perjantai 12. helmikuuta 2016

OO ÄM GEE...

... en siis ehkä niinku kestä, toi on siis niiiiin ihqu!!!!! Sori, koulussa työskennellessä sitä välillä taantuu teinien tasolle :) Mutta ihana tuo on ihan aikuistenkin ylisanoja käyttäen!!



Minulla on kolme rahareikää. Jos siis unohdetaan ruoka, laskut, bensa, lapsen hankinnat jne.jne., suurin osa "omista" rahoistani menee kolmeen asiaan: kirjoihin, keittiöpurnukoihin ja -astioihin sekä laukkuihin. Jos voittaisin lotossa, lista täydentyisi vielä ainakin kengillä ja säännöllisemmällä matkustelulla. Ja tietenkin sillä täydellisellä garderoobilla.

Kirjat tulevat kirkkaana ykkösenä! Rakastan uuden kirjan tuntua, oli se sitten keittokirja, romaani tai oppikirja ja minun on todella vaikea luopua niistä. Niinpä niitä löytyy joka paikasta! Muutimme rakentamaamme taloon nelisen vuotta sitten ja nyt jo on alkanut tuntua siltä, että yksi ylimääräinen lisäsiipi ei olisi ollut pahitteeksi... Mutta kirjat ansaitsevat ihan oman postauksensa jossain vaiheessa.

Astiat ja laukut kamppailevat kakkossijasta. Olen kuitenkin saanut jonkinlaisen tolkun tuohon astiapuoleen; tiedostan itsekin, että jälkiruokakippoja ei tarvita kuutta eri sarjaa (vai...?) ja että kolmen hengen perheemme ei ikinä ehdi käyttämään viiden astiaston lautasia säännöllisesti (vai...?). Ruokakomeroni on suunniteltu niin, että hyllyillä olisi mahdollisimman vähän avattuja pusseja ja laatikoita eli pyrin siirtämään kaikki kuiva-aineet tiiviisiin purkkeihin. Joten jokaisen uuden purnukan pystyn perustelemaan itselleni heti, kun ostan vaikkapa uudenlaisia jauhoja :) Varaston hyllyltä löytyy kaikkea mahdollista halvoista Ikean purkeista Iittalan ihaniin Purnukoihin. Hamstraan myös vanhoja Riihimäen ja Karhulan lasipurkkeja. Joukossa on myös muutama aarre, mm. isoäidiltäni peritty vanha lasinen säilytysastia. Pelkään sen rikkoutumista, mutta toisaalta ajattelen, että käyttöesineitä pitää myös käyttää!

Kenkien ja vaatteiden ostajana olen aika käytännönläheinen ja heräteostoksia tulee harvemmin enää tehtyä. Ärsyynnyn joka kerta nähdessäni vaatekaapissa jonkun turhan rätin, johon menneen rahan olisi voinut käyttää johonkin järkevämpäänkin (kuten vaikka kirjoihin...), joten olen oppinut ostamaan vain silloin kun tarvitsen. No ei tämä tietenkään toteudu 100 %:sti, onhan minulla sentään kaksi X-kromosomia, mutta noin niin kuin melkein!

Laukkujen suhteen tämä ei kuitenkaan toimi. En harrasta kalliita merkkilaukkuja ennen sitä lottovoittoa ja vaihdan laukkua säännöllisesti kauden ja fiiliksen mukaan. Välillä olalla keikkuu Marimekon klassikko, välillä taas joku naisellisempi käsilaukku. Tällä hetkellä käytössä on ihana Marimekon viininpunainen nahkainen käsilaukku, jonka sain pakottamalla pyytämällä sitä nätisti joulupukilta. Työkamoja varten tarvitsen ison kassin ja niitäkin löytyy ihan tarpeeksi (kunnes löydän taas sen "täydellisen").

Kirjoitinkin jo aikaisemmin, että ostin kameran joulun alla ja että vasta harjoittelen valokuvaamista. Kamerani on nätti ja pikkuinen, joten valtavan iso kameralaukku on sille turha. Ja voi... kun ne "oikeat" kameralaukut ovat niin rumiakin... Joten, oletteko valmiina... tattadadaaaaaa, täältä hän saapuu:










I rest my case, ei tästä ole sen enempää sanottavaa. Kyl te tiiätte!!! Pus! Ei ollut muuten harkittu herkku - LOL :)

Ihanaa viikonloppua kaikille! Meillä syödään tänään kasvispihvejä (ja yhtä hyvää punkkua) - pysykää kuulolla, raporttia pukkaa!

Emma <3

p.s. vielä on aikaa osallistua ystävänpäiväarvontaan täällä!

2 kommenttia:

  1. Ihana tuo laukku ja hei arvaas, minkä mä hain maanantaina postista? No juujuu, ihan samanlaisen laukun :D Ollaan ihqujen laukkujen omistajia :D
    Keskiviikkoterkuin, Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, nyt me ollaan siis sekä lohi- että laukkusamiksia :D Mitäs seuraavaksi? Joku l-alkuinen juttu ehdottomasti :)

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!