PISSANKELTAISTEN KUKKIEN PALUU

Muistatteko vielä pissankeltaisen hyasintin? Sen, jonka toivoin olevan ihan kunnon keltainen, mutta joka olikin sitten semmoinen haalean pissan värinen.

 

No nyt homma menee vähän toisinpäin. Tulppaanit (ja muut sipulikasvit) ovat ihan lemppareitani meidän pihassa, koska a) ne nyt vaan ovat niin kauniita ja b) ovat ainoita, joita ei tarvitse millään tavalla hoitaa. Olen jo monen vuoden ajan haaveillut valkoisten tulppaanien kukkapenkistä, mutta joka kerta syksyllä muistaessani tämän, en ole löytänyt valkoisia enää mistään. Viime vuonna olin ihan vahingossa ajoissa liikkeellä ja ostin valkoisten tulppaanien sipuleita varmaan kymmenen pussillista. Ja jopa istutin ne ennen routaa, mikä ei ihan joka vuosi toteudu - usein löydän syksyllä ostamani sipulit kuivuneina jostain kaapin perukoilta huhtikuussa (ja juu, eivät enää lähde kasvuun seuraavana vuonna, kokeiltu on). Eli viime syksynä kaivoin maahan hirveän määrän VALKOISIA tulppaaneja ja koko talven ja kevään olen odotellut niitä.

Viikko sitten näytti vielä ihan lupaavalta:

 

Mutta nyt, kun kukat ovat avautuneet, niin - haloo, ei ne mitään valkoisia ole, vaan hailakan pissan värisiä!! Ihanan kauniita tietenkin, mutta kuitenkin. Jälleen kerran pissan väri ujuttautuu elämääni!

Valkoinen kukka on mun mielestä tämmöinen:

 

Ja ne mun "valkoiset" tulppaanit on tämmöisiä:

HAALEAA PISSAA!!!

Lopuksi todettakoon, että tiedostan tietenkin, että ongelma-asteikolla 1 - 10 en tällä ongelmalla pääse edes plusasteikon puolelle. Koska ovathan noi nyt aika ihania kuitenkin 💛 Kunhan nyt vähän kävin avautumassa aiheesta 😄

Päivät ovat tosi hektisiä tällä hetkellä; kevään viimeiset tunnit ovat huomenna, jonka jälkeen alkaa koeviikko - ja sitten kesäloma, mikä tuntuu jotenkin ihan hassulta tällä hetkellä. Sairasloman jälkeen töihin palanneena mulla on semmoinen tunne, että lukuvuosi on just alkanut ja mulla olisi virtaa jatkaa opetusta nyt vielä vaikka kuinka kauan. Sisäinen kalenterini on siis ihan sekaisin tällä hetkellä.

Kuis siellä?

Onhan nämäkin kyllä aika ihania 💜

 

PIELEEN MENNYT HAASTE JA KAIKENLAISTA SEKALAISTA LÖPINÄÄ

Pieleen menneellä haasteella en nyt tarkoita edellisessä postauksessani julistamaa nopein voittaa itselleen kirjan -kilpailua, vaikkakin vähän kyllä ihmettelen, että eikö kukaan tosiaan halua itselleen kirjaa  "Totuus Harry Quebertin tapauksesta"?? Sen siis saa vain ilmoittamalla halukkuutensa, minä maksan postikulut. Sovitaanko niin, että viikko on vielä aikaa lunastaa sen itselleen, sitten annan sen jollekin kaverille.

 

Mutta se, mikä meni pahasti pieleen, oli Annukan kirjoittamasta kivasta "Kolmen peruspäivän plus-miinus-päiväkirja" -postauksesta herännyt inspiraatio tehdä samanlainen juttu. Annukka totesi itse kirjoituksessaan, ettei säännöllisen kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen tunnu omalta jutulta ja olen itse tässä(kin) asiassa samanlainen, kuin hän. Kirjoitin ko. postauksen kommenttipuolelle, että "Mä en itsekään osaa pitää säännöllistä kiitollisuuspäiväkirjaa; jotenkin se tuntuu kauhean teennäiseltä jo parin päivän jälkeen, kun arjessa ne päivät kuitenkin on aika lailla sitä samaa viikosta toiseen. Ja sitten tuntuu pöhköltä kirjata ylös 17 kertaa peräkkäin "aamusmoothie oli hyvää" - se saman toistaminen jotenkin vie sen onnellisuuden pois siitä pikkujutusta."

Kuitenkin ajatus siitä, että tuon tekisi muutaman päivän ajan, tuntui kivalta ja niinpä sitten tällä viikolla olen tuollaista päivän plussat ja miinukset -päiväkirjaa yrittänyt pitää. Mutta kuulkaas, ei onnistu, ei sitten millään! Kaikki on tällä hetkellä niin ällönlällyn positiivista, että ihan naurattaa. Minähän olen perusluonteeltani hyvin positiivinen, mutta tällä hetkellä se menee ihan överiksi. Tämä johtuu tietenkin siitä, että uupumuksesta selviytyminen ja ilo normaaliin elämään palaamisesta on niin pinnalla, että se värittää kaiken vaaleanpunaiseksi hattaraa- ja vaahtokarkkeja -hötöksi!

Osaan normaalistikin nauttia arjesta, sen pikkujutuista, enkä yleensä negaile ihan kamalasti. Mutta kun tällaisesta normitilasta kävi hetkellisesti ihan pohjalla, niin nyt se normaali arki ja sen pikkujutut tuntuvat niin käsittämättömän isoilta jutuilta, että menee tosiaan ihan komiikan puolelle. Yritin siis ensin kolmen päivän ajan tehdä tätä, mutta kun lista näytti pelkkää plussaa, jatkoin tätä vielä viikon verran. Mutta ei, en saanut yhtäkään negatiivista juttua listalle, mikä on tietenkin täysin epärealistista normaalissa elämäntilanteessa, mutta kun tässä hattarassa nyt mennään vielä tällä hetkellä, niin näin siinä pääsi käymään.

 

Ensinnäkin kaikki jutut, mitkä normaalistikin merkkaisin plussan puolelle, menevät tällä hetkellä ihan överin puolelle. Pari esimerkkiä. No työ ja opettaminen tietenkin; luokassa olen niin hörhön innokas koko ajan, että korona-ajasta täysin uupuneet opiskelijat piristyvät siellä edes hetkeksi, kun olen koko ajan niin täpinöissäni. Orvokit, nuo normaalisti vähän inhokki-kukkani, joita kuitenkin laitan ruukkuihin keväällä ihan vaan sen takia, että kestävät hyvin kevätsään vaihtelua. Normaalisti vähän yrmistelen niitä varsinkin aamuisin, kun en silloin yleensä ole ihan parhaimmillani, mutta nyt käyn suunnilleen silittelemässä niitä joka aamu ja olen ihan haltioitunut siitä, kuinka kauniita ne ovat! Jokainen onnistunut (arki)ruoka saa mut tällä hetkellä tuntemaan itseni oman elämäni MasterChefiksi - ihan peruspöperöstäkin hykertelen ihan onnessani. Ja näitä nyt voisi jatkaa loputtomiin; ilahdun, ilostun, liikutun ja suorastaan herkistyn ihan käsittämättömän pienistä jutuista. Mikä tietenkin - kaikesta koomisuudesta huolimatta - on ihan mahtava juttu, koska se osoittaa sen, että olen päässyt uupumuksen aiheuttamasta alakulosta irti. Eiköhän tämä vähitellen tasoitu takaisin siihen normaaliin peruspositiivisuuteen, jonka seassa kuitenkin aina välillä on niitä miinuksiakin mukana. Näin ainakin toivon, koska vähän jo kaipaan sitä "normaalia itseäni", joka ei hyrskähdä itkuun nähdessään aamun työmatkalla joutsenpariskunnan pellolla loikoilemassa. Rajansa kaikella!

Mutta miksi niitä miinuksia sitten ei tullut? Vastoinkäymisiä ja jopa paskojakin juttuja toki on ollut, mutta niihinkin kaikkiin olen suhtautunut tosi omituisella "no mutta onhan tässä sentään se hyvä puoli, että..." -asenteella. Jälleen pari esimerkkiä:

Äkillinen helleaalto tuntuu ihan mahtavalta ja ihanalta, vaikka normaalisti inhoan kuumuutta varsinkin siinä vaiheessa, kun ollaan vielä koulussa.

Mies on purkanut meidän ikivanhan kasvihuoneen (oli täällä tontilla valmiina ja on jo varmaan 30 vuotta vanha) ja sen purkujätettä on edelleen pitkin pihaa, vaikka mies niitä ansiokkaasti onkin kaatopaikalle kärrännyt. Mä olen ihan vaan, että ei haittaa, vaikka onkin noin kauhean näköinen toi piha tällä hetkellä.

Ötökät on heräilleet kylmän kauden jälkeen ja normaalistihan mä olen ihan sairaan ötökkäkammoinen. Nyt olen ihan onnessani, ihanaa, että meidän pihalla on pölyttäjiä.

Yhtenä aamuna oli maito loppu ja normaalisti, jos en saa 2 - 3 aamukahvikuppiini maitoa, menee vähintään koko päivä pilalle, joskus saatan mököttää siitä (itselleni) jopa parin päivän ajan. Nyt vetelin naama irvessä mustaa kahvia sokerin kanssa (jota siis en normaalisti lisää kahviin) ja pahasta mausta huolimatta ajattelin yltiöpositiivisesti, että saahan tästä sen aamun herätyksen kuitenkin.

Töissä on tullut sitä tyypillistä loppukevään sälää "tämäkin pitäisi vielä ehtiä tekemään ennen kesälomaa" (plus ensi syksynä voimaan astuvan opetussuunnitelmauudistuksen ja oppivelvollisuuden laajentamisen aiheuttamat käsittämättömät määrät lisätyötä, joihin kentän pyynnöstä huolimatta ei annettu lisäaikaa, vaikka korona). Näistäkin kaikista olen ihan vaan zen ja hoen mielessäni "olen vaan töissä täällä" -mantraa. Yhtenä päivänä rehtori aloitti kahvihuoneessa "minulle on tullut semmoinen ajatus ensi vuodesta, että..." jolloin keskeytin hänet toteamalla, että "varmuuden vuoksi sanon jo etukäteen EI". Haha, ei taida tulla henkilökohtaista palkanlisää tänäkään vuonna!

Uima-allas on viime syksyn ja talven jäljiltä lähinnä liejuallas, mutta sekään ei haittaa - olen vaan ihan että no putsataan se kohta, vaihdetaan vesi ja aletaan sitten taas pulikoimaan! 

Yksi asia, mikä pääsi aidosti miinukset -listalle ihan heittämällä oli se, että suunnitelmissa tälle illalle oli mun kahden läheisimmän ystävän meille tuleminen ja "tyttöjen illan" -viettäminen. Korona-altistusepäilyn johdosta ilta kuitenkin peruuntui ja vietän nyt perjantai-iltaa itsekseni. Se ei sinällään ole mikään ongelma, mutta harmittaa tosi paljon (miehet ovat vanhempieni mökillä pitkää viikonloppua viettämässä). Ottaa aivoon tosi paljon, kuinka monta kivaa juttua korona on tavalla tai toisella pilannut!

Vietän siis loppuillan punkkua juoden ja tehden elämäni ekaa parsakeittoa. Mähän en tykännyt parsasta nuorempana, mutta nykyjään olen ihan hulluna siihen. Tuossa viimeisessä kuvassa on vinkki ihan superhyvään annokseen: grillattua lohta ja jättikatkarapuja, hernetahnaa ja keitettyä parsaa. Parsoja ei tietenkään tarvitse nykertää ja solmia ruohosipulilla, kuten tuossa olen tehnyt - silloin vaan oli semmoinen nykertämisfiilis.

 

Toisaalta tähänkin tämän päivän miinukseen kuulin just äsken ihanan jutun: lapsi on tänään ollut isänsä ja mun isän kanssa merellä ja ovat saaneet saaliksi pari haukea. Juuri tällä hetkellä isäni opettaa pojalleni hauen perkaamista, mikä on täsmälleen sama muisto, mikä mulla on lapsuudesta omaan isoisääni liittyen. Ja se hauki tullaan valmistamaan just samalla tavalla, kuin silloin mun isovanhempien mökillä: hauki keitetään, lisukkeeksi perunaa ja muna-voi-kastiketta. 

Voihan elämä, kuinka ihanaa osaatkin välillä olla!! 💛💛💛

p.s. niin siis haluaisiko joku sen kirjan...?

NOPEIN VOITTAA!

Okei, myönnetään myönnetään, olihan toi edellisen postauksen kilpailu aika mission impossible! Kuvat on otettu niin kaukaa, huonossa valossa ja vähän tärähtäneitä, että en olisi itsekään löytänyt sieltä kaksoiskappaleita. Tuplakirjoista meinaan kuitenkin päästä eroon ja haluan antaa ne jollekin teistä ihanille, jotka mun blogia seuraatte aktiivisesti 💗💛

Säännöt ovat nämä: seuraavista kuvista paljastuu ratkaisu (hahahaaaa, ihan kuin tässä olisi kyse jostain maailmanluokan suurimmasta arvoituksesta) ja se, joka kommenttiboksiin ilmoittaa ensin, kumman kirjan haluaa itselleen, saa sen. "Toiseksi tullut" saa sitten sen toisen. Minä maksan postikulut. 

Ensimmäinen, se helpompi on Joel Dickerin "Totuus Harry Quebertin tapauksesta". 

 

Toinen, kieltämättä ihan tolkuttoman vaikea on sympaattinen ruokakirja "Luonnollisesti". 

Nopein siis voitaa tällä kertaa! Kumman haluat?

KILPAILU: voita itsellesi kirja (tai kaksi)!

Mulla on semmoinen tapa, että käyn postauksen julkaisemisen jälkeen lukemassa sen päivän tai parin päästä. Ihan vaan, että huomaa, jos on tullut jotain hölmöyksiä kirjoitettua ja muutenkin olen huomannut, että se on jotenkin opettavaista katsoa omia tekstejään muutaman päivän viiveellä. Haha, tällä kertaa paljastuikin sitten jotain tosi hauskaa 😂

Edellisen postauksen kuvat ovat vähän epätarkkoja, mutta niistä löytää kuitenkin tarkemmin tihrustamalla tämän: kuvissa näkyy kaksi kirjaa, joista on tuplakappaleet. Eli olen siis ostanut kaksi kappaletta samaa kirjaa, mutta huomasin tämän vasta nyt, kun katselin kuvia uudestaan. Näin on käynyt pari kertaa aikaisemminkin, mutta silloin olen huomannut mokan saman tien ja palauttanut toisen kappaleen takaisin kauppaan. Syystä tai toisesta nyt tällä hetkellä kuitenkin hyllyissäni on kaksi kirjaa kaksin kappalein.

Laitetaanpa siis kilpailu pystyyn! Se, joka ensimmäiseksi löytää tuplat kuvista, saa toisen omakseen. Maksan myös postikulut omasta pussista. Toinen on aika helppo löytää, toinen tosi vaikea.

Säännöt: se, joka ensimmäisenä löytää kirjan, ilmoittaa siitä kommenttiboksiin. Kuvat ovat aika epätarkkoja, joten kirjojen nimiä ei välttämättä pysty näkemään, mutta kerro missä kuvassa ja mitkä sijainnit. Ensimmäinen saa siis kirjan itselleen. Reiluuden nimissä tehdään niin, että jos kaksi tai useampi on lähettänyt oikean vastauksen 10 minuutin sisällä, arvon voittajan.

Onnea kilpailuun ja kaikille oikein hauskaa, poreilevaa ja turvavälillistä vappua!!

💛💛💛💛💛💛💛💛💛💛💛💛💛💛💛💛💛💛

KIRJAHYLLYÄ JA KIRJALLISUUTTA

Ai että miten kivaa, pitkästä aikaa haaste! Ja itse asiassa toinenkin. Haastepostausten kirjoittaminen ja lukeminen on mun mielestä melkeinpä sitä kivointa bloggaamista; aihetta ei tarvitse miettiä itse ja tekstiä pulppuaa yleensä tosi helposti vaikka kuinka paljon. Ja varsinkin muiden postausten lukeminen, se se vasta parasta onkin, kun joka kerta oppii jotain uutta tyypistä, josta kuvittelit jo tietäväsi vaikka mitä! Tällä kertaa vuorossa on Marikan kirjallisuusaiheinen haaste ja sitten seuraavaksi, kunhan ensin saan materiaalia kasaan, Annukan kolmen peruspäivän plussat ja miinukset.

Genre, johon et halua tarttua

Tässä kohtaa mun olisi helpompi vastata kysymykseen Genre, johon tartut, koska luen nykyjään pelkästään dekkareita. Näin on ollut jo usean vuoden ajan ja olen tilanteeseen ihan tyytyväinen. Olen lukenut aktiivisesti ja jatkuvasti noin 4-vuotiaasta lähtien ja ihan taatusti käynyt läpi lähes kaikki genret tässä vuosien varrella. Nyt on dekkarikausi (joka näköjään venyy ja venyy) ja näin saa olla, kunnes jossain vaiheessa innostun jostain muusta.

Välillä toki yritän tarttua johonkin muuhunkin, silloin yleensä jatkoon menee joku vähän scififtävään suuntaan kallellaan oleva kirja. Mutta esim. kaikki chicklit-genreen kuuluvat kirjat ovat sellaisia, että en yleensä pääse niissä ensimmäistä sivua pidemmälle. Tiedän, että niitä on tosi paljon hyviä nykyjään, mutta en vaan pääse niihin kiinni. Myös liian "vaikea korkeakirjallisuus" (kts. seuraava kohta) saa mut huokaamaan syvään ja laskemaan kirjan käsistä alta aika yksikön. 

Olen päättänyt, että 52-vuotiaana, tuhansia kirjoja kaikista genreistä lukeneena, saan lukea just sitä, mikä kiinnostaa. Dekkareissa varmaan kiehtoo eniten tarina, joka yleensä on niin kaukana omasta todellisuudesta, että siihen on kiva uppoutua. Tykkään myös pähkäillä kuka on syyllinen? -kysymystä (ja aina ärsyttää, jos olin väärässä). Nykydekkareissa (varsinkin pohjoismaisissa, joihin olen erityisen tykästynyt) on toki ihan valtavasti pahaa oloa ja väkivaltaa, mutta jollain ihmeen keinolla osaan suodattaa ne pois niin, että paha olo ei tartu muhun. 

Kirjahyllysi kirja, jonka lukemattomuutta häpeät

Tästä häpeästä olen päässyt jo eroon (kts. edellinen kohta "saan lukea mitä haluan"), vaikka toki joskus vieläkin vähän nolottaa se, että tietyt klassikot ovat jääneet lukematta. Suomalaiset varsinkin (Tuntematon sotilas, Täällä pohjantähden alla, Seitsemän veljestä jne.). Venäläiset järkäleklassikot ovat myöskin lukemattomien kirjojen listalla, mutta niitä voisin ehkä yrittää joku päivä uudestaan; yritin tarttua niihin joskus aikoinaan liian nuorena ja liian kypsymättömänä.

Mutta noin niin kuin yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että "sivistystä" (mitä se sitten tarkoittaakin) ei mitata sillä, kuinka monta Dostojevskia ihminen on saanut kahlattua läpi.

Pahin lukemiseen liittyvä tapasi

Tämä on helppo: nopeus. Luen ihan käsittämättömän nopeasti, mikä on tosi huono juttu kaunokirjallisuuden ollessa kyseessä. Tämä helpottaa elämää tosi paljon silloin, kun pitää lukea ammattikirjallisuutta tai kokeita/oppilaiden esseitä, mutta kun hotkaisen hyvän dekkarin viidessä tunnissa, väistämätön tosiasia on se, että en välttämättä muista kirjasta mitään viikon kuluttua!

Toinen huono tapa liittyy kirjoihin ylipäätään eli en pysty luopumaan niistä. Olen aikuisiällä ostanut tosi paljon kirjoja (varsinkin keittokirjoja), mutta en pysty laittamaan niitä kiertoon. Vaikka kyse olisi jostain tyhmästä pokkarista, jota en edes jaksanut lukea loppuun tai 90-luvun alussa ostetusta (nykyjään) superankeasta keittokirjasta, niin ei - en luovu!! Vaikka olen vähentänyt kirjojen ostamista tosi paljon viime vuosina, olemme silti siinä pisteessä, että noin 10 vuotta sitten rakentamamme talo tarvitsee pian lisäsiiven mun kirjoille. 

 

Luetko takakannen? 

Öö, tätä en oikein ymmärrä. Eikö jokainen lue?

Kallein kirja hyllyssäsi

Oma lukunsa on tietenkin ulkomailta ostetut kirjat, joiden hintaan voi laskea lentolipun ja hotellin hinnan mukaan, mutta kotimaassa ostetuista kirjoista kalleimpia ovat varmaankin erilaiset biotieteisiin liittyvät tietokirjat, joiden hinta huitelee helposti 100 - 150 euron tietämissä. Montaakaan tällaista en ole enää lähivuosina hankkinut omalla rahalla, mutta opiskeluaikana hankin muutaman niin kalliin kirjan, että hinta hirvittää vieläkin. Okei, tähän on kyllä pakko myöntää, että kirjojen hankintoja sponssasivat vanhempani, jotka ovat samaa mieltä kuin minä: kirjoihin kannattaa satsata. Nämä teokset ovat aktiivisessa käytössä edelleen (vaikka niissä jotain vanhentuneita tietoja onkin); säilytän niitä omassa luokassani ja tarkistan niistä välillä faktoja, joita lukiokirjoista ei löydy. Nämä ovat käteviä myös silloin, kun ryhmässä on se yksi superälykäs tyyppi, joka kyselee kysymyksiä, joihin mulla ei ole vastausta. Isken hänen pöydälleen tuhatsivuisen "Biochemistry" -opuksen ja nauran, että "katso tuolta ja kerro sitten meille muillekin" 😂

Jos tämä kohta olisi muotoiltu Kallein kirjagenre hyllyssäsi, vastaus olisi ollut selvä: keittokirjat. Niiden ostamiseen mulla on pakkomielle, joka lähentelee jo jonkinlaista riippuvuutta. Joka kerta, kun ostan uuden (tai pari...) keittokirjan, päätän, että "tämä oli viimeinen"... Kunnes taas sorrun seuraavan kerran. En ole jaksanut (lue: uskaltanut) laskea, kuinka monta keittokirjaa mulla on, mutta puhutaan sadoista ja ihan varmasti luku ylittää 500. Eli jos näiden hinnat laskettaisi yhteen, veikkaan, että sillä rahalla saisin uuden auton tai pääsisimme koko perhe maailmanympärysmatkalle. Mutta en luovu, enkä näillä näkymin myöskään lakkaa niiden ostamista (juuri kolme päivää sitten tilasin kolme uutta 😬). Mutta hei, mä en kauheasti shoppaile vaatteita, kenkiä, laukkuja tai muitakaan "turhuuksia", joten sallittakoon tämä minulle. Ja aina silloin joskus harvoin, kun kauhistelen tätä ihan tosissani, muistutan itseäni siitä, että olen opiskellut yliopistossa 10 vuotta (tai no vähän ylikin) ja tehnyt 30 vuotta töitä, joten minä laitan rahani just siihen, mihin haluan. Haha!!!

Ostatko kirjoja käytettynä

No hitto soikoon, en enää nykyjään. Pitäisi varmasti, mutta tällä missä asun nykyjään, käytettyjä kirjoja löytyy lähinnä kirpputoreilta ja ne ovat yleensä aihepiireiltään sellaisia, jotka minua eivät kiinnosta. Helsingissä asuessani antikvariaatteja oli vähän jokaisessa kadun kulmassa ja silloin asioin niissä useinkin.

Ja koska mun mielestä haasteissa on kivointa se, että niitä voi jatkojalostaa joka kierroksella, lisään tähän vielä yhden kohdan, johon haastan varsinkin Marikan (ja toki kaikki muutkin, jotka haasteeseen tarttuvat) vastaamaan. 

Elämäsi kirjat (ilman selitystä, saa toki selittääkin, jos haluaa)

Anna-sarja, Taru sormusten herrasta -trilogia, Tuulen viemää ja koko Andre Brinkin tuotanto. Dekkareista Wallander-sarja.

 

Heitän haasteen kaikille, jotka rakastavat lukemista! ❤

PIKAINEN MOIKKAUS 💗

Ihan vaan nopsaan tulen moikkaamaan kaikkia ja kertomaan, että täällä on palattu töihin ja fiilis tällä hetkellä on ihanaaihanaaihanaaihanaaihanaaihanaaihanaaihanaaihanaaihanaa 😂

En ole ehtinyt / jaksanut kirjoitella tänne, enkä myöskään käydä kommentoimassa teidän ihanien blogikamujen (tiedätte kyllä, keitä olette 💗) tekstejä. Pahoittelut siitä, palaan kyllä linjoille, kunhan taas sopeudun tähän "uuteen elämään". Olen kyllä lukenut kaiken, mitä olette kirjoittaneet ja olette ajatuksissani.

Eli ei tämän kummempaa tällä kertaa, vaikka - haha - mulle kyllä tuottaa suuria vaikeuksia jättää postaus näin lyhyeksi. Nyt on kuitenkin aika siirtyä perjantain viettoon ja alkaa kuorimaan valkoisia parsoja (en ole koskaan tehnyt itse!) ja paistamaan pihvejä. Toivottavasti teillä kaikilla on kaikki hyvin!

Ihanaa viikonloppua kaikille, ollaan ulkona ja nautitaan auringosta (lue: haravoidaan raivopäisenä limaista kahden sentin paksuista märkää lehtikerrosta pihalla, heh). 

Pus 💗

KOUKUTTAVAN HYVÄ HERNETAHNA

Muistatte varmaan mun rakkauden kaikkia tahnoja kohtaan? No nyt kuulkaa on löytynyt uusi tahna, joka tällä hetkellä menee kaikkien maailman tahnojen kärkeen. 

Sain tämän ohjeen kehittelyyn sysäyksen erään lähistöllä sijaitsevan, huippuhyvän luomuravintolan Härmän Ratin hernepyreestä, jota he myyvät tällä hetkellä noutolounaiden ohessa. Olen käynyt ko. ravintolassa syömässä lounasbuffan pari kertaa ja heidän ruokansa on ihan järjettömän hyvää. Havahduin viime viikolla ravintolan epätoivoiseen Facebook-postaukseen, missä surullisesti ilmoitettiin, että "rahat loppuu ihan kohta ja joudumme mitä ilmeisimmin sulkemaan lopullisesti". Tämä sai tykkääjät aktivoitumaan ja myös hakemaan lounasruokaa seuraavina päivinä satoja annoksia (ihmiset osaa kyllä olla aika ihania ❤). Onneksi myös paikallinen maailman paras ruokakauppa lähti jeesaamaan ja Härmän Ratin lounaita saa nyt ostaa myös kauppaostosten yhteydessä.

Härmän Ratin hernepyree on ihan älyttömän hyvää, mutta sen hakemiseen mulla tulee ajokilometrejä lähes 70, mikä ehkä vähän sotii kaikkea luomu- ja ekologisuusajattelua vastaan! Ajattelin siis itse kehitellä vastaavan ohjeen. Ja pakko tunnustaa, että mahtavan maun lisäksi kaipasin pyreeseen vähän enemmän purutuntumaa. Siitä se ajatus sitten lähti.

Koukuttavan hyvä hernetahna

1 dl cashew-pähkinöitä (kuorettomat mantelit sopivat myös hyvin)

400 g (kaksi pussia) pakasteherneitä sulatettuina (kohmeiseksi)

1 valkosipulinkynsi

1/2 sitruunan mehu puristettuna

suola, mustapippuri, valkopippuri

oliiviöljyä 

kourallinen persiljaa (varsiosat käyvät myös)

vettä

Laita pähkinät (tai mantelit) likoamaan kylmään veteen 1-2 tunniksi. 

Rouhi pähkinät monitoimikoneella karkeaksi rouheeksi. Lisää herneet ja surauta pari kertaa.

Lisää sitruunanmehu, raastettu valkosipulinkynsi, persilja, kunnon loraus öljyä ja loraus vettä. 

Mausta tässä vaiheessa varovasti suolalla ja pippureilla. Jatka monitoimikoneen surauttelua hetken aikaa. 

Maista!!! Lisää suolaa ja pippureita tarvittaessa. Lisää myös vettä ja/tai öljyä tarvittaessa riippuen siitä, kuinka notkean tai rouheisen tahnan haluat.

Säilytä tahna tiiviisti suljetussa astiassa jääkaapissa. (Tahnan voi myös pakastaa)

Tämä maistuu ihan kaiken kanssa! Kuvassa sitä tarjotaan perunapiiraan kanssa, mutta maistuu myös riisipiiraiden päällä. Olen lisännyt tahnaa salaattiin, munakkaan päälle, uunissa lämmitetyn croissantin väliin, ruisleivälle, Emmental-juustosiivun päälle, sekä syönyt sitä ihan sellaisenaan lusikalla suoraan purkista 💚💚💚 Ja tahnan tekemisestä ei ole kuin pari päivää, joten käyttötarkoituksia löytyy tulevaisuudessa ihan varmasti vielä kymmeniä.

Tämä varmasti maistuu myös kaikkien pääsiäisruokien lisukkeena!

Loppuun kuitenkin raadollinen loppuhuipennus ja muistutus, että koronatodellisuudessa tässä vielä kuitenkin eletään ihanista hernetahnoista ja keväästä huolimatta 🙈

Rinnakkaistodellisuus. Möisin ehkä toisen munuaiseni tällä hetkellä siitä, että pääsisin tuonne viikoksi!

Todellisuus. Kevät 2021.

Ja ottakaa tämä pateettinen loppukaneetti nyt kaikella rakkaudella, huumorilla ja sarkasmilla, älkää pahoittako mieltänne, vaan lähtekää tekemään hernetahnaa viikonlopun iloksi! 💛🌞