellin ympäristöä ja muita käytännön juttuja; ollaan kuitenkin vain pari päivää, niin ehkä ihan hyvä pikkaisen olla etukäteen kartalla siitä, missä mennään ja mitä tehdään. Kivaa alkanutta viikkoa sinne 💛💛💛

      Poista
  2. Hauskat ja mielenkiintoiset vastaukset. Mä kirjoitin Sadun nimen ensiksi tuohon muotoon ja sitten muistin, että hitsit vieköön pitikö se kuitenkin kirjoittaa "Satun". Nimien taivutukset ei ennen mua mietityttänyt ollenkaan, mutta mulla sen jälkeen kun ystävikseni tuli kaksi Sampo-nimistä kaveria alkoivat ongelmat. Molemmat halusivat että nimi taivutetaan eri tavalla. Eli nykyään olen joidenkin nimien kanssa ihan solmussa ;-)

    Tajusin sun vastauksia lukiessani, että en mäkään pihistele oman lapsen osalla ollenkaan. Toisaalta se ei koskaan halua mitään :D

    Ihanaa viikonloppua ja syyslomaa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, Sampo on myös aika paha. Sampo, Sammon, Sammolle jne. sainoisin minä.

      Sulla siis ihan sama tuuri, kuin meillä; lapsi joka saisi "kaiken", ei halua mitään 💛 Tai no ei sentään ihan kaikkea, olen ollut siinä aika tarkka pienestä pitäen, että on joutunut kuitenkin aina odottamaan jotain isompaa ja nykyjään joutuu säästämään itse "turhiin" juttuihin (kuten esim. johonkin uusimaan pleikkapelin päivitykseen tms.) - en halunnut, että hänestä tulee semmoinen ärsyttävä piloille hemmoteltu ainoa lapsi. Mutta esim. vaatteita hankkisin kyllä, mitä haluaa, mutta aika pienet on toiveet olleet tähän asti.

      Kiitos lomatoivotuksista, täällä juuri Pariisi-googlailu meneillään. Ihanaa alkanutta viikkoa sulle! 💛💛💛

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Edellisen kirjoitti Rva Kepponen, jolla kirjautuminen toimii jos toimii

      Poista
    2. Kiitos, tartu ihmeessä haasteeseen, olisi kiva lukea sunkin vastaukset tähän! Mukavaa alkanutta viikkoa! 💛

      Poista
  4. Voi hitsit. Luin Sadun (olen d:n kannalla :)) vastaukset ensin ja mietin jo niiden jälkeen, että täytyy pitää sen verran taukoa, että unohdan ne kaikki ennenkuin voin alkaa mietiskellä omiani, mutta nyt tauko selvästi pitenee, koska sullakin oli paljon sellaista samaistuttavaa, joka jää alitajuntaan pyörimään. Joskin paljon myös erilaisuuksia (kokkaaminen mm menee mun kotityölistalla toiseen ääripäähän :D) ja sehän näistä haastehommista just tekeekin niin hauskoja.

    Teillä oli myös molemmilla Sadun kanssa mainittuna inhokkityöksi työ, jota itse teen :D. Vähän eri muodoissa vaan. Sekin on pelkästään hauskaa, en pistä ollenkaan pahakseni. Itse en pärjäisi esim. hälyisässä kouluruokalassa keittäjänä ja/tai setvimässä ruuantähteitä, tarjottimia ja likaisia astioita. Arvostan kaikkia, joille se sopii. Myöskään tarjoilijana jossain kaljakuppilassa tai karaokebaarissa en oikein näe itseäni, koska menisi todnäk hermot humalaisten väsyneeseen läppään (ja taas kerran siihen äänimaailmaan, joka on itselleni rauhaa ja hiljaisuutta rakastavana raskas).

    Mutta säästän sut nyt pidemmiltä pölinöiltä, että voit keskittyä lomareissuun.

    Bon voyage à Paris <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään kyllä mielenkiinnolla odottamaan, että tartut tohon haasteeseen - olen ihan varma jo etukäteen, että sun vastaukset tulee olemaan mielenkiintoista luettavaa.

      Pakko vähän "paikkailla" tuota 8-16 -toimistotyötä inhokkina. Olen saanut sen käsityksen sun työstä, että se on tosi mielenkiintoista ja että pääset myös toteuttamaan luovuutta siinä. Mulla saattaa olla vähän väärä käsitys toimistotyöstä, koska ne pari toimistoa, missä olen nuorempana työskennellyt kesäduunissa, olivat semmoisia tappavan tylsiä paikkoja. Ja itse asiassa, nyt kun alan myöhemmin miettimään, niin olen kyllä tehnyt myös mielenkiintoista toimistotyötäkin eli pitääköhän vetää vähän sanoja takaisin nyt... Toisaalta klo 8-16 -työssä on se kiva puoli (useimmissa ainakin), että töitä ei tarvitse ottaa mukaan kotiin (vaikka tykkään kyllä opettajan työssä siitä materiaalien suunnittelusta iltaisin tai viikonloppuisin, joskus jopa lomallakin). No niin, tämä aihe alkaa nyt paisua pullataikinan tavoin, parasta ehkä lopettaa hyvän sään aikana 😂

      Kiitos lomatoivotuksista! Googlettelen täällä just Pariisia vähän etukäteen; siitä on niin monta vuotta, kun olen ollut siellä ja muutenkin ehkä ihan hyvä päästä vähän kartalle siitä, missä kohtaa meidän hotelli on suunniteltuihin kohteisiin nähden. Joista muuten yksi on - huokaus - PSG:n jalkapallostadion (ei onneksi ottelu kuitenkaan), mutta teinin matkahan tämä on, ei minun. Kauhea päänvaiva tällä hetkellä on vaatepuoli, kun ennusteiden mukaan siellä loppuviikosta sekä paistaa, että sataa välillä ihan kunnolla. Mies sanoo tällaisiin pähkäilyihin, että "olen kuullut, että Pariisistakin saa ostettua vaatteita", mutta en haluaisi lähteä väkipakolla siellä shoppailemaan. Niinpä olemmekin ottamassa neljän päivän reissulle jättisuuren matkalaukun ja vaatetta sekä kesä- että syyssäähän...

      Ihanaa alkanutta viikkoa sinne!!! 💛💛💛

      Poista
    2. Kiitos ihanan pitkästä vastauksesta Emma 😘.

      Pakko sen verran vielä palata siihen työasiaan, että ymmärsin hyvin mitä sillä toimistotyöllä tarkoitit. Se on tosiaan hyvin kaukana omastani, joka vaan pääosin tapahtuu toimistolla ihan vaan siksi, että kaikki tarpeelliset työkalut on siellä 😇. Mutta muuten se ei ole 8-16 hommaa, koska meidän asiakkaat elää niin eri rytmissä kuin me täällä Suomessa. Palailevat suunnilleen lounaalta, kun täällä jo suuri osa porukasta lähtee töistä 😁 (ja myös jättää työt työpaikalle, joka ei myöskään ole mulle mahdollista, vaan olen tavoitettavissa käytännössä aina, jos jollain työmaalla vaikkapa tarvitaan akuutisti apua. Ei silti tarkoita, että joku koko ajan ”häiritsee”, mutta on molempien kannalta parasta, että asioita ratkotaan silloin kun on joku ”tilanne päällä”, eikä työmaat pysähdy sen takia, että odotetaan että suomalainen palaa aamulla töihin). Mutta siis juu, pitkä ja varmaan turhakin lisäys. Halusin kuitenkin kirjoittaa sen, koska olet ihan oikeassa siinä että mun työ on kaikessa monipuolisuudessaan ja haastavuudessaan mielenkiintoista.

      Toivottavasti kivat koordinaatit kaupunkireissuun löytyy, eikä kukaan joudu osalliseksi kenenkään nälkäkiukusta 😅 (voi pariisilaisparkoja, jos joutuvat kohtaamaan kaksi nälkäistä suomalaista 😁).

      Ja parempi tosiaan kun on vaatteet joka säähän matkassa omasta takaa. Menee vaan hyvää loma-aikaa hukkaan vaatekaupassa pyöriessä.

      T. Anonyymi-Annukka (ehkä jonain päivänä perehdyn profiiliasiaan paremmin)

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!