MARRASKUUTA JA KAHDENTOISTA AJATUKSEN HAASTE YHDELLÄ VIRKKEELLÄ

Olen kestänyt tämän marraskuun paremmin kuin vuosiin. Olenkin aikaisemmin kertonut, että nuorempana suorastaan rakastin tätä pimeää aikaa ja tietyllä tapaa vieläkään en vieläkään vihaa pimeyttä, mutta en vaan enää fyysisesti (ja vähän myös henkisestikään) jaksa sitä. Pari vuotta oli tosi vaikeita, suorastaan rampauttavan synkkiä, mutta tänä vuonna viikot ovat edenneet yllättävän helposti. Don't get me wrong - mitään vaaleanpunaista yläpilveä tämä ei suinkaan ole ollut, mutta toisaalta en ole pudonnut mihinkään syvään kuiluun, vaan olen "pelkästään" rämpinyt polvia myöten marraskuisessa ojassa.

Väitän jopa tietäväni syyn tälle semi-selviytymiselle. Estrogeeni, D-vitamiini ja kirkasvalolamppu. Kaksi ekaa olivat mukana jo viime vuonna, mutta kirkasvalolamppua olen käyttänyt vasta tänä vuonna. Olen kirjoittanutkin aiheesta aikaisemmin: biologina tiedän, että kyse ei ole mistään huuhaa-homepatiaan-verrattavissa olevasta lumelääkkeestä, vaan puhtaasta fysiologiasta: kirkas valo aamulla vaikuttaa meidän aivoihin ja sillä selvä. Mulla ei sinänsä ole mitään vastaan placebo-juttuja, kunhan ne eivät ole homeopatiaan, hopeaveden juomiseen tai muihin käsittämättömiin keskiaikaisiin juttuihin liittyviä. Jos placebo toimii, niin hienoa, mutta biologina mun pitää aina ymmärtää hoidon tai ilmiön tieteellinen tausta. Kirkasvalolamppuun liittyen mulla on ollut tähän asti se ongelma, että koska olen pimeän ajan aamuina (okei, aina aamuisin...) melko kärttyinen tapaus, niin se äärimmäisen kirkas valo on nostanut mun jo valmiiksi koholla olevaa v-käyrää entisestään ja olen aina napsauttanut lampun kiinni noin kolmen minuutin kohdalla.

Tänä vuonna aloin jo lokakuussa muistelemaan viime marraskuuta ja päätin antaa lampulle mahdollisuuden. Psyykkasin itseni miettimällä, että kuinka helposti sitä tottuu jo parissa päivässä ärsyttäviin asioihin silloin, kun vaan yksinkertaisesti on pakko tai asia on riittävän tärkeä syystä tai toisesta. Esim. tuo jo mainitsemani estrogeeni; en tykkää mistään uusista aamurutiineista, mutta silloin kun aloin käyttää sitä, voiteen levittämisestä tuli tapa kahdessa päivässä, koska oli pakko! Tänä vuonna päätin asennoitua lamppuun samalla tavalla, kyse on pakollisesta asiasta, eikä mun murputtaminen auta mitään. Uskomatonta, mutta totta - tämä auttoi! Edelleen se mua ärsyttää useimpina aamuina, mutta otan sen samanlaisena "pakollisena pahana" kuin miehen aamuhöpöttämisen (hahhaaaa): niille vaan ei voi mitään ja pitkällä tähtäimellä molemmista on hyötyä. Miehen kuunteleminen (okei, tunnustan: esitän kuuntelevani häntä, mutta same thing) vahvistaa meidän parisuhdetta ja kirkasvalolamppu vähentää aivojen melatoniinin tuotantoa. Riittävän tieteellistä lukion biologian opettajalle!

 

Viimeinen, eikä varmasti vähäisin selviytymiskeino, on ollut asennoituminen. Ja nyt ensin tarkennus: en todellakaan usko, että jos on oikeasti taipuvainen pahaan kaamosmasennukseen, asenteella pystyisi asiaa korjaamaan paljoakaan. Mutta kun on pelkästään tämmöinen harrastelija marras-ankeilija, niin tästä kyllä on ollut ainakin vähän apua. Olen koittanut koko marraskuun ajatella joka aamu ja uudestaan illalla, että taas yksi päivä takana, vielä niin ja niin monta jäljellä. Asetin itseni siis jotenkin semmoiseen selviytymis-moodiin ja ainoa tavoite kuukaudelle (töiden hoitamisen lisäksi) on ollut elää päivä kerrallaan. Vitutuksen määrä on jonain päivinä ollut ihan megalomaaninen, mutta silloinkin olen koittanut ihan zeninä (no joo, en ihan siihen tilaan ole päässyt, mutta leikisti kuitenkin) ajatella, että seitsemän tunnin kuluttua pääsee nukkumaan, sitten on taas one down. Ja jostain kumman syystä tämä on toiminut. Siis yhdessä noiden edellä mainittujen kanssa!

Että ehkä tämä tästä. Twentythree down, seven to go ❤

Halusin myös tarttua monessa kivassa blogissa pyörineeseen haasteeseen kaksitoista ajatusta.  Alustuksesta tuli nyt sen verran pitkä, että kokeilen josko kykenisin vastaamaan haasteeseen kerrankin vähän lyhyemmin. Tekisi mieli kehottaa teitä käymään välipissalla, hakemaan pari voikkuleipää jääkaapista ja varautumaan piiiiitkään jatkoteksiin. Mutta haastan itseni samaan, mihin pakotan oppilaat aina kurssikokeen yhdessä tehtävässä: vastauksen maksimipituus on yksi virke. Jos osaa muotoilla luettavan lauseen neljällä sivulauseella varustettuna, niin antaa mennä vaan, mutta lukijalle homman pitää olla helppoa. Saas nähdä, miten pärjään...

Ajatukset marraskuussa (ja usein muulloinkin) ovat samaa sekasortoa, kuin keittiön saarekkeen nurkkaus!

Asun: Pienessä Etelä-Suomalaisessa kaupungissa, jossa ei oikeastaan ole mitään sen kummempaa mainittavaa kuin se, että myös minulle rakkaimmat mieheni asuvat täällä.

Innostun: Hyvin usein omista ideoistani ja ajatuksistani, mutta konkreettisesti: ihan päivittäin, omasta työstäni, jossa saan olla vuorovaikutuksessa upeiden nuorten kanssa, jakaa heille tietoa biologiasta ja haastaa heitä ajattelemaan ja pohtimaan maailman tilaa.

Ihailen: Omia vanhempiani, montaa työkaveriani, ystäviäni, sisaruksiani, mutta kaikista eniten omaa miestäni ja poikaani heidän upeasta huumorintajustaan, kyvystään selättää kaikki maailman murheet ja ongelmat yhden saunomisreissun aikana ja siitä, kuinka rakastetuksi ja ihanaksi he saavat minut tuntemaan joka päivä.

Haluaisin: Kirjoittaa keittokirjan, jossa yhdistyisi tarinointi, reseptit ja ruokaperinteet vuosikymmenien ajalta.

Rentoudun: Kirjaa lukemalla ja/tai kokkaamalla, mutta myönnän kyllä rentoutuvani myös erinomaisesti yhdistämällä punaviinin ja blogin kirjoittamisen :)

Luonnettani kuvaa: Koska itsearviointi on aina niin vaikeaa, varsinkin lauantai-iltana viinilasin ääressä (haha, pukkaa meinaan turhaan priimaa silloin :D), annoin lapsen vastata tähän: maailman paras äiti, huolehtivainen, välillä lellittelijä ja pitää huolen periaatteista. (Tässä kohtaa rikon yhden virkkeen periaatetta ja lisään raadollisen totuuden: hyvin usein myös kontrollifriikki nillittäjä!)

Ilostun: Joka kerta, kun saan jonkun hymyilemään tai nauramaan - oli sitten kyse läheisestä tai mulle täysin vieraasta ihmisestä.

Jos voisin tehdä mitä vain: Jätän nyt maailmanrauhan, nälkäongelman ja ilmastonmuutoksen muiden harteille ja päätän lähteä katsomaan aikakoneella, miltä lääketiede, geenitekniikka ja kantasolututkimus näyttävät 100 vuoden kuluttua.

Haluan ympärilleni: Omat rakkaat mieheni ja muut läheiset.

Haaveilen: Unohdan jälleen maailmanrauhan, nälkäongelman ja ilmastonmuutoksen ja keskityn haaveilemaan siitä, että oma rakas lapseni elää onnellisen, tasapainoisen ja hänen oman näköisensä elämän.

En luopuisi: Tällä kertaa unohdan nuo rakkaat, jotka ovat täällä pyörineet jo monessa kohdassa ja vastaan: estrogeenigeelistäni :D

Ajankohtaista juuri nyt: Seuraavan tunnin sisällä tehdä ruokaa meille; muutaman seuraavan päivän aikana kokeiden korjaamista ja seuraavan jakson suunnittelua; seuraavien kuukausien aikana uintiharrastuksen aktivoiminen ja yhden ison työprojektin suunnitteleminen; parin seuraavan vuoden aikana opintovapaan pitäminen ja yhden ison haaveen toteuttaminen.

Tämän hetken lempparismoothien ainekset ❤

Viime viikonloppuna tacoja, tänään lapsen tekemää spagettia!

Haastan kaikki kanssabloggaajat jatkamaan tätä haastetta, tämä oli niin kiva. 

Mieluiten kyllä luen teiltä pitkiä juttuja, mutta saa toki kokeilla tätä (tuskallisen vaikeaa) yhden virkkeen haastettakin! 

p.s. kuvat eivät taas kerran liity yhtään mihinkään, ovat vaan satunnaisia ja muokkaamattomia räpsyjä marraskuulta!