tiistai 26. toukokuuta 2020

SUKUNIMEN ENSIMMÄINEN KIRJAIN (L)

Olen jo pitkään kaivannut jotain uutta blogihaastetta, jonka avulla saisi tätä oman (ja muiden) koronakevään vakavuutta vähän kevennettyä. Ja tänään sen sitten pääsin nappaamaan Annukan blogista. Kuten Annukka totesi, tämä oli kiva, koska ei liikaa rasita aivoja. Mutta silti näitä "aivottomiakin" on kiva lukea - aina oppii kaveribloggaajista jotain uutta! Ja joskus jopa itsestäänkin.

Tämä tuli ihan mahtavaan saumaan päätä nollaamaan kesken lukuvuoden viimeisten kokeiden korjaamisen. Kun on juuri lukenut 33 vastausta otsikolla "proteiinisynteesi", oli aika kiva miettiä välillä jotain ihan muuta. Ihan muuten pakko kehua tähän väliin mahtavia opiskelijoita; tuo on tosi vaikea aihe ja olivat sen oppineet hirveän hyvin kaikesta mun etäsekoilusta huolimatta. Voi että mä niin odotan niiden näkemistä ensi syksynä ❤

Tehtävänä on siis kirjoittaa käyttämällä oman sukunimen ensimmäistä kirjainta otsikkosanojen alle, mitä ne tuovat mieleen. Ensin siis vain yksi sana ja perustelujakin voi esittää.

VAATE

Jostain syystä ensimmäiseksi tuli mieleen laamapaita, mutta vastaan kuitenkin legginssit. Vedän ne jalkaan joka päivä kun tulen kotiin töistä ja nyt koronakevään aikana olen elänyt ne jalassa 95 % ajasta. Mulle sopii ihan hyvin, että muut käyttää niitä kodin ulkopuolellakin, mutta itse pyrin kyllä aina vetämään farkut jalkaan kauppareissulle ja varsinkin työpaikalle. Legginssien pitää olla tietenkin mukavat eli riittävän korkeat vyötäröltä, kuminauha ei saa kiristää (kröhöm, tämän kevään legginseissä on syystä tai toisesta kuminauha päässyt kutistumaan), riittävän pitkät (mulla on pitkät sääret) ja mielellään yksiväriset. Joskus iskee kukka- tai muu kuviokausi, mutta se tuo aina omat haasteensa, koska sitten pitää valita yläosa niin, että värit ei riitele! Mä en monessakaan asiassa ole perfektionisti, mutta tuppaan olemaan aikamoinen värinillittäjä aina välillä.

JUOMA

Yritin väännellä ja käännellä, miten saisin punaviinin sopimaan tähän (lempeä punaviini?), mutta mieleen pompsahti Lemonade, juoma, joka kiehtoi mua lapsuudessa ihan kamalasti. Siitä oli varmaan Viisikko- tai Anna-kirjoissa ja aina mietin, että sen täytyy olla jotain ihan superhyvää. Olen tykännyt sitruunasta pienestä pitäen ja yritin sitä monta kertaa tehdä pienenä sekoittamalla vettä, sitruunanmehua ja sokeria. No joo, ihan ok, mutta jotenkin aina tajusin, että jotain muuta siihen pitäisi lisätä, ei se muuten olisi niin kouhkattu juttu. Aikana ennen nettiä en tietenkään saanut asiaa selvitettyä mistään ja vasta kun lähdin Jenkkeihin vaihtariksi 1986 opin, että Lemonaden salaisuus on tomusokeri TAI vaaahterasiirappi!

Kuva ja resepti täältä
PAIKKA

Liguria (Italia). Tarkkaan ottaen tämähän ei ole paikka, vaan alue, mutta menkööt. Rakkauteni Italiaan heräsi Ligurian rannikolla vuonna 1997 (öööh, tai jotain sinne päin) ja edelleen tuo karu, mutta niin älyttömän kaunis alue edustaa minulle kaikkea sitä, mitä saapasmaassa rakastan. Olen ollut tuolla kahteen kertaan ja ihan vähän aikaa sitten eli viime talvena, sanoin miehelle ja pojalle, että seuraava Italian reissu kohdistuu sitten Ligurian alueelle. No, saas nähdä, kuinka kauan siihen menee, että seuraavan kerran matkustetaan (yhtään mihinkään), mutta hyvää kannattaa odottaa!

Kuva täältä

Kuva täältä
RUOKA

Lasagne tulee ensimmäiseksi mieleen, varsinkin kun tein just vähän aikaa sitten tosi hyvää kasvislasagnea. Vastaan kuitenkin äidin tekemä lihakeitto, koska niin hyvää keittoa ei saa mistään. Siitä ja muista "pyhistä resepteistä" olen kirjoittanut täällä. Muista, EI lanttua!!!

ELÄIN 

Lammas. Sympaattinen ja hyödyllinen eläin.

KUKKA

Lupiini. Joo, tiedetään tiedetään, vieraslaji ja pitäisi hävittää ja niin edelleen. Lupiini on kuitenkin minulle ihan erityisen rakas kukka, koska minulle todella läheisellä isoäidillä oli lupiineja Turun saaristossa sijaitsevalla mökillä kukkapenkissä. Se oli sitä aikaa, kun lupiini ei vielä ollut valloittanut koko maata. En ole ihan varma, mistä ne oli siihen penkkiin tuotu, mutta ne saavat minut joka kerta ajattelemaan isoäitiäni. Ja kaiken uhalla sanon, että kyllä ne ovat kauniita. Vieraslaji tai ei. (Sitä paitsi; uskooko kukaan, että lajia saataisi enää meiltä hävitettyä?)

TYTÖN NIMI

Laura. Tykkään nimestä ja olisiko Pieni Talo Preerialla Laura myös vaikuttanut tähän joskus aikoinaan!

POJAN NIMI

Lauri. Hieno, perinteinen miehen nimi.

AMMATTI

Levyseppähitsaaja. Tyhmä läppä tyhmissä akateemisissa piireissä, että "se on vaan semmoinen joku levyseppähitsaaja". Olen itse aina inhonnut ja halveksinut sitä, että jotkut (ei tietenkään kaikki) akateemisesti koulutetut pitävät "amislaisia" jotenkin huonompina ihmisinä. Alhaisimmat ihmiset, joita olen koskaan tuntenut, ovat olleet akateemisia ja toisinpäin; sydämeltään fiksuimmat usein juuri niitä "amislaisia". Tästä kuuluu kiitos vanhemmilleni, jotka opettivat tämän ajattelutavan minulle jo pienestä pitäen, vaikka meillä akateeminen koti olikin. Ja hei, kokeilepa itse tehdä täydellinen hitsaussauma!

Kuva täältä
 KUVAUS HENKILÖSTÄ

"Hän on sellainen luonnollinen, luova, lumoavan kaunis, lempeä, leppoisa ja lorvimiseen kykenevä." Olisipa ihanaa, että joku kuvailisi mua noin! Muut kohdat ehkä osuvat kohdilleen, mutta en kyllä kaikesta itsestäni tykkäämisestä huolimatta voi kuvailla itseäni lumoavan kauniiksi :D

Toinen ääripää on lipevä limanuljaska. Silloin kun käytän jostain ihmisestä tuota kuvausta, lopullinen tuomio on jo annettu. Limanuljaskan statuksesta ei koskaan pääse eroon.

JOKA KODISSA 

Ensin olin että liesituuletin tai lakanat, mutta sitten tajusin, että ei tässä nyt sellaista tietenkään haeta. Lempeys on asia, mitä toivoisin löytyvän ihan jokaisesta kodista. Lempeyttä silloin, kun joku mokaa, on tyhmä tai känkkäränkkä tai muuten vaan viettää huonoa päivää. Lempeyttä myös omaa itseään kohtaan ihan samalla tavalla, kuin sitä kohdistaa muihinkin. Lempeys on mun mielestä myös fyysistä; syliin ottamista, paijaamista ja halaamista.

Ja koska jokaista haastetta pitää aina vähän venyttää ja muokata, lisäsin vielä pari omaa sanaa:

KEITTIÖVÄLINE

Keittöihmisenä oli pakko saada tänne jotain muutakin, kuin vain ruoka. Olisi kiva sanoa, että talvella ostamamme leipäkone on ollut kovassa käytössä, mutta näin ei kyllä ole ollut. Kivoja leipiä olen tehnyt, mutta se ihana sitko jää muodostumatta leipäkoneessa.... Mutta siis välttämättömin keittiöväline on tietenkin ja ehdottomasti liesituuletin! Ilman sitä kotona haisisi koko ajan ummehtunut ja väljehtynyt ruuan haju, mikä on ehkä kamalinta mitä tiedän.

TUOKSU

Lapsen tuoksu, voiko tähän vastata mitään muuta? Pieni vauva, taaperoikäinen, esiteini - kaikki ihan yhtä ihania tuoksuja ❤ En vielä tiedä, miltä täysteini tuoksuu (hyviä suosituksia nuorille sopivista dödöistä otetaan vastaan...), enkä sitä, miltä oma aikuinen lapsi tuoksuu. Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että oman lapsen tunnistaisi satojen joukoista, jos se pitäisi nuuhkimalla etsiä. Oma vielä onneksi päästää nuuhkuttamaan aina välillä ❤

Myös tuomi tuoksuu aivan ihanalta!! Kuva täältä
En tällä kertaa jaksanut oikolukea tekstiä Wordin kautta, minkä siis teen yleensä aina. Tämä johtuu siitä, että mulla on jonkinastienen LU-KI -häiriö (ei niitä silloin viime vuosituhannella diagnosoitu). Muutenkin on kiire jatkamaan kokeiden lukemista, jotta pääsen viikonloppuna aloittamaan LOMAN. Yleensä mulla on aina vähän huono omatunto tässä vaiheessa vuotta siirtyä lomalle jo nyt, mutta nyt tämän koronakevään jälkeen on kyllä ihan pakko sanoa, että ei kaiherra mieltä ollenkaan! (Ja jos joku kuitenkin on katkera meidän opettajien pitkästä kesälomasta, niin muistakaa, että noin puolet siitä on palkatonta eli ns. kesäseisausta tai mikä se nyt viralliselta nimeltä onkaan. Ollaan siis käytännössä palkattomalla osa kesästä, mutta vuoden aikana tehty työ jaetaan kaikille kuukausille, ettei ihan ilman rahaa tarvitse olla heinäkuussa.) 

Toivon, että mahdollisimman moni tarttuu tähän kivan kepeään ja leppoisaan haasteeseen! 
Jos kirjoitat blogia ja vastaat näihin kysymyksiin, olisi kiva jos tulisit vinkkaamaan omasta blogistasti täällä kommenttipuolella!

5 kommenttia:

  1. Olipas kiva haaste ja tosi mukavat vastaukset. Mulla tämä jää vastaamatta haasteellisen kirjaimen vuoksi. Mutta sinun kirjaimasi olisin vastannut L-kirjaimesta juomaksi limoncello, siinä on sama kaunis väri ja erinomaiset aromit. Ja keittiöön olisi ilmestynyt lautanen :)

    Minäkin olen aina pitänyt lupiineista. Ei kai sellaista voi poistaa itsestään mikä tuo hyvät muistot.

    Oikein antoisaa viikonjatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että jollain tuottaa sukunimen alkukirjain haasteen tähän. Olisin itsekin halunnut parissa kohdassa vetää "tyttönimi-kortin" esiin, mutta pahus soikoon - sekin sukunimi alkoi samalla kirjaimella. Ja sulla vielä etunimikin melko vaativa tähän hommaan... Onko sulla jotain lempi- tai kutsumanimeä, jota voisit käyttää tähän? Olisi tosi kiva lukea sun (jo valmiiksi tiedän tämän) fiksuja vastauksia tähän pöhköön haasteeseen!

      Ihanaa viikonjatkoa sulle myös, kiva kun kävit kommentoimassa ❤

      Poista
    2. Niin ja vielä lisäys: limoncello jäi tästä pois, koska sitä tuli kerran (kröhöm...) nautittua juurikin tuolla Liguriassa "hieman" liikaa... Harmi sinänsä! Nyt kyllä voisin ehkä monen vuosikymmenen jälkeen kokeilla uudestaan - mutta tällä kertaa hieman maltillisemmin :D

      Poista
  2. Ihanaa, kun mainitsit laamapaidan! Olen nimittäin viime aikoina jossain nostalgiapuuskassani muistellut just nimenomaan laamapaitoja. Niitä, joissa oli se sellainen narulla suppuun vedettävä kaula-aukko ja ihana materiaali (joskin voi olla, että aika kultaa muistot, eikä silloin kultaisella 70-luvulla paita ollut ollenkaan niin hohdokas, koska oli päivästä toiseen käytössä).

    Lupiini on myös mun mielestä kaunis. Erityisesti valkoisena tai tummanviolettina. Ojanpientareet näyttää ihanilta, kun lainehtii lupiineista. Enkä jaksa joka käänteessä mainita, että tiedän kyllä, että kyseessä on haitallinen vieraslaji ja plaaplaa.

    Huvitti toi, kun kirjoitit, että vastauksista voi aina oppia niiden kirjoittajasta jotain lisää. Eli esim. sen että itse hillun rikoissa, syön ryynäriä ja juon Rieslingiä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just googlasin laamapaidan ja tajusin, että sehän on ihan eri juttu, kuin mitä tarkoitin! Mikäköhän se sitten on, mikä mulla oli mielessä... (en osaa selittää)? No, oli miten oli, olen aina tykännyt tosta sanasta "laamapaita", se on jotenkin tosi sympaattinen :)

      Joo, näistä oppii kaikkea hauskaa näistä haasteista; meikäläinen syö trikoot jalassa lihasoppaa ja juo sitruunamehua päälle :D

      Kivaa ja lämmintä loppuviikkoa Annukka <3

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!