perjantai 6. lokakuuta 2017

HAAVEITA VAI UNELMIA?

Haaveiletko sinä? Unelmoitko? Niin, varmasti jokainen meistä tekee molempia. Olen miettinyt lähikuukausina todella paljon omia haaveitani ja unelmiani ja hassua kyllä (todella ärsyttävää myös), jumitin pitkään ihan hölmön ongelman parissa. Mikä ero on haaveella ja unelmalla?

Kuva täältä
Olen aikamoinen kielipoliisi, usein jopa nillittävä pilkunviilaaja. Oikeakielisyys, kielen vivahteet ja rikkaus ovat mulle ihan älyttömän tärkeitä ja rakkaita asioita. En harmikseni aina saa paperille tekstiä niin hyvällä ja kiehtovalla tavalla kuin haluaisin. Puhun työkseni (vähänkö siistiä!!), luen ihan älyttömän paljon ja olen aina rakastanut kirjoittamista, joten sanat ja niiden muodostamat lauseet ja virkkeet ovat elämässäni läsnä jatkuvasti. Painiskelen usein myös täällä blogissa asian kanssa; haluan, että teksti on hyvää, mielenkiintoista ja kieliopillisesti korrektia, mutta toisaalta haluan täällä käyttää "puhekieltä". Viilaan usein yhtä virkettä loputtomiin, mikä on tavallaan rasittavaa, tavallaan taas ihanaa. Yritän päästä tästä tavasta eroon täällä blogin puolella ja kirjoittaa rennosti, ilman paineita.

Riitelemme mieheni kanssa todella harvoin. Kinaamme ja väittelemme kyllä jatkuvasti, mutta ihan oikeita RIITOJA meillä on tosi harvoin. Silloin kun siihen pisteeseen päästään, kyse on yleensä yhtä sanaa koskeva kiista, joka saa järjettömät mittasuhteet. En jankkaa "sä sanoit noin, mitä sä oikein tarkoitit" -tyyppisesti, mutta saan hepulin, jos ääneen sanottujen sanojen takana ei olekaan mun mielestä just oikea, korrekti ja täsmällinen merkitys. Ihan älytöntä, joo, tiedetään ja niinhän riidat yleensä ovatkin. Perustuvat väärinkäsityksiin, virhetulkintoihin ja provosoitumiseen toisen "vääristä" sanavalinnoista. Ja tässä asiassa mä olen ihan monsteri, koska olen sanojen valinnassa aina oikeassa. Siis ihan aina. Eli olen ihan kauhea, myönnän kaiken ja pyydän tätä myös säännöllisesti anteeksi mieheltäni.

Mutta palataan alkuun (hehe, olen välillä myös aika rasittava sen suhteen, että kaikki pitää pohjustaa ja alustaa puolen tunnin puheella). Jumituin siis miettimään sitä, onko haaveiden ja unelmien välillä joku ero. Olen tullut siihen pisteeseen elämässäni, että ne isot, todella merkittävät haaveet ja unelmat ovat toteutuneet ja nyt on tullut aika ruveta toteuttamaan niitä vähän pienempiä. Nekin ovat isoja ja tärkeitä, mutta eivät niin megalomaanisen tärkeitä kuin lapseen ja parisuhteeseen liittyvät. Ajattelin, että kirjoitan ylös haaveeni (tai unelmani, kumpia ne nyt sitten ovat) ja sitä kautta saan ne konkretisoitua. Ajattelin, että saan myös tuolla tavalla poistettua niiden toteuttamiseen liittyvät möröt (näistä myöhemmin). Ja sitten nillittäjä kielipoliisi puuttui peliin: onko tämä haave vai unelma?

Kuva täältä
Jep. Tätä olen miettinyt viikkotolkulla. Voi hyvää päivää ja huokaus (ja pari voimasanaa vielä tähän lisäksi). Kysymys paisui ihan älyttömiin mittasuhteisiin, pyörittelin sitä mielessäni vaikka kuinka paljon, enkä päässyt asiassa eteenpäin. Joku järjen ääni välillä kyllä huuteli siellä taustalla, mutta pilkunviilaja-minä vaimensi sen todella nopeasti: älä sinä nyt puutu tähän, tämä on tärkeä kysymys ja ennen kuin tämä on ratkaistu, eteenpäin ei mennä.

Ja sitten universumi puuttui asiaan. Tai noin sanoisin, ellen olisi tylsän kuiva luonnontieteilijä, joka ei usko mihinkään hurlumheihin 😀 Hahaa, no kyllä mä vähän uskon. Itse asiaan peliin puuttui Jenny blogikirjoituksellaan. Tähän väliin on hei ihan pakko hehkuttaa Jennyn uskomattoman inspiroivaa ja ihanaa blogia Vastaisku ankeudelle. Jos et ole vielä käynyt sitä lukemassa, niin mene sinne HETI ja palaa tänne vasta sitten. Jennyn tapa kirjoittaa, hänen positiivisuutensa ja ihan kaikki hänen blogissaan vaan on niin ihanaa. No, Jenny siis kirjoitti 101-tavoitelistastaan, johon kävin sitten kommentoimassa tätä mun megalomaanista ongelmaani. Samaan aikaan kun kirjoitin kommenttiani ja viimeistään Jennyn vastauksen luettuani homma loksahti lopulta paikoilleen. Tai ehkä kävi niin, että se mun järjen ääni vihdoin voitti ja nillittäjä tyrmättiin nurkkaan.

Mulle haave ja unelma ovat oikeastaan sama asia, sanoja vaan käyttää vähän eri tavalla eri tilanteissa (en esim. unelmoi kivoista kengistä, mutta niistä voi haaveilla jne.). Mutta pointti mulle on se, että molempiin sisältyy tekemisen (eli tavoitteen) mahdollisuus. Oli kyse sitten haaveesta tai unelmasta, on mahdollista, että joku päivä voin sen toteuttaa itse tekemällä. Ja silloin ne muuttuvat tavoitteiksi. Toisaalta haave/unelma voi olla myös joku ihan höpö päiväuni, tyyliin "olisi kiva olla Jennifer Lopezin näköinen" - näitä ei mitenkään voi toteuttaa, mutta ei niitä olekaan tarkoitus ottaa tosissaan. Jos mun olisi ihan pakko valita toinen sanoista, päätyisin kyllä unelmaan. Haaveet on lähempänä niitä päiväunia, unelmat ovat jollain tapaa konkreettisempia.

Kuva täältä
Kun taas sitten ne tosi tosi isot jutut, ne on Toiveita. Vaikka sana onkin aika laimea, niin ne on niitä mun isoimpia haaveita/unelmia, joihin en itse pysty vaikuttamaan kuin ehkä välillisesti. Kuten että toivon että lapseni tulee elämään onnellisen elämän. Siihen en pysty vaikuttamaan muuta kuin petaamalla hänelle mahdollisimman hyvän lähtökohdan elämään, mutta loppu on sitten jonkun muun käsissä. Tai että pysyn terveenä mahdollisimman pitkään. Pystyn siihen vaikuttamaan omilla elintavoillani, mutta muuten en voi muuta kuin toivoa sitä.

Nyt en enää siis mieti, onko kyse haaveesta vai unelmasta. Mulla on paljon juttuja, jotka meinaan jossain välissä kirjata ylös samanlaiselle 101-listalle kuin Jenny oli tehnyt (en kyllä tiedä saanko niin monta aikaiseksi, mutta yritän edes). Mutta mulla on kaksi unelmaa ylitse muiden ja nyt on tullut aika aloittaa niiden toteuttaminen. Eli muuttaa ne unelmasta tavoitteeksi. Olen sen verran taikauskoinen, että en voi niitä teille kertoa (en ole kertonut niitä kellekään, en edes miehelleni, jolle sentään kerron KAIKEN), mutta jossain vaiheessa varmaan kirjoittelen niistä tavoista, miten alan niitä toteuttaa.

Oikeastaan oli tarkoitus jo tässä kirjoituksessa puhua niistä tavoistakin, mutta tästä pelkästä alustuksesta tuli jo niin pitkä, että ehkä on aika vetää henkeä ja jatkaa sitten myöhemmin.

Palaan alun kysymykseen. Onko sulla haaveita tai unelmia? Onko ne sulle eri asioita vaiko vaan sanoja, jotka kuvaavat samaa asiaa?

Kuulisin mielelläni, mitä ajatuksia tämä kirjoitus herätti sussa 💗

p.s. Kävitkö jo lukemassa edellisen jutun Kahden viikon lihaton ruokalista?


4 kommenttia:

  1. Ilmankos tykkään lukea sun tekstejä, koska suhtaudun kieleen ja kirjoittamiseen samalla tavalla. Jos kirjoitus ei ole soljuvaa, tai jos siinä on paljon virheitä, en jaksa kovin pitkiä tekstejä. (Välillä ihan harmittaa tuo oma kriittisyys, mutta siitä on vaikea päästä eroon). Mutta jos teksti on sujuvaa, niinkuin sulla, se tuntuu aina loppuvan kesken. Niin nytkin :).

    Ja heti ihan aluksi aloin itsekin miettiä, mikä ero haaveella ja unelmalla mun mielestä on, vai onko mitään. Ja ihan samaan lopputulokseen tulin, että haave on vähän sellasta haahuilua pilvissä, mutta unelma on sellainen, joka voi jonain päivänä toteutua, jos itse tekee oikeita asioita sen eteen.

    Kiva kirjoitus ja toivon todellakin, että sun unelmat muuttuu jonain päivänä todeksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka ja hei, kehut ihan samasta syystä takaisin sulle! Sun teksti on niin sujuvaa ja mielenkiintoista, että sitä on aina ihana lukea. Ja tykkään ihan älyttömästi myös siitä, että sun jutut on aina niin pitkiä. On mahtavaa, että ne vaan jatkuu ja jatkuu ja lukemista riittää pitkään. Mä itse asiassa tosi usein olen ihan väkisin "jättänyt kesken" omat juttuni, kun olen ajatellut, että kukaan ei jaksa lukea liian pitkiä kirjoituksia. Ehkä vaan pitää jatkossa antaa tarinaa tulla niin pitkään, kuin sitä riittää :)

      Uskon vahvasti mun unelmien toteutumiseen :) Toinen itse asiassa on ihan varma juttu, se vaan edellyttää vielä vähän aikaa ja sitten vaan tekemistä (ja siitä kyllä sitten kerron täällä bloginkin puolella, kun sen aika on). Toinen on siellä unelman ja haaveen välimaastossa; töitä pitää tehdä senkin eteen, mutta toteutuminen ei ole 100% varmaa, eikä se ole pelkästään musta kiinni. Mutta tohon unelmaan suhtaudun niin, että siinä ei se maaliin tuleminen ole pääasia, vaan matka kohti sen unelman toteutumista on se tärkein juttu. Siitäkin sitten ehkä, toivottavasti joskus hamassa tulevaisuudessa :)

      Ihanaa viikonloppua sulle Annukka <3

      Poista
  2. Sä oot niin taitava kirjoittaja! Olet onnistunut koukuttamaan itseni sun blogiin jo muutamassa viikossa :)

    Kiitos myös kauniista sanoistasi! On ollut mukava törmätä täällä virtuaalimaailmassa.

    Mä itse elän tällä hetkellä sellaista aikaa, etten enää unelmoi tiskikoneesta, omasta pyykinpesukoneesta tai materiasta, josta ihan oikeasti yhdessä tietyssä vaiheessa haaveilin. Ne ovat toteutuneet nyt. Toki unelmoin esimerkiksi matkustamisesta joihinkin tiettyihin paikkoihin, kuten vaikka Nycciin, mutta jotenkin tiedän, että kaikella on aikansa.

    Ehkä unelmointia enemmän olen asettanut itselleni tavoitteita, jotka liittyvät tällä hetkellä paljon työelämään. Oonhan ite tehnyt freehommia ja pätkätöitä nyt vuosia ja ollut viimeksi vakituisessa työssä vuonna 2010 ja siitäkin lähtenyt itse pois. Tavoitteena ei ole niinkään vakityö, vaan enemmänkin tavoitteena on elää mukavasti ja tehdä sitä, mistä todella diggaa ja tulla sillä toimeen niin, ettei joudu murehtimaan ja pohtimaan, mistä rahat.
    Mutta varmasti nämä työtavoitteet ovat nyt ajankohtaisia, kun esimerkiksi ensi kevään työt ovat vielä aika epävarmalla tolalla, vielä ei ole mustaa valkoisella tai isompia keikkoja.

    Unelmointi on kyllä ihanaa! Ja välillä on ihana istahtaa alas ja miettiä kaikkea sitä, mikä jo on toteutunut! Kuten vaikka se tiskikone :D Ja sitten voi olla siitä kiitollinen, mikä lisää hyvää fiilistä taas.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jenny kehuista, mä ihan häkellyin - ja mä en yleensä häkelly KOSKAAN :) Tosi kiva, jos oon saanut sut koukutettua!

      Materia ei tosiaan enää tuota samanlaista onnea kuin aikaisemmin. Ehkä siihen liittyy ikä, ehkä se, että kun on päässyt elämässään siihen vaiheeseen, että ne tärkeät (kuten just esim. tiskikone) on mahdollista hankkia ja kaikki tarpeellinen löytyy jo kotoa, niin sitä on tajunnut, ettei enempää tarvitse. Mulla kävi elokuussa niin, että lähdin vanhasta tottumuksesta shoppailemaan vähän uusia työvaatteita loman päätteeksi. Siellä kauppakeskuksessa kymmenien kauppojen ja tuhansien rättien keskellä sitten yhtäkkiä tajusin, että mä en tarvitse yhtään mitään. Enkä enää halua ostaa mitään sellaista, mitä en ihan oikeasti tarvitse. Päädyin sitten kirjakauppaan...

      Eli kirjat on mulle se ainoa "turha" materia, jota ostan. Paitsi että kirjat ei tietenkään ole turhia! Mutta eihän niitä kaikkia TARVITSISI ostaa omaan hyllyyn, kun kirjastokin on olemassa (mitä myös käytän tosi paljon). Mutta kirjat vaan on se mun juttu ja ajattelen sen niin, että koska mun palkalla niitä on mahdollista ostaa niin, ettei se ole pois mistään tärkeästä, niin saan niitä "shoppailla" (jotenkin toi sana kuuluu vaatteisiin, ei kirjoihin...).

      Toi alas istahtaminen ja kiitollisuuden muistaminen kaikesta toteutuneesta hyvästä on semmoinen juttu, minkä mä teen lähes joka päivä. Mulle on ihan hirveän tärkeää nauttia tästä ihan tavallisesta elämästä ja siitä, että mulla on asiat niin hyvin, etten halua unohtaa sitä arjen pyörityksessä.

      Ihanaa viikonloppua sulle Jenny <3 Nyt on tulossa parin päivän tauko kirjoittamisessa, mutta "nähdään" taas pian.

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!