WHEN LIFE GIVES YOU LEMONS...

... make lemonade, they say! Ai että, olen aina inhonnut tätä elämänviisautta! Teoriassahan se on aivan loistava, just noin tietenkin pitäisi toimia, mutta hitto soikoon - kyllä ne limonaadit useimmiten jää tekemättä siinä tilanteessa. Meillä on ollut kulho täynnä sitruunoita nyt parin viikon ajan - ei mitään vakavaa, mutta "kriisin" ja siitä seuraavan stressin määrähän ei aina korreloi lineaarisesti ja joskus joku pikkujuttukin saattaa suistaa normaalin arjen raiteiltaan ihan totaalisesti.

Noin puoli vuorokautta edellisen postauksen julkaisemisen jälkeen lapsen ranteen kaksi luuta sanoivat niksnaks (en onneksi kuullut) ja vietinkin 50-vuotispäiväni loppuillan ja puolet yöstä sairaalassa. Tuli kyllä hienosti nähtyä, kuinka tehokasta, kokonaisvaltaista ja loistavaa hoitoa meillä lapset saavat, mutta toisaalta olisin kyllä mielelläni jättänyt tämän kaiken kokematta! Sata ja tuhat kertaa pahempia asioita voisi sattua, mutta jokainen vanhempi tietää, että mikään ei ole kamalampaa kuin se, että omaan lapseen sattuu. Käsi on kipsattu ja ensimmäisen kontrollin mukaan paraneminen on hyvässä vauhdissa, mutta voi herranjestas, kuinka sekaisin kaksi pientä hajonnutta luuta voivatkaan arjen saada!

Arjen piti just helpottua, koska fillarilla kouluun ja takaisin. Samaan aikaan alkoi mun vuoden rankin jakso (= aikaiset aamut, myöhäiset iltapäivät), joten kuskaamiset ja kulkemiset vaatii ihan käsittämätöntä aikataulutusta. Koeviikon kokeet korjaamatta. Uuden jakson alku ja tuntien miettiminen. Koulutuspäivään osallistuminen. Pienryhmätreenin aloittaminen OP Centerillä. Pihan ja puutarhan keväthommien tekeminen. Oman treenihuoneen viimeistely (vihdoinkin). Kotona (perusteellisen) (kevät)siivouksen tekeminen. Talvivaatteiden laittaminen varastoon ja kevät/kesävaatteiden esiin kaivaminen. Plus kaikki tuhat ja sata muuta juttua, mitkä olisi just nyt pitänyt saada tehtyä.

No, onneksi osaan olla suht "armollinen" ja rento itseäni kohtaan tällaisessa tilanteesta ja moni juttu tolta listalta siirtyi myöhemmäksi ihan suosiolla. Mutta niin moni oli pakollista tekemistä, että onnistuin vetämään itseni ihan stressipiikkiin. Ja huomasin sen, että kun kaiken taustalla on lapselle tapahtunut onnettomuus, niin stressi on monikertaista verrattuna siihen, että kyseessä olisi ollut ihan vaan "tavallinen" stressijakso.

Nyt vähitellen alkaa helpottamaan (vaikka arki melkoista sompailua edelleen onkin). Työasiat on hoidettu ajan tasalla ja olen myös ihan superylpeä siitä, että olen kaiken tämän keskellä saanut treenaamisen kulkemaan. Kirjoitan myöhemmin noista pienryhmätreeneistä, ihan mahtava juttu! Ja oma treenihuone on ollut jo käytössä pari kertaa, muutama viimeistely vielä puutttuu, niin sitten otan kuvia ja esittelen sen teille :)

Niin että eipä mulla tällä kertaa ollut tämän kummempaa, kunhan kävin selittämässä missä olen ollut ja vähän purkamassa stressiä kirjoittamiseen. Piha ja puutarha on semmoinen rötykasa, että ei ole todellista, mutta nyt pääsiäisenä pitäisi olla kauniita päivä, että sinnekin pääsee vihdoin möyrimään. Sisällä siivouksen ja vaaterumban siirrän ensi keväälle hamaan tulevaisuuteen!

Ruokapuolikin on ollut ihan retuperällä, jopa pahemmin kuin aikaisemmin tämän kevään aikana, joten tänään keskityn siihen, että teen pitkästä aikaa hyvän arkiruuan. Kaadan lasiin viiniä (no joo, saatoin jo kaataa vähän...) ja keskityn vaan kokkaamiseen ja perheeseen. Suunnittelen samalla lauantain lampaalle jonkun hyvän reseptin. Huomenna nukun pitkään ja lepään, lauantaina kömmin pihalle ja vietän siellä sitten lopun pitkästä viikonlopusta. Ihan parasta 💓

Rauhallista, leppoisaa ja levollista pääsiäisen aikaa teille kaikille 💓