maanantai 18. toukokuuta 2020

KEVÄÄN PARAS MIETELAUSE JA KOUKUTTAVAN HYVÄ KASVISLASAGNE

Mulla ei ole koskaan ollut mitään selkeää elämän ohjetta tai mottoa (ellei "jos sitä ei ole ihan pakko tehdä tänään, siirrä se huomiselle" lasketa, haha). Aina joskus sellaista joku kysyy (vaikkapa opiskelija, joka tekee musta jutun koulun lehteen tai joku blogeissa kiertävä haaste) ja olen joka kerta ihan yhtä "ööööh, ei nyt kyllä tule mieleen mitään...". Nyt olen kuitenkin löytänyt sellaisen mietelauseen, jonka haluan lanseerata sekä tämän Koronakevään 2020 mietelauseeksi, että myös mun loppuelämän kantavaksi motoksi.

Älä yritä olla ainutlaatuinen.
Keskiverto on ihan ok.



Tämä on Mark Mansonin kirjasta Kuinka olla piittaamatta paskaakaan, jota en kyllä vielä itse ole lukenut, mutta näen kirjan takakannen päivittäin kulkiessani miehen yöpöydän ohi vaatehuoneeseen. Joka päivä tuo saa hymyn huulilleni; ajattelin, että teen siitä semmoisen kliseisen mietelausetaulun vessaan niin, että voin tuijottaa sitä päivittäin jatkossakin.

Ja kun asiaa tarkemmin miettii, niin olen itse asiassa aina elänyt tämän ajatuksen mukaisesti - ja siis silleen positiivisella tavalla. En ole koskaan ollut hirveän kunnianhimoinen, en vaatinut itseltäni mahdottomuuksia ja olen ollut tyytyväinen itseeni lähes kaikessa, mitä olen tehnyt, oli kyse sitten äitiydestä, opettajuudesta tai ylipäätään ihmisenä olemisesta. On aika huojentavaa ja helppoa elää näin! Ainoa poikkeus tähän on ollut nyt tämän kevään aikana (silloin alussa), kun vaadin itseltäni 110% suoritusta työssäni ja ajoin itseni ihan piippuun. Ihan turhaa - kun lopputulos kuitenkin oli se, että suoritus oli suurin piirtein keskinkertainen! Kun tajusin tämän ja muistin laskea riman takaisin sille tasolle, missä tiesin kulkevani ja mihin pystyn, työ ja elämä kaiken kaikkiaan on ollut taas kivaa ❤

Mutta sitten muihin aiheisiin eli pitkästä aikaa ruokaan ❤ Mulla on pyörinyt kasvislasagnen tekeminen mielessä jo ties kuinka monta viikkoa, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Lasagne ylipäätään on sen verran työläs ruoka, että sitä tulee tehtyä aika harvoin ja koska en ole (ainakaan muistaakseni) aikaisemmin kasvisversiota siitä tehnyt, niin jäin pyörittelemään ajatusta mielessäni ikuisuudeksi. Kun sitten kävi niin, että viimeisimmässä Kuukausiliitteessä sattui olemaan Antti Rinteen resepti, joka vielä vaikutti ihan superhyvältä, niin päätin viikonloppuna vihdoin kokeilla.

Oli jotenkin huvittavaa, että resepti tuli juuri Rinteeltä, koska olen (kasvislasagnen lisäksi) miettinyt häntä monta kertaa tämän kevään aikana! Minähän olen normaalisti hyvin epäpoliittinen ihminen, mutta tänä keväänä päättäjien touhuja on sattuneesta syystä tullut seurattua aika intensiivisesti. Ja lähes yhtä monta kertaa, kun olen kehunut Sanna Marinia, olen huokaissut kiitoksen siitä, että Rinteen pääministerikausi ehti loppua ennen tätä kriisiä. Kaikki kunnia Antille - jotenkin jopa tykkään hänen lupsakkaasta nallekarhumaisesta olemuksestaan, mutta miettikää nyt häntä johtamassa maata tällaisessa tilanteessa, huhhuh!

En otsikoinut tätä Antti Rinteen kasvislasagneksi, koska muutin reseptiä ihan pikkaisen (jääkaapin tyhjennysoperaatio sopii tällaisiin kasvissoosseihin mainiosti). Mutta alkuperäinenkin on varmasti ihan älyttömän hyvää, sen ihan "maistaa" reseptiä lukiessa. Mitään pikaruokaa tämä ei todellakaan ole, itse sain aikaa kulumaan kolme tuntia tämän tekemiseen (puuhailin kyllä välillä kaikkea muutakin ja keitin soossia huomattavasti pidempään, kuin mitä alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan), eikä kyse myöskään ole keventäjän herkusta kasvis -etuliitteestä huolimatta. Jos kalorit uskaltaa unohtaa, eikä kaihda vähän pidempää keittiössä seisoskelua, niin rohkenen väittää, että tätä kehtaa tarjota ihan juhlaruokanakin - sen verran maistuva lopputuloksesta tuli! Annos oli myös sen verran suuri, että paistoin sen kahdessa vuoassa ja pakastin toisen.

Kasvislasagne

paketillinen (pinaatti)lasagnelevyjä (levyjen määrä riippuu vuoan koosta)
1 kesäkurpitsa 1/2 cm siivuiksi viipaloituna

Kasviskastike: 

3 isoa porkkanaa raastettuna
2 sipulia silputtuna
4 valkosipulinkynttä raastettuna
2 suippopaprikaa pieneksi kuutioituna
kourallinen silputtua lehtikaalia
pieni purkki kapriksia
1/2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioituna + reilu loraus tomaattien öljyä
1 tlk tomaattimurskaa (+ tölkin huuhteluvesi)
1/2 ruukkua basilikaa silputtuna
1/2 ruukkua oreganoa silputtuna
suola, mustapippuri, hunaja, sokeri

Juustokastike:

50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
6 dl kasvislientä
2 dl kuohukermaa
2 dl parmesania raastettuna (n. 100 g)
200 g mozzarellaraastetta (sekoitus mozzarella/emmental käy myös hyvin)
suolaa, mustapippuria
muskottipähkinää

Pinnalle kourallinen mozzarellaraastetta (tai jotain muuta juustoa, mitä jääkaapista löytyy)

Laita aurinkokuivatut tomaatit öljyssään pannulle kuumenemaan ja lisää hetken kuluttua sipulit. Kuullota muutaman minuutin ajan, lisää sen jälkeen joukkoon porkkanat, paprika, lehtikaali ja kaprikset. Sekoittele kuumalla pannulla n. 5 min, lisää tomaattimurska (ja purkin huuhteluvesi), suolaa, pippuria, loraus hunajaa ja ripaus sokeria. Kuumenna kiehuvaksi, laske sen jälkeen lämpötilaa niin, että seos poreilee. Anna porista pienellä lämmöllä noin 1,5 tuntia, hämmennä ja maista välillä. Vähempinkin aika riittää, mutta mitä pidempään haudotat, sitä parempaa!

Viipaloi kesäkurpitsat kastikkeen poristessa ja levitä viipaleet leivinpaperiarkin päälle. Ripottele pinnalle kevyesti suolaa ja anna siivujen "hikoilla" n. 15 min. Voitele sillä aikaa uunivuoka oliiviöljyllä ja aloita juustokastikkeen tekeminen. Kuivaa kesäkurpitsaviipaleet talouspaperilla.

Sulata voi pannulla (varo, ettei ruskistu) ja sekoita joukkoon jauhot kunnolla sekoittaen. Lisää kasvisliemi ja kerma (edelleen kunnolla sekoittaen) ja kiehauta (koko ajan sekoittaen) parin minuutin ajan. Laske lämpöä, lisää rouhaus mustapippuria, ravistus (oman maun mukaan) muskottipähkinää ja parmesanjuusto. Anna poreilla matalalla lämmöllä n. 10 minuuttia (sekoita välillä).

Lado ruoka vuokaan: pohjalle kasviskastiketta, seuraavaksi kesäkurpitsasiivuja, kourallinen juustoraastetta, lasagnelevyjä ja juustokastiketta. 
Toista, kunnes vuoka on täynnä. 
Päällimmäiseksi pitää tulla kerros juustokastiketta ja kourallinen juustoraastetta.

Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna vetäytyä 15 minuuttia ennen syömistä.


(Jos maltat odottaa ja antaa annoksen jäähtyä huoneenlämöiseksi, on sen maku ihan omaa luokkaansa!)





Vinkki yrttiruukkuihin liittyen: harvoin tarvitsen kokonaista ruukkua ja vaikka kuinka yritän ylläpitää niitä vesilasissa, pääsee se loppu yleensä nuukahtamaan ja päätyy biojätteeseen, mikä on harmittavaa monellakin tapaa. Olen nyt kevään aikana ryhdistäytynyt ja ruvennut pakastamaan loput yrtit silputtuina pieniin minigrip-pusseihin. Tässäkin tapauksessa, kun ohjeessa tarvitaan puolikas ruukku molempia, löytyy pakkasesta nyt valmis sekoitus tähän ruokaan. Sama pätee muuten myös purjoon, harvemmin sitä tarvitsee sen 10 cm enempää ja lopuille yleensä käy huonosti. Sitäkin löytyy nyt pakkasesta pikkupusseissa monen keiton tarpeisiin. Kun vaan vielä muistaisi ottaa ne käyttöön, mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina se...


p.s. harmittaa, kun olen päästänyt tämän blogin tunnisteet leviämään ihan käsiin! 
Multa puuttuu niistä selkeä punainen lanka ja niitä on ihan liikaa. 
Kuitenkin ajatus siitä, että alkaisin niitä siistimään ja päivittämään jotenkin järkevämmäksi tuntuu niin mahdottomalta urakalta, että taitaa jäädä ajatuksen tasolle...

8 kommenttia:

  1. Hyvä motto! Mun omilta pojiltani oppimani "ei se oo niin justiinsa" liippaa läheltä ja koitan muistaa sen aina, kun täydellisen lopputuloksen tavoittelu meinaa stressata.

    Lasagne on taatusti herkullinen, mutta tiedän jo etukäteen, että mun pilkkomiskärsivällisyys ei riitä. Saati erillisen juustokastikkeen tekeminen.
    Oma tän vuoden lasagnesuosikkini on ollut vegaanihaasteen reseptipankin "Vaivaton linssilasagne". Ei sekään ihan vaivaton ole, mutta lähes. Ja ongelma siinä on se, että olen tehnyt sitä ihan liian usein niin että kaikkia kyllästyttää.

    Ja hehhee. Arvaa vaan, kellä on tuhanne tunnisteet kanssa tyystin levällään. Oikeastaan kaiken voisi niputtaa kahden eniten käyttämäni "Ajatuksia" ja "Elämää" alle, koska tuskin kukaan ikinä milloinkaan yhtään mun tunnistetta edes klikkaa. Ja vaikka klikkaiskin, sen takaa todennäköisesti löytyy jotain ihan muuta kuin etsijä olisi toivonut.

    Mutta ei se oo niin justiinsa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi juustokastikkeen tekeminen oli kieltämättä piinaavaa touhua (ja yleensä yksi syy, miksi teen lasagnea niin harvoin), mutta nyt oli semmoinen kokkaamisflow päällä, että ei haitannut sekään!

      No hei, just niin tietenkin: myös tähän tunnisteasiaan pitää vaan todeta, että "keskiverto on ihan ok" :)

      Poista
  2. Sama juttu mulla, että ei ole mitään elämänohjetta tai mottoa, muuta kuin että "tosiasiat ovat tosiasioita eivätkä ne valehtelemalla muuksi muutu". :-D Tuo on siis muistutukseksi itselleni, että pysyisin aina itselleni rehellisenä enkä sortuisi selittelyihin ja itseni huijaamiseen. Olenkin aina vähän miettinyt ihmisiä, joilla on jokin motto, että elävätkö he oikeasti moton mukaan, vai onko motto vain jokin mieleen tarttunut hyvältä kuulostava lausahdus, jonka voi aina sanoa, jos joku kysyy sitä. :-D

    Mutta tuosta Mark Mansonin lausahduksesta en oikein pidä. Ensinnäkin jos ruvetaan saivartelemaan, niin meistä kukaanhan ei ole ainutlaatuisempi kuin toinen – tai sitten toisella tavalla ajateltuna olemme kaikki yhtä ainutlaatuisia. Miksi siis yrittää olla ainutlaatuinen, kun se ei toteudu kumminkaan – tai sitten se toteutuu joka hetki? Toiseksi kyllä minusta ihminen saa pyrkiä parhaimpaansa, ja tuommoinen “keskiverto on ok” - ajattelu johtaa pelkästään rimanalituksiin. Toki parhaimpaan pyrkimisessäkin olisi hyvä pitää realiteetit mielessä ja säilyttää tasapaino, ettei lähde stressikäyrät nousuun.

    Mä teen lasagnea tosi harvoin just sen takia, että se on niin jumalattoman työläs ruoka, mutta tämä ohje kuulostaa kyllä tosi herkulliselta! Panen mieleen vastaisuuden varalle. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun motto on mun mielestä aivan erinomainen!

      Ymmärrän sun kritiikin tota Mark Mansonin lausahdusta kohtaan ja nyt kun esität sen tuolla tavoin, niin olen osittain ihan samaa mieltä. Toisaalta me ollaan ihan selvästi ymmärretty se vähän eri tavalla; mä ehkä mielessäni asetan sanan "ainutlaatuinen" kohdalle tuossa ajatuksessa sanan "erinomainen" - että ei tarvitse pyrkiä olemaan koko ajan paras mahdollinen versio itsestään, koska muuten tulee hulluksi. Siihen kun ei normipäivänä kykene kuitenkaan (tai aika harva kykenee). Ja "keskiverto on ok" liittyy silloin tuohon. En oikeastaan miellä niin, että se johtaisi rimanalituksiin vaan siihen, että pitää olla tyytyväinen kulloinkin siihen, mihin just sillä hetkellä pystyy. Omaan parhaimpaansa on tietenkin hyvä pyrkiä (useimmiten), mutta aina se ei ole mahdollista.

      Äh, en tiedä saitko kiinni mun ajatuksesta (en ole ihan varma, sainko itsekään...). Jännää kuitenkin, kuinka eri tavoin ihmiset tulkitsee kirjoitettua tekstiä ja siinhän piilee aina se iso vaara, että tulee väärinymmärryksiä. En siis tarkoita nyt tätä meidän keskustelua aiheesta, vaan ihan ylipäätään viestinnän (varsinkin kirjallisen) vaikeutta.

      Meni vähän sekavaksi tämä mun ajatuksenjuoksu, on vielä aamukahvi kesken :D Kiva kun kävit kommentoimassa!

      Poista
    2. Sain oikein hyvin kiinni ajatuksestasi. :-) Ja “erinomaisuutta” tuossa varmaan tarkoitettiinkin, koska sitten tuo keskivertokin sopii kontekstiin paremmin. Mutta on kyllä tosi mielenkiintoista, miten eri tavalla kirjoitetun tekstin voi ymmärtää ja miten helppo kirjoitettu teksti on ymmärtää väärin (tai siis eri tavalla kuin kirjoittaja on sen tarkoittanut). Monesti viestit (esim. WhatsApp-) aiheuttavatkin väärinymmärryksiä just sen takia, että niistä puuttuu kaikki kielenulkoinen tieto. Itseäni häiritsee kai juuri tämän takia ihan hirveästi, jos joku ei käytä viesteissään ikinä mitään hymiöitä. Hymiöt jotenkin selkiyttävät ja pehmentävät viestejä, vaikka toisaalta nekin voivat liikaa käytettyinä ärsyttää. Ota tästä nyt selvää. :-D

      Poista
    3. Hymiöt on ihan välttämättömiä, mä laitan niitä melkein kaikkiin viesteihin, koska muuten menee tosi helposti pieleen. Mutta ei niitä tosiaan liikaakaan saa olla ja sitten se ärsyttää tosi paljon, jos viesti koostuu pelkistä hymiöistä... Onko vähän firstworldproblems... ja tähän nyt huutonauruhymiö :D

      Poista
  3. Mä teen lasagnen aina puolivalmisteesta, lasagne on niitä kokkailuasioita joissa olen hyvinkin halukas oikaisemaan...

    Ihan selvästi tarvitsisin moton. Edes jonkinlaisen.
    Jos joskus keksin /löydän jonkun, unohdan sen jo parin päivän sisään ja elelen yhtä pellossa kuin ennenkin. (haa, nyt mä hoksasin miksi ihmiset tekevät tatuointeja...!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös hyödynnän lasagnessa yleensä aina sitä Dolmion valmista valkokastiketta. Se on yksi harvoista puolivalmisteista, josta en keksi mitään valittamista.

      Toi on muuten niin totta, että kyllä niitä hyviä mottoja on elämän varrella tullut vastaan montakin, mutta ne tuppaa aina unohtumaan. Tämä Mansonin motto on sikäli hyvä, että sitä ei kauheasti tarvitse muistella; pieni epätäydellisyys kun sujuu ihan itsestään :D

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!