keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

VADELMA-PUNAVIINIMARJAPIIRAS

Tylsistyminen ja herkkuhimo iskivät samanaikaisesti ja kun samaan syssyyn olin myös avannut viinipullon, niin kauppaankaan ei voinut enää lähteä. Piti siis ruveta leipomaan ex tempore, mikä mun keittiössä tarkoittaa aina uhkatasoa kolme (asteikolla yhdestä viiteen). Ensinnäkin mulla harvemmin löytyy aineksia leipomuksiin. Pystyn loihtimaan kahden ruokalajin illallisen mun varmuusvarastojen avuin milloin tahansa, mutta yleensä koskaan kaapeista ei löydy kaikkea tarvittavaa makean leipomiseen. Tänään päätin kuitenkin säveltää sillä mitä on (mikä yhdistettynä siihen, että ole kovinkaan kummoinen leipuri siis sai aikaan ton uhkatason nousun) ja yllättävää kyllä, onnistuin kerrankin tässä uhkapelissä.

Pari päivää sitten silmiin oli sattunut punaviinimarjapiirakan ohje Liemessä-blogista ja se oli tainnut jäädä kummittelemaan mielen perukoille, koska tiesin heti herkkuhimoissani, että just tota piirasta mun pitää saada. Ja tähän väliin se ikuisuuskysymys: onko se piiras vai piirakka? Ja jos kyse ei ole pelkästään siitä, mitä sanaa on tottunut käyttämään, niin mikä ero niillä on? Mä ajan itseni välillä ihan hulluuden partaalle näiden kieliasioiden kikkailuiden kanssa! No, oli mikä tahansa, niin tämä mun leipoma on nyt tällä kertaa piiras :)

Raaka piiras on usein vähän olmi, mutta vadelmat tekevät tästä nätin ❤
Meillä on muutama musta- ja punaviinimarjapensas, jotka tuottavat satoa suht hyvin. Ei kuitenkaan niin hyvin, että niistä riittäisi mehujen tekemiseen, joten marjat päätyvät aina pakkaseen. Jostain syystä olen tosi huono käyttämään niitä, vaikka esim. viinimarjoista tehty vispipuuro on ihan älyttömän hyvää. Selitys taitaakin olla ihan vaan se, että marjat unohtuvat talveksi pakkaseen... Tänä vuonna olen päättänyt tehdä mehua, vaikka sitä ei sitten tulisikaan kuin pari pulloa. Viime kesän marjasatoa on siis tämän piiraan täyte. Lisäksi jääkaapissa sattui olemaan kotimaisia tuoreita vadelmia, jotka olivat tosi iso pettymys, eivät maistuneet oikein miltään. Tähän aikaan myytävät vadelmat taitavat olla jonkin kuvun alla kasvaneita, muuta syytä mauttomuuteen en keksinyt. No, ne saivat makua uunissa käydessään eli ei ollut hukkaostos sitten kuitenkaan.

Alkuperäinen ohje löytyy siis täältä, alla mun sävelletty ja sovellettu versio.

Vadelma-punaviinimarjapiiras

Pohja

115 g voita
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl mantelijauhetta (Pirkka on tässä paras)
1 tl leivinjauhetta

Täyte

1 prk Juustoportin Mangorahka (sokeroimaton)
1/2 prk kermaviiliä
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1/2 dl kookoshiutaleita

piirakkavuuan verran (jäisiä) punaviinimarjoja
vadelmia

voita
korppujauhoja

Vaahdota sokerit ja huoneenlämpöinen pehmeä voi. Lisää kananmuna ja vaahdota vielä hetki. Sekoita leivinjauhe ja jauhot ja lisää taikinan joukkoon. Painele taikina voideltuun ja korppujauhotettuun piirakkavuokaan (halkaisija noin 24 cm).

Ripottele (jäiset) viinimarjat pohjalle. Sekoita kaikki täytteen aineet ja kaada marjojen päälle. Asettele vadelmat piiraan päälle.

Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia. 
Anna jäähtyä kunnolla (jos maltat, yön yli jääkaapissa).

Uskoisin, että tämä toimii myös muilla marjoilla, mutta jotenkin oli semmoinen fiilis, että viinimarjojen kirpeys, vadelman makeus ja kookoksen aavistus olivat tämän piiraan juju. Niin ja vielä tämä: jos et ole kookoksen ystävä (kuten minä), tässä sitä on juuri sopivan vähän. Olen huomannut, että monessa ohjeessa (niin suolaisessa kuin makeassa), kookosta on usein ihan liikaa. Varsinkin linssisoosseissa käytän kookosmaitoa/kermaa vain noin 1/3 ohjeen alkuperäisestä määrästä ja korvaan loput joko tavallisella tai kaurakermalla. Tällöin kookos antaa vain sen pienen tarvittavan vivahteen, mutta ei lyö yli kuitenkaan. Makuasioita nämä tietenkin.

Haha, tähän loppuun mielenkiintoinen ja yllättävä tilanne. 
Kun kuvasin piirasta, mies oli yhtäkkiä sitä mieltä, että sinisen turkoosi tausta on ihan väärän värinen😀
Kokeiltiin sitten molemmat hänen mielikseen. Te saatte päättää: kumpi oli parempi?


Kuvastailaajan kädetkin pääsivät kuvaan :)


2 kommenttia:

  1. turkoosi tausta, ehdottomasti :)!

    Meinasin ensin sanoa, että piiras on suolainen ja piirakka makea, mutta sitten tulin toisiin aatoksiin.
    Taitavat olla synonyymeja keskenänsä. Itse käytän luontevammin sanaa piirakka. (paitsi jos tekisin, niin sitruunapiiras)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt syvällisen pohdinnan ja erilaisten vaihtoehtojen pyörittelyn jälkeen kallistunut piiraan puolelle. Kinkkupiiras. Sitruunapiiras. Mustikkapiiras. Karjalanpiiras. PAITSI: "muista ostaa kaupasta karjanpiirakoita". Suomen kieli on ihana ja kamala samanaikaisesti!

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!