sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

VIIKON RUOKIA #1

Kirjoitin aikaisemmin suunnitelmastani ruveta kirjoittamaan "ruokablokki" -juttuja, joissa yhdestä raaka-aineesta valmistetaan kerralla parin - kolmen päivän ruuat. Oma ruuanlaittoni on lähiviikkoina ollut harvinaisen suunnitelmatonta, joten kyseinen juttusarja saa vielä odottaa. Ajattelin nyt kuitenkin aloittaa "viikon ruokia" -postaussarjan, ihan yksinkertaisen ruokapäiväkirjan. Josko saisitte näistä ideoita arkeenne!

Kokoan tähän viikon ruokia yksinkertaisten kuvien avulla ja liitän jokaiseen kuvaan lyhyen ohjeen annoksen kasaamisesta. Ihan tarkoituksella kuvat ovat suoria räpsyjä todellisesta elämästä eli en edes pyri stailaamaan tai sommittelemaan niitä kauhean paljon. Ei arkena ole aikaa! Tästä näkee hyvin, kuinka simppelisti meillä usein mennään viikolla.

Savulohta, punajuuri-valkopapusalaattia & ruisnapit paprikatahnalla

Pilko (edellisenä päivänä tai aamulla) keitetyt ja jäähtyneet punajuuret kuutioiksi, sekoita joukkoon purkillinen valutettuja valkoisia papuja. Mausta (maltillisesti) suolalla, mustapippurilla, lorauksella sitruunaa ja oliiviöljyä. Sekoita vielä joukkoon silputtua timjamia. Anna tekeytyä huoneenlämmössä sen aikaa, kun perkaat kalan ja katat pöydän.

Kanaa, couscous-salaattia ja ruisnappeja paprikatahnalla 
(huomaatteko, mihin minulla on tullut himo?)

Mausta broilerinpalat haluamillasi mausteilla ja laita ne uuniin kypsymään 175 asteeseen. Valmista sillä aikaa cous-cous paketin ohjeen mukaan, mausta se (esim. curry, paprika, suola, pippuri), lisää loraus öljyä ja pilkottuja kasviksia jääkaapin tilanteen mukaan (tässä paprikaa, raastettua porkkanaa ja rucolan jämät). Ripottele pinnalle suolapähkinöitä, niistä tulee kivaa makua ja suutuntumaa. Kasaa annos lautaselle.



Siskomakkarakeitto (ohje täällä)

Lounas kotona

Cous-cous -salaattia, leipää ja kahden munan kokkeli. Ei kyllä pitänyt nälkää kuin pari tuntia, mutta yo-kokeiden korjaamisen lomassa ei kauheasti viitsinyt ruveta kikkailemaan...



Pizzaperjantai

Valmiiden tortillojen päälle kasattuja pizzoja eri täytteillä - ja jälkkäriksi karkkia :) Kotona tehdyssä pizzassa yksi ihan mahtava juttu on se, että pääsee maistelemaan montaa erilaista pizzaa (eikä tarvitse käydä varkaissa toisen lautasella, kuten pizzeriassa)! Pizza meinasi palaa ja Rucola, jota yleensä tykkään laittaa pinnalle, oli unohtunut... Ulkonäöstä huolimatta maku oli oikein hyvä!


Spagetti Bolognese

Ihan se perinteinen. Pitkään hauduteltu kastike, mausteena runsaasti rakkautta, koska Nuorenherran lempiruoka <3 (kotoa peritty tapa: ripottelen Bolognesen pinnalle mieluummin Emmentalia kuin Parmesaania, niin ihanaa kuin sekin on)

Mulle tulee nykyjään pastasta vähän tukala olo, joten syömme sitä aika harvoin. Barillan gluteeniton spagetti oli iloinen yllätys: maku ja koostumus eivät eronneet tavallisesta ja mahakaan ei kenkkuillut aterian jälkeen! 

Minulla on yo-kokeiden takia harvinaisen työn täyteinen viikonloppu. joten en ole seissyt keittiössä perjantain pizzan jälkeen. Spagettikastike porisi hellalla pizzaa kasatessa ja siskonmakkarakeittoakin oli jäljellä niin paljon, että ruokaa on riittänyt yllin kyllin. Pizzan jämiä on syöty kylmänä lounaaksi. Tämä onkin hyvä (ja supersimppeli) vinkki, jos tiedossa on hektinen viikonloppu: kannattaa tehdä loppuviikosta ruokaa niin paljon, että siitä riittää useaksi päiväksi.

Illalla oli tarkoitus arpoa Aasia-keittokirja ja arvonkin - vaikkakin näillä näkymin tilanteesta puuttuu kaikki jännitys, koska osallistujia on tasan yksi :) Vielä on tämä päivä aikaa osallistua arvontaan. Käykää ihmeessä kommentoimassa!

Ihanaa sunnuntaita kaikille! Pikkuvirpojia odotellessa...

Emma <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!