maanantai 28. toukokuuta 2018

KESÄ TOUKOKUUSSA

Huhheijaa tätä hellettä! Ja sitä, että nyt on toukokuu ja kesä on jo näin pitkällä. Aamulla töihin ajaessani huomasin, että lupiinit kukkivat. Siis lupiinit, jo toukokuussa! Rupesin miettimään, että mitä tässä sitten enää on jäljellä? Tarkoitan siis luonnon puolesta, kun kaikki on nyt jo näin pitkällä. Ihan hassua!

Kuva täältä
Lämpö on tuntunut ihan mukavalta, en ole vielä ehtinyt liikaa valitella, mutta nyt viikonloppuna aloitin marisemisen ekaa kertaa. Olimme ihanissa (ja aamuyön tunteihin kestävissä, huh...) 50-vuotisjuhlissa ja kuumuus alkoi haitata jossain vaiheessa iltaa, kun oli vähän parempaa vaatetta ja normaalia enemmän meikkiä. Ja muistin siinä illalla hikoillessani, että mähän kirjoitin tänne aika tasan kaksi vuotta sitten siitä, että en oikeastaan kauheasti tykkää kesästä. Kiireestä johtuen en nyt ala tuottamaan tekstiä samasta aiheesta uudestaan, vaan copypeistaan sen vanhan tekstin tähän. Niin ei varmaan "saa" tehdä, mutta teenpä nyt kuitenkin. Mun blogi, mun säännöt, eiks vaan!?

En ole koskaan ollut erityisen kesäihminen. En varsinaisesti inhoa kesää, päinvastoin - loma, vapaa-aika, joutenolo, kesäruoka, marjat, herneenpalot, uiminen, pitkään nukkuminen, matkustelu - kesässähän on vaikka mitä ihanaa. Jos kuitenkin voisin, poistaisin kesästä kaksi asiaa: liian lämmön ja ötökät. Ai niin, kolmaskin vielä, läpi vuorokauden kestävä valoisa aika. Tiedän, olen kummajainen.

Meitä ei ole kauhean paljon. Ihmisiä, joille kesä ei ole vuoden parasta aikaa. Aihe on semmoinen, mistä puhuminen Suomessa on liki mahdotonta. Jos sanot ääneen, että et ihan hirveän paljon tykkää kesästä, vastapuoli ottaa sen yleensä lähes henkilökohtaiselta tuntuvalla tavalla ja alkaa käännyttämään sinua niin kiivaasti, että uskonnollisten lahkojen kykyjenetsijät innostuisivat nähdessään moisen paatoksen.

Keskustelu alkaa yleensä (kuten Suomessa usein) sään ympärillä pyörien ja sitten jossain vaiheessa erehdyn sanomaan sen maagisen, väärän kommentin: "mun mielestä sais kyllä olla vähän viileämpää, en niin kauheesti tykkää kesästä". Vastapuoli toipuu tästä hetken henkeään haukkoen ja aloittaa sitten käännyttämisen.

"No mutta kaikkihan kesästä tykkää, herranjestas!!!!"
"Mä en mitenkään erityisen paljon."
"No mutta kaikkihan kesästä tykkää, pakkohan sunkin on siitä tykätä!!!!"
"Niin, no en vaan tykkää niin kauheasti."
"No mutta herranjestas, miten voi olla, että ei tykkää kesästä???"
"No mä nyt vaan en tykkää."
"Siis MITEN NIIN ET TYKKÄÄ????"
"En niin kauheasti nauti siitä, että on kuuma koko ajan."
"No mutta eihän täällä kuuma ole, etelässä sitä vasta sitten kuuma onkin."
"Mulle tämäkin on jo ihan riittävästi, en nauti kauheasti."
"No mitä sä sitten sinne Italiaankin lähdet kesällä, kuumahan siellä on."
"Juu niin onkin, mutta siellä on niin paljon muutakin. Reissussa se on vähän eri juttu."
"No mutta herranjestas... et siis tykkää lämpimästä..."
"Juu en."
"No mutta onhan se nyt ees kiva, että on valoisaa koko ajan."
"No oikeestaan ei ole."
"Siis mutta herranjestas, mitä????"
"Niin, ihanaa tietenkin, että aamulla ja päivällä on valoisaa, mutta musta olisi kiva, että illalla ja yöllä olisi pimeää."
"No voi herranjestas, toikin nyt vielä. Mutta siis että et tykkää lämpimästä..."
"........."
"Kai sä nyt sen oot kuullut, että ei lämpö luita riko?"
"JOO, olen kuullut, mutta kun EN VAAN TYKKÄÄ LÄMPIMÄSTÄ. Annetaanko jo olla??"
"Mutta kun mä en mitenkään pääse yli siitä, että et tykkää lämpimästä... Kun se on niin ihanaa."
"......."
"Sä kun olet biologi ja kaikkea ja kesällä luonto kukoistaa, niin pitäähän sun nyt tykätä kesästä!!!"
"KU EN VAAN S***NA TYKKÄÄ NIIN VOIDAANKO NYT H****TTI ANTAA ASIAN JO OLLA!!!!!!!!!!!!!!!"
"No ei nyt tarvi sentään hermostua......"

Tuli vaan tämä mieleen, kun meillä meni täällä aurinko pilveen ja hetkellisesti tuntui ihan kivalta tuo viileämpi ilma :)

Mites siellä, oletko kesäihminen vai samanlainen "kummajainen" kuin minä? 
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille (helteestä huolimatta)  
💗

4 kommenttia:

  1. No minä kyllä tykkään, tiettyyn rajaan asti, mutta olen samaa mieltä, iltaisin voisi tulla pimeä viimeistään klo 22, vaikka ihan sillain, että joku napsauttais valot pois, sais sitten paremmin nukuttua. Mutta kyllä mä tykkään lämmöstä ja kesästä, siitä, ettei tarvi pukea juurikaan mitään päällensä, vaan mennä vaan keveissä vaatteissa ja pikku kengissä... Mutta liika on liikaa, en mä varsinaisesta helteestä kovin pitkään välitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nythän ne sitten just ilmoittikin, että helteet loppuu ensi viikolla ja itse asiassa tajusin samantien, että eihän tämä nyt niin kamalaa olekaan ollut! Mutta toi valoisuus on, meillä on jo odottamassa aikaansaamispuuskaa pimennysverhotkin, jotka pitäis vaan ruuvata seinään kiinni. Jos sitä sitten vaikka saisi nukahdettua vähän helpommin!

      Kivaa viikon jatkoa sulle Anu!

      Poista
  2. Samoilla linjoilla ollaan. Liika lämpö on liikaa :). En ole koskaan ollut erityisen kuumankestävä, ja nyt kun on kuuma jo sisätiloissakin, niin töissä kuin kotona, niin missään ei oikein pääse viilentymään, joka tarkoittaa sitä, että olo on koko ajan enempivähempi vetelä, joka taas ajoittain kiristää pinnaa, kun ei jaksa, vaikka haluaisi jaksaa. Mutta koska täällä meillä nää kelit tuppaa olemaan joko-tai, eikä ikinä mitään välimallia, niin ehkä kuitenkin mieluummin pidän tän auringon kuin sen toisen vaihtoehdon, eli jatkuvan sateen ja hyytävän tuulen.

    Olisko säiden haltija kenties tiennyt, että meinataan ukkelin kanssa pitää vähän vapaata loppuviikosta, ja olin jo suunnitellut pukeutuvani kauniisen hellemekkoon (jota mulla tosin ei vielä ole), kun päätti, että lämpimät loppuu tasan samaan hetkeen. Näyttää tulevan varsin vilakkaa. Ja tosiaan sen tuulen kera..

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi talo pysyy suht viileänä helteilläkin ja siinä vaiheessa, kun alkaa sisälläkin kuumenemaan, mä napsautan viilennyksen päälle ilmalämpöpumpusta. Se on kyllä paras härveli, mitä tästä huushollista löytyy; tuntuu ihan mielettömän ihanalta tulla sisään "jääkaappiin", jos ulkona porottaa täysillä.

      Niinhän ne taisivat lupailla, että nyt viilenee. Ja mäkin sitten heti tajusin sen luettuani, että ei tämä nyt niin kamalaa ole ollutkaan :) Toivottavasti tulisi semmoinen SOPIVA kesä; että olisi lämmintä ja aurinkoista välillä ja sitten taas välillä sadepäiviä, että voisi hyvällä omallatunnolla pötköttää sisällä ja lukea kirjaa. Mutta niin se taitaa olla, että koskaan ei ole hyvä... Mä kyllä nyt tein pyhän lupauksen itselleni, etten valita säistä tänä kesänä, kun se on niin turhaa hommaa.

      Toivotaan, että sä pääset pukeutumaan siihen sun kauniiseen hellemekkoon! Ja hei, nythän se on se virallinen päivä, eli paljon paljon onnea <3

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!