maanantai 22. helmikuuta 2016

HOTELLIYÖ HAMINASSA

Yhteistyössä SpaHotel Haminan kanssa.

Kuva täältä
Silloin kun emme lähde lomalla pidempään reissuun, pyrimme yleensä kuitenkin tekemään pikkuvisiitin johonkin. Yksikin hotelliyö irrottaa arjesta kivasti ja tuntuu lomalta. Valitsemme kohteen usein sen mukaan, että siellä ei ole aikaisemmin käyty ja mikäli mahdollista, hotellissa pitäisi olla uima-allas. Tällä lomalla saimme mahdollisuuden yöpyä edullisesti perhehuoneessa SpaHotel Haminassa.




Hotelli sijaitsee aivan Haminan keskustassa ja se osoittautui miellyttäväksi perhehotelliksi. Huoneita on 31 ja yleisilme on siisti ja tunnelmallinen. Perhehuone koostui kahdesta huoneesta ja tilavasta ikkunallisesta kylpyhuoneesta. Kiva lisä huoneessa oli kunnollinen jääkaappi, jota tosin emme lyhyen vierailun aikana tarvinneet, mutta jos on liikkeellä lasten kanssa useamman päivän, on hyvä, että eväitä pystyy säilyttämään kylmässä.



Kaikkien huoneiden hintaan kuuluu vapaa pääsy uudelle kuntosalille ja saunaosastolle, sekä kylpyläosastolle. Käytännössä kylpylä on kadun toisella puolella sijaitseva Haminan uima-halli, jonne pääsee kulkemaan hotellin 3.kerroksesta "siltaa" pitkin. Huoneissa oli kylpytakit ja tohvelit, joten käynti hallille sujui helposti. Uima-halli on valmistunut keväällä 2014 ja sen kyllä huomasi; halli on valoisa, avara ja todella siisti. 25 metrin uima-altaan lisäksi löytyy lasten allas, monitoimiallas ja iso poreallas. Kuntosalilla emme käyneet (laiskimukset!), hallissa pulikointi riitti rentoutumiskeinoksi lumimyräkässä ajetun matkan jälkeen.






Kuva täältä


Kuva täältä
Hamina on tyypillinen talviaikaan uinuva pikkukaupunki, jonka ravintolatarjonta on hyvin vähäistä. Kaupungin nettisivujen mukaan kesällä kaupungista löytyy useita mielenkiintoiselta vaikuttavia kesäravintoloita, mutta näin talviaikaan oikeastaan ainoa "parempi" ravintola on hotellin yhteydessä oleva Kamu!. Hyvä, että houkutusta lähteä hotellilta muualle ei ollut, koska Kamu! osoittautui todella hyväksi valinnaksi. Sisustus oli moderni, mutta kuitenkin viihtyisä ja tunnelmallinen ja koska ruokailimme suhteellisen aikaisin, tilaa oli mukavasti. Myöhemmin ravintola alkoi täyttymään, joten se on selvästi suosittu paikallisten keskuudessa. Eikä ihme, ruoka oli todella maukasta ja palvelu asiantuntevaa ja ystävällistä. Hurmaava pieni yksityiskohta on se, että osa ravintolan tarjoilijoista on lievästi kehitysvammaisia. Tämä on mielestäni todella hieno asia ja arvostan korkealle tällaista erilaisuuden hyväksymistä. Varsinaista tarjoilijaamme avustanut nuori nainen oli miellyttävä, kohtelias ja erittäin huolellinen työssään.





Ruokalista oli sopivan lyhyt (mielestäni pienessä ravintolassa on aivan tarpeetonta tarjota kymmeniä eri ruokalajeja) ja ravintola käyttää lähialueen pientuottajien tarjontaa annoksissaan. Lasten lista oli melko suppea ja suhteellisen tyypillinen, mutta siinä ei onneksi kuitenkaan ollut perinteisiä nauravia nakkeja (jotka saavat minut yleensä raivon valtaan - miksei lapsillekin tarjota ravintolassa oikeaa ruokaa?), vaan ihan kunnollisia annoksia. Nuoriherra söi lohta ja perunamuusia ja oli annokseen hyvin tyytyväinen. Aikuisten Sienestäjän sulopossu ja Naapurin maalaiskana vuohenjuustolla olivat todella maukkaat ja selvästi laadukkaista raaka-aineista valmistetut. Asia, mihin minä kiinnitän ravintola-annoksissa aina huomiota on kasvisten laatu, en voi sietää veteliä pakastevihanneksia ja niitä ei todellakaan näissä annoksissa oltu käytetty.






Jälkiruuaksi oli valittavissa Pappagallon jäätelöitä ja sorbetteja sekä ihana suussa sulava Suklaasoufflé, joka oli suuri sellainen kuin sen pitääkin olla; pinnalta kypsän kakkumainen ja sisältä kuumaa suklaata valuva ihanuus. Ihan täydellistä! Ravintolaan kannattaa ehdottomasti mennä syömään Haminan vierailun yhteydessä.



Aamupala tarjoiltiin Kamu!:n puolella ja myös se oli todella hyvä. Pienen hotellin aamupala ei voikaan olla ylenpalttisen monipuolinen, mutta tarjolla oli kaikki mitä hyvältä aamupalalta voi odottaa. Kiva lisä tavalliseen tarjontaan oli paneroitu kala ja jälkiruokapöydän vispipuuro. Huomaan vähän arastelevani kameran kanssa heilumista ihmisjoukossa, joten en kuvannut aamulla kuin osan omista lautasistamme.


Talven ehkä tähän asti pahin lumimyräkkä iski juuri vierailumme aikana, joten Haminaan tutustuimme lähinnä auton ikkunasta kurkkien. Keli ei todellakaan houkutellut ulkoiluun (eikä valokuvaamiseen), joten kaupungin hieno vanha keskusta jäi näkemättä. Haminaan täytyy ehdottomasti palata uudestaan kesällä ja myös silloin yövymme varmasti SpaHotel Haminassa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!