torstai 21. kesäkuuta 2018

IHANAA JUHANNUSTA đź’“

Vaikka miten yrittäisi olla "en ole kesäihminen" -tyyppi, eikä juhannuskaan muka niin kauheasti kiinnostele, niin kyllähän tässä keskikesän juhlassa kuitenkin on jotain sellaista, joka käynnistää. Vaikka olen kyllä aina ihmetellyt tuota keskikesän juhla -titteliä, jonka kesäpäivän seisaus on saanut - nythän se kesä vasta alkaa! Paitsi ehkä tänä vuonna, kun tuntuu, että kesää on ollut jo viikkotolkulla.

Juhannuksena on pakko varmistaa, että uusia perunoita on kattilassa, laadukasta savukalaa lautasella, purkkitolkulla hyviä sillejä, grillissä vähän maisseja (ellei sade sammuta grilliä, mutta sitten tuikataan pannulle), tänä vuonna ihania jättikatkarapuja (joiden resepti heti ensi viikolla) ja tietenkin, ennen kaikkea ja tärkeimpänä kaikesta - iso kulhollinen mansikoita 💓 Kesän ensimmäiset herneet myös syöty tänään (Jeesus, mikä hinta...), mutta niitä ei kamera ehtinyt taltioida.


Kokon saakin sytyttää, joten kävelemme huomenna illalla kylälle tuijottamaan lumoavaa tulta hetkeksi. Moikkaamaan tuttuja ja hymyilemään ajatukselle, että kesää on vielä jäljellä vaikka kuinka. Kun kävelemme kotiin, lausun puoliääneen taas kerran hiljaisen toiveen siitä, että kaikkien juhannus olisi tänä vuonna hyvä. Ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä humaltuneista läheisistään, ettei kukaan keksisi lähteä soutamaan sepalus auki ja ettei kukaan menettäisi läheistään tänä vuonna. Että kaikilla olisi hyvä olla!
Leppoisaa, rauhallista ja mukavaa juhannusta kaikille đź’—

2 kommenttia:

  1. Kesää on tosiaan jo tovi ollut mutta mikä ihme siinä on että aina juhannuksena sää on vähintäänkin viileää?? Mukavaa juhannuksen jatkoa silti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, nyt ainakin lähivuosina juhannukset on olleet aika jäätäviä, mutta onneksi meillä ainakin oli säästä huolimatta kivaa. Toivottavasti sulla myös <3

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!